Kaikkea sitä ihminen tekee vältelläkseen tenttiin lukemista – esimerkiksi päivittää puoliksi unohtunutta blogia.
Tänne ei kuulu mitään. Kaikki on mukavasti ja joulua on valmisteltu ja koulu sujuu hienosti ja kaikkea tämmöistä keski-ikäistä, keskiluokkaista paskaa. Luulen että tämä on jollain tavalla elämäni parasta aikaa. Otetaan nyt esimerkiksi tuo joululahjojen osto viikonloppuna; kahdestaan Y-miehen kanssa lämpimällä autolla naapurikaupunkiin, siihen jota ei lueta pääkaupunkiseutuun, ja kolme tuntia myöhemmin (huom! sangen väljissä kaupoissa kierreltyämme) kaikille hankitut lahjat autossa vielä ravintolan kautta kotiin. Kotona lapset olivat ihan että ai, joko te tulitte, me muuten leivottiin sämpylöitä, ottakaa tuosta.
Lapsetkin ovat niin isoja ja fiksuja ettei niidenkään jutuista enää kovin kummoista blogimateriaalia irtoa. No kuopus sentään sai ihme paiseita tv:n ääressä Dressmannin mainoksesta, ensin selitti suu vaahdossa miten hienoa oli että ihmiset keksivät korinpunonnan, maanviljelyksen ja tulen, MUTTA SITTEN PITI MENNÄ KEKSIMÄÄN KAULUSPAIDAT JA JUHLAVAATTEET. MIKSI?! Siinä oli lapsi jonkin niin syvällisen ääressä, etten uskaltanut sanoa siihen juuta enkä jaata.
Kolme kertaa ikuisuus 