Ylevästi ja melskeästi

Kolmekymmentä vuotta siinä meni, mutta vihdoin opin juomaan kahvia! Asiaan vaikuttaa kovin lyhyeksi jääneet yöunet, jotka taas johtuvat sopivan pakastimen, ruohonleikkurin, kompostin ja muiden pikkujuttujen hankinnasta, joka nykyaikana hoituu ah niin koukuttavasti netitse. Ja puutarhanhoito kun ei ole mitään tutuinta alaa, olen yrittänyt perehtyä siihenkin. Ja miljoonaan muuhunkin asialliseen, ehdottoman hyödylliseen asiaan.. tai no jos ihan totta puhutaan, Aapelin sivuilla on uusi peli Wordz, joka on ällöttävän koukuttava. Jos haluat minut pelikaveriksi, pyydä pelitunnukseni sähköpostilla.

Ei se kahvi edelleenkään minun suussani hyvää ole, mutta tekee tehtävänsä ja on huomattavasti halvempaa kuin energiajuomat. Aloitin työpaikan automaatin kaakaokahveilla, siitä siirryin maitoon ja triplasokeriin. Seuraavan viikon join kahdella sokerilla ja punaisella maidolla. Tällä viikolla on ollut rasvatonta maitoa ja yksi sokeri. Ensi viikko olisi tarkoitus käyttää mustan kahvin juomisen opetteluun. Vetää suuta nutturaan jo ajatuskin, mutta mitäpä sitä ei paremman jaksamisen eteen tekisi. Ikuisen aamuvuoron alkuun on enää muutama viikko, maantieteellisten tosiasioiden takia herätys tulee olemaan silloin viimeistään 4.30. Sanoinko jo että ikuisesti? Siltä se alkaa nimittäin näyttämään. Vetää vähän suuta nutturaan sekin.

Kovasti on tullut kyselyjä X-miehen suhtautumisesta talon ostoon. Kaksi viikkoa lähettämäni sähköpostiviestin jälkeen tuli vastaus, jossa toivotettiin onnea uuteen kotiin ja ruvettiin asialliseen sävyyn selvittelemään pieniä muutoksia tapaamissopimukseen. Eli periaatteessa kaikki jees, mutta valtavan pitkä väliaika onnentoivotuksen tulossa voi tietysti antaa tilaa tulkinnoille, jos niitä haluaa ruveta tekemään. X-mies parka ei vain ajokortittomana ihan tajunnut ettei ole realistista olettaa, että ajaisin työvuoron jälkeen tunnin matkan kotiin, sitten taas takaisin radan varteen ja uudelleen kotiin toimittaakseni lapset viideksi isälleen. Työpäivän lisäksi ajamista tulisi yli neljä tuntia, sillä moottoritie ei ruuhka-aikaan täällä päässä juurikaan vedä. Ei kuulosta liikenneturvalliselta eikä ekologiselta. Toki aion kuitenkin tuoda lapset tänne radan varteen seutulippualueelle etteivät kustannukset tapaamisista muodostu minun takiani ylitsepääsemättömäksi esteeksi. Ehkä X-mieskin tajuaa tämän, ja ehdotus olikin silkkaa xttuilua? En nyt lähde hänen älynlahjojaan perusteetta yliarvioimaan. Hänellä on kaikki oikeus kiukutella itä-helsinkiläisessä lähiössään työttömän vaimon ja pikkuvauvan kanssa, minä en sitä häneltä kiellä.

Advertisement

Nauti elämästä ilman vieroitusvalmisteita

Tuli muuten juuri mieleen, että Ringin katsoneena ja syvästi siitä vaikuttuneena tulin ostaneeksi talon, jossa on kaivo. Arvatkaa kuka saa hoitaa sen hoitotyöt? No ei ainakaan allekirjoittanut, joka saattaisi kuolla sydänhalvaukseen odottaessaan vetisen kalmon kiipeävän renkaita pitkin.

Neljä viikkoa muuttoon

Haluatteko kuulla erikummallisesta ilmiöstä, jonka talon osto toi muassaan? Ei se mitään, kerron sen silti.

