Naureskelinko viimeksi tyypille joka jätti pelkät bokserit suojahaalarin alle? Anteeksi. Nyt kun olen itse käyttänyt niitä, otin itsellekin boksereiden tyyppiset trikooshortsit haalarin alle. Kyllä on ihminen ollut taitava, kun on kehittänyt materiaalin joka kyllä päästää veden ja inhan läpi, mutta pitää kaiken hien sisällään.
Noin muuten oli kyllä ihana viikonloppu. Lapset olivat X-miehellä, joten otimme Y-miehen kanssa auton alle ja kävimme shoppaamassa minulle kesävaatteet ja samalla tutustumassa Tammisaareen ja Hankoon. Tammisaari on btw ihana. Voittaa Naantalin mennen tullen, mutta ainakin toistaiseksi kaikki on vielä kiinni sunnuntaisin, josta miinus. Ja ne kesävaatteet? Neljällä tunikantyyppisellä mekolla mennään. Luotan siihen, että kiviä sentään kiinnostaa. (Ei kiinnosta. T: Kivet)
8 kesäkuun, 2015 at 13:51
Tätä kiinnostaa suunnattomasti 😉 Koska nuorimmainen joutais meille testaamaan uutta kämppää? Ei kyl olla siel viel ihan kokonaan, vasta vyötäröstä alaspäin 🙂
12 kesäkuun, 2015 at 11:22
Apua. Ei ainakaan tänä viikonloppuna, viikolla en ehdi ja sit onkin juhannus. Pitää yrittää järjestellä.