Kuukausittainen arkisto:Touko 2011

Ylevästi ja melskeästi

Kolmekymmentä vuotta siinä meni, mutta vihdoin opin juomaan kahvia! Asiaan vaikuttaa kovin lyhyeksi jääneet yöunet, jotka taas johtuvat sopivan pakastimen, ruohonleikkurin, kompostin ja muiden pikkujuttujen hankinnasta, joka nykyaikana hoituu ah niin koukuttavasti netitse. Ja puutarhanhoito kun ei ole mitään tutuinta alaa, olen yrittänyt perehtyä siihenkin. Ja miljoonaan muuhunkin asialliseen, ehdottoman hyödylliseen asiaan.. tai no jos ihan totta puhutaan, Aapelin sivuilla on uusi peli Wordz, joka on ällöttävän koukuttava. Jos haluat minut pelikaveriksi, pyydä pelitunnukseni sähköpostilla.

Ei se kahvi edelleenkään minun suussani hyvää ole, mutta tekee tehtävänsä ja on huomattavasti halvempaa kuin energiajuomat. Aloitin työpaikan automaatin kaakaokahveilla, siitä siirryin maitoon ja triplasokeriin. Seuraavan viikon join kahdella sokerilla ja punaisella maidolla. Tällä viikolla on ollut rasvatonta maitoa ja yksi sokeri. Ensi viikko olisi tarkoitus käyttää mustan kahvin juomisen opetteluun. Vetää suuta nutturaan jo ajatuskin, mutta mitäpä sitä ei paremman jaksamisen eteen tekisi. Ikuisen aamuvuoron alkuun on enää muutama viikko, maantieteellisten tosiasioiden takia herätys tulee olemaan silloin viimeistään 4.30. Sanoinko jo että ikuisesti? Siltä se alkaa nimittäin näyttämään. Vetää vähän suuta nutturaan sekin.

Kovasti on tullut kyselyjä X-miehen suhtautumisesta talon ostoon. Kaksi viikkoa lähettämäni sähköpostiviestin jälkeen tuli vastaus, jossa toivotettiin onnea uuteen kotiin ja ruvettiin asialliseen sävyyn selvittelemään pieniä muutoksia tapaamissopimukseen. Eli periaatteessa kaikki jees, mutta valtavan pitkä väliaika onnentoivotuksen tulossa voi tietysti antaa tilaa tulkinnoille, jos niitä haluaa ruveta tekemään. X-mies parka ei vain ajokortittomana ihan tajunnut ettei ole realistista olettaa, että ajaisin työvuoron jälkeen tunnin matkan kotiin, sitten taas takaisin radan varteen ja uudelleen kotiin toimittaakseni lapset viideksi isälleen. Työpäivän lisäksi ajamista tulisi yli neljä tuntia, sillä moottoritie ei ruuhka-aikaan täällä päässä juurikaan vedä. Ei kuulosta liikenneturvalliselta eikä ekologiselta. Toki aion kuitenkin tuoda lapset tänne radan varteen seutulippualueelle etteivät kustannukset tapaamisista muodostu minun takiani ylitsepääsemättömäksi esteeksi. Ehkä X-mieskin tajuaa tämän, ja ehdotus olikin silkkaa xttuilua? En nyt lähde hänen älynlahjojaan perusteetta yliarvioimaan. Hänellä on kaikki oikeus kiukutella itä-helsinkiläisessä lähiössään työttömän vaimon ja pikkuvauvan kanssa, minä en sitä häneltä kiellä.

Mainokset

Nauti elämästä ilman vieroitusvalmisteita

Tuli muuten juuri mieleen, että Ringin katsoneena ja syvästi siitä vaikuttuneena tulin ostaneeksi talon, jossa on kaivo. Arvatkaa kuka saa hoitaa sen hoitotyöt? No ei ainakaan allekirjoittanut, joka saattaisi kuolla sydänhalvaukseen odottaessaan vetisen kalmon kiipeävän renkaita pitkin.


Neljä viikkoa muuttoon

Haluatteko kuulla erikummallisesta ilmiöstä, jonka talon osto toi muassaan? Ei se mitään, kerron sen silti.

Niille jotka eivät muista/tiedä, kerron asuvani ihan sattuman oikusta rikkaiden asuinalueen vieressä, niin että lapseni käyvät samaa koulua ja päiväkotia kuin ne lapset, joilla on valtaisa omakotitalo, muutama auto, vene, pari etelänmatkaa joka vuosi ja niin edelleen. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita että tästä on joskus aiheutunut lievää hämmennystä, kun lapsen kaveri tulee meille kylään ja kysyy missä kaikki loput huoneet ovat. En ole kummoisesti seurustellut näiden lasteni kavereiden vanhempien kanssa, kun on tuntunut ettei yhteistä kosketuspintaa kertakaikkiaan ole. Toki ”Voiko Cecilia-Anthon tulla huomenna kylään?” ja ”Kuopus haluaisi tulla kyläilemään ”Mathias-Yolandan luona, onko teillä viikonloppuna vapaata” -tyyppiset keskustelut ovat sujuneet vaivatta, samoin lasten leikit keskenään, eihän tässä sentään eri lajia olla.