Niille jotka eivät muista/tiedä, kerron asuvani ihan sattuman oikusta rikkaiden asuinalueen vieressä, niin että lapseni käyvät samaa koulua ja päiväkotia kuin ne lapset, joilla on valtaisa omakotitalo, muutama auto, vene, pari etelänmatkaa joka vuosi ja niin edelleen. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita että tästä on joskus aiheutunut lievää hämmennystä, kun lapsen kaveri tulee meille kylään ja kysyy missä kaikki loput huoneet ovat. En ole kummoisesti seurustellut näiden lasteni kavereiden vanhempien kanssa, kun on tuntunut ettei yhteistä kosketuspintaa kertakaikkiaan ole. Toki ”Voiko Cecilia-Anthon tulla huomenna kylään?” ja ”Kuopus haluaisi tulla kyläilemään ”Mathias-Yolandan luona, onko teillä viikonloppuna vapaata” -tyyppiset keskustelut ovat sujuneet vaivatta, samoin lasten leikit keskenään, eihän tässä sentään eri lajia olla.

Mutta nyt, kun lasten hehkuttama talon osto alkaa olla kaikkien tiedossa, onkin sitten eri ääni kellossa. Ensin luulin että hourailen vain, mutta kyllä tämä paikkansa pitää: Minulle tullaan juttelemaan ja minua kutsutaan kylään! Siis anna mun kaikki kestää! Ihan kuin talonomistajana (krhm, itseasiassa kyseessä on tila..) olisinkin yhtäkkiä sopivampaa, mielenkiintoisempaa ja turvallisempaa seuraa. Nyt yhteistä pintaa on ainakin talonomistajuuden verran (paitsi että minä omistankin tilan ja minulla on oma uimalampi ja biljardihuone).

Tässä saa kyllä moneen kertaa miettiä miten naamansa asettaa.

Avaudu kertomaan tietosi

Sähkösopimus on irtisanottu, samoin asumistuki ja lapsilisän yksinhuoltajakorotus. Esimiehen kanssa on sovittu muutoksista työvuoroihin. Lapset on ilmoitettu uusiin kouluihin ja nieleksien todettu, ettei uusi kaupunki aio järjestää kuopukselle heinäkuuksi hoitopaikkaa ollenkaan. Kauppakirjat on allekirjoitettu ja talo maksettu, enää kuukausi niin lainanmaksu alkaa! Muutama vieraskin on jo kutsuttu.

Huhhuh.

Samalla käsittelen sitä tosiasiaa, että esikoinen kilpailee NAISTEN SARJASSA.

Onneksi keskimmäinen ja kuopus ovat vielä vähän aikaa pieniä (tämä on toki melkoisen tulkinnanvaraista, varsinkin jos tulkitsijalla on oikeasti pieniä lapsia). Keskimmäinen näki viime yönä pitkästä aikaa painajaista ja tuli loppuyöksi viereen nukkumaan. Aamulla lapsi kyseli närkästyneesti, miksi ihmeessä annoin dinosauruksen syödä hänet ja yritin auttaa vaan halaamalla!

Epäilen vahvasti että eilisellä vierailulla pienelle lammastilalle oli jotain tekemistä asian kanssa. Parikuinen pukintekele intoutui harjoittelemaan puskemista säärtäni vasten, ja vaikka se kuinka oli vain vähän kissaa isompi ja sarvet ihan pikkurillin pään kokoiset, oli se aika rasittavaa. Vaikka kuinka kiersin karsinaa ja yritin karistaa sen kannoiltani, tuntui taas kohta että *tömps*. Kun vilkaisin alas, karitsanperhana nosti etujalkansa – ja pukkasi. Sitä väistellessäni keskimmäinen horjahti yhden karitsan hypättyä häntä vasten ja pyllähti karsinanpohjalle istumaan – ja sitten alkoikin vähän ahdistaa, kun ainakin yhdeksän pikkukaritsaa ryhtyi hamuamaan tukkaa, korvia, leukaa, takkia, ihan kaikkea. Helposti tuosta saa yhden dinosauruspainajaisen aikaan.

Eikun tänne vasemmalle

Kautta ikimuistoisten aikojen olen välttänyt viimeiseen asti Helsinkiin ajamista. Sen yhden kerran kun oli tsempannut itseni myönteiseen Nyt mä opettelen hanskaamaan tän -moodiin, ajoaika oli rauhallinen ja ruuhkaton klo 22 ja matkan tarkoitus niinkin tärkeä kuin säästää esikoinen ja treenikaveri yöbussien paheilta, unohdin avaimet kotiin ja jouduin odottelemaan naapurin sohvalla että esikoinen tulee avaamaan oven.

