Kuukausittainen arkisto:marraskuu 2015

Aputoimimies

Oho, olen viimeksi päivittänyt heinäkuussa! Pikakelaus muutaman kuukauden kuulumista:

  1. Työsuhde jatkuu ensi syksyyn asti. Asia varmistui tuntia ennen kesätyöpestini päättymistä, josta talolle vähän miinusta. Ja miinusta lisää monesta muusta asiasta, joista ensimmäinen on insinöörit (palaan pian asiaan).
  2. Lapset ovat terveitä ja hehkuvia. Esikoinen muutti omilleen, otti lemmikkirottia ja tatuoinnin. Keskimmäinen aloitti yläkoulun ja bändikerhon ja ohitti minut pituudessa viidellä millillä. Kuopus harmittelee kasvupyrähdyksen puutetta, hiplaa tablettia ja opiskelee kauhuelokuvatriviaa, vaikka ei saa itse elokuvia edes katsoa (no Predatorin olisin antanut katsoa, koska se tuli tv:stä ja on tunnetusti huono, mutta puolivälissä elokuvaa TULI SÄHKÖKATKO ja 11-vuotias oli tikahtua pettymykseen).
  3. Y-miehen kanssa ei olla vieläkään päästy vihille asti, mutta suunnitelmat alkavat hahmottua. Rakas singahtelee vieläkin Suomen ja Saksan väliä, ja nämä viikot kun olen puolisotonna, eivät ole yhtään muuttuneet helpommiksi.
  4. Opiskelut kulkevat kirskahdellen kohti loppuaan. Katsokaa nyt, tässä teen tälläkin hetkellä ihan täysillä verkkoviestinnän tenttiä! Oikeasti itkettää ja oksettaa kun ajattelen millainen urakka vielä on jäljellä, ja josta pitää suoriutua ihan itse oman hanurin ja pään voimin, ilman ohjausta, kymmenen tunnin työpäivän päälle.

Joko valitetaan töistä? No valitetaan vaan. Koska työpaikkani vilisee insinöörejä, vietän taukoni insinöörien seurassa. Varsinaisen työni teen yksin ja itsenäisesti, joten olisi kiva sitten tauoilla nähdä ihmisiä ja olla ihminen. Vaan ei. Insinööri puhuu insinööriä ja viehättyy insinööriasioista niin, että puhuu niistä tauoillakin. Olen yrittänyt johdattaa puheenaihetta välillä muihinkin asioihin voidakseni edes leikkiä olevani normaalissa työyhteisössä joka koostuu pääasiassa ihmisistä jotka ovat edes löyhästi kiinnostuneita muista ihmisistä, vaan turhaa työtä on se. Hämillisen hiljaisuuden jälkeen insinöörit puhuvat taas insinööriä.

Olen onneksi löytänyt muutaman ihmisen joiden kanssa on ihan kiva jutella (uskokaa tai älkää, he ovat suunnilleen ainoat ei-insinöörit koko talossa), mutta yksi on kyseisessä työpisteessä vain satunnaisesti ja toinen jäi sairaslomalle määrittelemättömäksi ajaksi. Kolmas ei läheskään aina voi pitää taukoa samaan aikaan kuin minä. Käytännössä teen siis työni yksin ja vietän tauot yksin, ja ajan yksin kotiin ja teen yksin kouluhommia – kotityöt sentään yhdessä lasten kanssa. Ja joka toisen viikon sentään saan nukkua maailman parhaassa seurassa.

Olen ehkä itsekin insinööristynyt vaivihkaa. Joskus kesäkuussa tein päivityksen johon heitin työpaikan pöydällä lojuneesta oppaasta otsikon ”Lineaarinen lämpölaajenemiskerroin”, eikä minulla ollut hajuakaan siitä, mitä se tarkoittaa. Nyt tiedän. Osaan laskea sen avulla pituuden muutoksen vaikkapa alumiini-, hopea- tai kuparilangassa lämpötilan muuttuessa ihan sama minkä verran. Osaan myös laskea kuinka paljon energiaa tarvitaan, että jokin mainituista metalleista lämmitetään johonkin muuhun kuin lähtölämpötilaan. Itseasiassa aika hyvin entiseltä teiniäidiltä, joka epäili itsellään dyskalkuliaa.

Mainokset