Nnnoh. Nyt kun tiedän etten täällä enää kauan keiku, ajoin lentokentälle, lentokentältä Pikku-Huopalahteen ja sieltä kotiin. Sujuvasti ja varmasti. Eivät soineet torvet, ei vaurioitunut auto, kukaan ei ollut hengevaarassa, eikä ihohuokosista tyrskynyt mitään (okei, ei lasketa kainaloita nyt). Pulssi kyllä kohosi, mutta ei tajuttomuuteen vievälle rajalle. Vähänkö oon kingi!

Ja kaikki tämä johtuu silkasta välinpitämättömyydestä. Sama kai se on kerran pari vielä kaupunkiin ajaa, kun kohta ei sinne ole enää mitään asiaa. Kohta lakkaan välittämästä kaikista muistakin tärkeistä asioista, ehkä niin tulen niissäkin paremmaksi?

Muoks. Kirpparilla on jäljellä vielä yksi parvisänky, kaksi häkkiä ja pari kantoliinaa. Se lasten pyörä on vähän vielä hiinä ja hiinä että ottaako eräs sen vai en. Jos tarvista on, sähköpostia osoitteeseen 3xikuisuus ät gmail.com

Kaaduin sen päälle

Hyvä tuurini on levinnyt ja saavuttanut koko valtakunnan tason. Olkaa hyvät jääkiekon MM-kullasta, ei kestä kiitellä!

Irkku tuolla jo hätyytteli kertomaan kuulumisia. Ei niistä oikein blogitekstiä saa.

Välillä kinastelemme Y-miehen kanssa sopuisasti kasvihuoneen koosta. Välillä taas katselemme pihamökkejä netistä. Olemme myös kierrelleet katselemassa kaasugrillejä vähän siellä sun täällä, ja toisinaan luuhaamme kirjakaupoissa katselemalla grillausreseptejä, puutarhanhoito-oppaita ja erilaisia pihakiveysmalleja. Olemme tehneet myös kattavan lumilinkovertailun, mutta emme ole haudanneet myöskään ajatusta mönkijästä ja siihen kiinnitettävästä aurasta. Omaa itse aurattavaa pihatietä kun tuolla maalla on melkoinen mutka.

X-miehelle olen laittanut aiheesta sähköpostia, mutta eipä tule draamaa siitäkään. X-mies ei nimittäin ole vastannut lainkaan. Viestin hän on kuitenkin lukenut, sillä niin tiukasti lapsia oli iskäyön aikana tentattu aiheesta ”Ette kai te oikeasti halua muuttaa?”.  Vaan lapsetpa haluavat! Esikoinen väittää jopa ettei hänelle aiotun huoneen vaaleanpunaisia seiniä tarvitse ollenkaan maalata, ettei se vain viivästytä muuttoa. Että jos hankkii vaikkapa mustat tekstiilit, on pinkki ihan kiva väri. Kun tämä tulee aina vaaleanpunaista inhonneen lapsen suusta, voi uskoa että muuttohalu on kova!

Lisää terveisiä rinnakkaistodellisuudesta

Spontaanista ”Mä en oikeastaan halua elää elämääni yksin.” ”En muuten minäkään, muutetaanko maalle?” -keskustelusta oli kulunut tasan kymmenen päivää, kun teimme tarjouksen mieluisesta talosta. Yhdentenätoista päivänä se hyväksyttiin.

Jos loppuviikon kuntotarkastus menee oletetulla tavalla, nimet ovat paperissa jo ensi viikolla. Jos edelleen kaikki menee ihanteellisimmalla mahdollisella tavalla, en joudu vaikeuksiin siitä että irtisanoin vuokrasopimukseni päättymään kesäkuun loppuun.

Talo on kuulkaa upea. En kehtaa edes kertoa mitä kaikkea siellä on! Sen vaan sanon että vapaa-ajan ajanvieteongelmia ei tule olemaan, voi nimittäin nikkaroida, hoitaa kasvimaata, käydä uimassa tai talvella luistelemassa, pelailla pelihuoneessa, saunoa, lähteä metsään eväsretkelle/marjaan/sieneen tai naapuriin katsomaan hevosia (tai leikata ruohoa, suojata marjapensaita linnuilta, kolata lunta, kerätä pyykkiä pitkin taloa, tasoittaa pihatietä..)

Aikataulu on kyllä ollut sellainen, että joka aamu herään muikeana muistellen unta, jossa Y-mies halusi minut avovaimokseen ja että ostimme talon. Muikeus ei suinkaan hellitä, kun tajuan ettei se ollutkaan unta!

Kaappien raivaus sujuu mainiosti, johan ne muutama viikko sitten tuli raivattua turkiskuoriaisten takia. Tavaraa on vielä tyrkyllä tuolla kirppis-osiossa, hinnoista voi toki neuvotella. Juuri tajusin että parvisänky ja keittiön ruokailuryhmä neljälle on myös ihan ylimääräisenä. Ehkä kaksikin parvisänkyä. Oih, tässä tulee kyllä vähän kiire.

Näin niitä vauvoja tehdään!

Edellinen postaus herätti muisteloita aiheesta ”vauvantekoaiheesta kertominen lapselle”. Katsokaas kun minä olen nyt kolmen lapsen kokemuksella jo tämmöinen konkari (kuuluuko henkselien pauke sinne asti?) voin kertoa ainakin sen, miten minä olen asian hoitanut. Kehtaan tämän tehdä siksi, että mielestäni olen hoitanut homman ihan mallikkaasti.

Kun lapsi kysyy mistä vauvat tulevat, ei ehkä aluksi kannata kertoa peniksestä, spermasta, emättimestä ja kohdusta. Voi vastata että mahastahan ne. Vastakysymys ”Mitä haluat tietää?” ja ”Miksi kysyt?” ovat myös ihan hyviä esittää, niistä saa oivaa osviittaa siitä, mitä lapsi itseasiassa haluaa tietää. Lapsi saattaa haluta vain tietää, minkänimisiä synnytyssairaaloita on olemassa. Tai on saanut kuulla, että päiväkotikaverin perheeseen on tulossa uusi vauva kaukaisesta maasta, vaikka kaverin äidin maha on ihan litteä.

Kun esikoinen kysyi mistä vauvat sitten syntyvät, kysyin mistä lapsi arvelee niiden syntyvän. ”Jalasta tai navasta?” Tähän oli helppo vastata että vauvan syntymistä varten on jalkojen välissä oma reikä, joka ei ole pissareikä eikä kakkareikä. Se riitti pitkäksi aikaa.

Hedelmöitymisen olen selittänyt niin, että siihen tarvitaan kaksi siemenenpuolikasta, yksi mieheltä, toinen naiselta. Sanat siittiö ja munasolu voi ottaa kehiin jos haluaa, mutta esimerkiksi nelivuotias ei niillä tee mitään. Edelleenkään ei tarvitse kertoa miten homma hoidetaan – ellei lapsi sitä kysy.

Ja kun kysyy, voi ottaa kirjat apuun jos itseä hävettää. Tai vaikka ei hävettäisikään, lasta aihe kiehtoo kuitenkin niin, että jonkinlaista kirjaa on hyvä selata. Tai sitten voi vain sanoa että mies asettaa pippelillä sen siemenen – siittiön – naisen mahaan sitä samaa reittiä, mistä se vauva sitten syntyy. Ja jos edelleen kysytään että miten, olen kertonut että joskus siinä ähistään ja puhistaan ja se saattaa näyttää aika omituiselta hommalta jos sitä sattuu näkemään. Kovin yksityiskohtaisesti omat lapseni eivät ole kyselleet, eivätkä onneksi ole ikinä yllättäneet kesken kaiken. Jos niin olisi käynyt, olisin varmaankin käyttänyt ikivanhaa ”Me vaan painittiin ja kutiteltiin” -selitystä, joka uppoaa yleensä hyvin, lähes jokainen lapsi kun tietää painiskelun riemut.

Hyviä kirjoja ovat mm. Janoschin Äiti, mistä lapset tulevat. Siinä hiiret kertovat, miten kanat, kirsikat ja  ihmiset sen hoitavat, joka on hauska tapa etäännyttää koko asia ja tarkastella sitä kokonaan ulkopuolelta, kuin lapsi sitä tarkasteleekin. On muutama eri asento, jossa ihmiset sitä hoitavat, ja äiti voi sanoa isälle että minun tekee mieli, tekeekö sinunkin? Miehillä kuulema yleensä aina tekee mieli, mutta eipäs puututa stereotypioiden viljelyyn juuri nyt.

Toinen hyvä kirja on Liller Møllerin Näin lapsia tehdään. Siinä sivutaan seksuaalisen hyväksikäytönkin mahdollisuutta, ja todetaan että silloin kannattaa kertoa aikuiselle, kun tuntuu että joku juttu tuntuu siltä että EI. Aikuisista tuntuu aina ennen naimista (kamala kirjassa käytetty sana, mutta puoltaa paikkaansa, siitähän ne puhuvat tuolla koulussa) että JOO-JOO-JOO, ja silloin kikkeli jäykistyy ja nainen haluaa sen sisäänsä.

Olen myös sanonut, että nämä asiat kuuluvat elämään vasta sitten aikuisena. Seksi ei ole lasten leikkiä. Tottakai itsetyydytys kuuluu myös lapsille, mutta lapset eivät välttämättä vielä pitkään aikaan yhdistä sitä seksiin, ja olenkin ohjannut hoitamaan sen ihan omassa rauhassa silloin aikoinaan, kun asia oli ajankohtainen. Ja perusjaadajaadat siitä että uikkareitten alle jäävä alue on yksityisaluetta.

Teinille olen sanonut lyhyesti ja ytimekkäästi, että sitten olet valmis seksiin, kun pystyt sopimaan ehkäisystä punastelematta. Ohje ei ole omani, vaan jostain olen sen lukenut. Se heti perään seuraava ”Ja käytät sitten kortsua aina, AINA!” on ihan oma lisäys.

Mielelläni kuulen mielipiteitänne!

Kirppari luotu

Tuosta oikeasta sivupalkista, kohdasta Sivut, pitäisi nyt löytyä kohta Kirppari. Tyrkytän siellä kaikenlaista kamaa, ainakin kenkiä, rottien häkkejä ja kantoliinoja. Jos kiinnostaa, bueno, käy katsomassa ja jätä vaikka tarjousta sähköpostiini. Jos ei, se on siellä piilossa eikä hyppää silmille.

Ja jotta ei ihan informoinniksi menisi, kerronpa että kuopuksellekin piti jo selittää mitä on seksi. Kerroin jo tutuksi tulleen litanian, ja lisäsin vielä loppuun ettei joka kerrasta synny vauvaa. Lapsi nyökkäsi ymmärtävänsä, ja tarkensi vielä että ”Niin, välillä voi syntyä alien”. Ja seuraavan kerran kun mentiin kirjastoon, kysyi lapsi uteliaana heti salin ovella ”Äiti, missä täällä on ne seksikirjat?” Eikä ole mikään pieni ääni tällä pojalla.

Very, very extraordinary

Teinitär unohti pyöränsä keskustaan epäonnisten treenien jälkeen, joten Y-mies oli ystävällinen ja heitti kotiinlähtiessään lapsen pyörän luo. Kun heidän tiensä erkanivat, oli kello 21.10 ja Y-mies näki, kun esikoinen pyöräili kohti alikulkua.

Kello 21.50 havahduin että perkele, pyörällä keskustasta meille kestää kymmenen minuuttia. Esikoinen ei vastannut puhelimeensa. Soitin Y-miehelle arveltuani, että kyseessä saattaa olla vaikka ex tempore -hampurilaisenhakureissu nyt, kun hampurilaispaikkoja vielä on lähettyvillä, mutta ei, eipä ollut. Sitten esikoisen puhelin tuuttasikin varattua kerta toisensa jälkeen. Linnoittauduin parvekkeelle josta näkee taloa lähestyvät ihmiset mainiosti ja soitin taas pikaisesti Y-miehelle neuvotellakseni etsintäpartion koostamisesta, joka ei olisikaan ollut mikään pikkujuttu, sillä olimme molemmat juoneet yhden oluen juhlistaaksemme myönteistä lainapäätöstä ja ensimmäistä tehtyä tarjousta, ja vakiohelppari naapurista sijaitsee vielä etelänlomalla.

Yhtä tupakkaa myöhemmin kello 22.03  esikoinen kurvasikin pyörällään parvekkeen alle puhelin korvallaan. Maltoin nippa nappa olla huutamatta julkisella paikalla. Asetuin kotioven taakse perinteiseen myrskynmerkki -asentoon, mutta ihan turhaan. Ennenkuin ehdin edes aloittaa, rapusta sisään hiipivä lapsi selitti että saman iltaisissa treeneissä kyynärpäänsä iljettävästi sijoiltaan napsauttanut tyttö joutuu olemaan ehdottomassa liikuntakiellossa kuukauden, ja sen takia hartaasti treenatut SM-kisat peruuntuvat ilmeisesti heidän ryhmänsä osalta kokonaan. Ja ettei pääasiassa ylämäistä koostuvaa kotimatkaa voi pyöräillä puhelin korvalla.

Daa.