Mutta nyt, kun lasten hehkuttama talon osto alkaa olla kaikkien tiedossa, onkin sitten eri ääni kellossa. Ensin luulin että hourailen vain, mutta kyllä tämä paikkansa pitää: Minulle tullaan juttelemaan ja minua kutsutaan kylään! Siis anna mun kaikki kestää! Ihan kuin talonomistajana (krhm, itseasiassa kyseessä on tila..) olisinkin yhtäkkiä sopivampaa, mielenkiintoisempaa ja turvallisempaa seuraa. Nyt yhteistä pintaa on ainakin talonomistajuuden verran (paitsi että minä omistankin tilan ja minulla on oma uimalampi ja biljardihuone).

Tässä saa kyllä moneen kertaa miettiä miten naamansa asettaa.


Avaudu kertomaan tietosi

Sähkösopimus on irtisanottu, samoin asumistuki ja lapsilisän yksinhuoltajakorotus. Esimiehen kanssa on sovittu muutoksista työvuoroihin. Lapset on ilmoitettu uusiin kouluihin ja nieleksien todettu, ettei uusi kaupunki aio järjestää kuopukselle heinäkuuksi hoitopaikkaa ollenkaan. Kauppakirjat on allekirjoitettu ja talo maksettu, enää kuukausi niin lainanmaksu alkaa! Muutama vieraskin on jo kutsuttu.

Huhhuh.

Samalla käsittelen sitä tosiasiaa, että esikoinen kilpailee NAISTEN SARJASSA.

Onneksi keskimmäinen ja kuopus ovat vielä vähän aikaa pieniä (tämä on toki melkoisen tulkinnanvaraista, varsinkin jos tulkitsijalla on oikeasti pieniä lapsia). Keskimmäinen näki viime yönä pitkästä aikaa painajaista ja tuli loppuyöksi viereen nukkumaan. Aamulla lapsi kyseli närkästyneesti, miksi ihmeessä annoin dinosauruksen syödä hänet ja yritin auttaa vaan halaamalla!

Epäilen vahvasti että eilisellä vierailulla pienelle lammastilalle oli jotain tekemistä asian kanssa. Parikuinen pukintekele intoutui harjoittelemaan puskemista säärtäni vasten, ja vaikka se kuinka oli vain vähän kissaa isompi ja sarvet ihan pikkurillin pään kokoiset, oli se aika rasittavaa. Vaikka kuinka kiersin karsinaa ja yritin karistaa sen kannoiltani, tuntui taas kohta että *tömps*. Kun vilkaisin alas, karitsanperhana nosti etujalkansa – ja pukkasi. Sitä väistellessäni keskimmäinen horjahti yhden karitsan hypättyä häntä vasten ja pyllähti karsinanpohjalle istumaan – ja sitten alkoikin vähän ahdistaa, kun ainakin yhdeksän pikkukaritsaa ryhtyi hamuamaan tukkaa, korvia, leukaa, takkia, ihan kaikkea. Helposti tuosta saa yhden dinosauruspainajaisen aikaan.


Eikun tänne vasemmalle

Kautta ikimuistoisten aikojen olen välttänyt viimeiseen asti Helsinkiin ajamista. Sen yhden kerran kun oli tsempannut itseni myönteiseen Nyt mä opettelen hanskaamaan tän -moodiin, ajoaika oli rauhallinen ja ruuhkaton klo 22 ja matkan tarkoitus niinkin tärkeä kuin säästää esikoinen ja treenikaveri yöbussien paheilta, unohdin avaimet kotiin ja jouduin odottelemaan naapurin sohvalla että esikoinen tulee avaamaan oven.

Nnnoh. Nyt kun tiedän etten täällä enää kauan keiku, ajoin lentokentälle, lentokentältä Pikku-Huopalahteen ja sieltä kotiin. Sujuvasti ja varmasti. Eivät soineet torvet, ei vaurioitunut auto, kukaan ei ollut hengevaarassa, eikä ihohuokosista tyrskynyt mitään (okei, ei lasketa kainaloita nyt). Pulssi kyllä kohosi, mutta ei tajuttomuuteen vievälle rajalle. Vähänkö oon kingi!

Ja kaikki tämä johtuu silkasta välinpitämättömyydestä. Sama kai se on kerran pari vielä kaupunkiin ajaa, kun kohta ei sinne ole enää mitään asiaa. Kohta lakkaan välittämästä kaikista muistakin tärkeistä asioista, ehkä niin tulen niissäkin paremmaksi?

Muoks. Kirpparilla on jäljellä vielä yksi parvisänky, kaksi häkkiä ja pari kantoliinaa. Se lasten pyörä on vähän vielä hiinä ja hiinä että ottaako eräs sen vai en. Jos tarvista on, sähköpostia osoitteeseen 3xikuisuus ät gmail.com


Kaaduin sen päälle

Hyvä tuurini on levinnyt ja saavuttanut koko valtakunnan tason. Olkaa hyvät jääkiekon MM-kullasta, ei kestä kiitellä!

Irkku tuolla jo hätyytteli kertomaan kuulumisia. Ei niistä oikein blogitekstiä saa.

Välillä kinastelemme Y-miehen kanssa sopuisasti kasvihuoneen koosta. Välillä taas katselemme pihamökkejä netistä. Olemme myös kierrelleet katselemassa kaasugrillejä vähän siellä sun täällä, ja toisinaan luuhaamme kirjakaupoissa katselemalla grillausreseptejä, puutarhanhoito-oppaita ja erilaisia pihakiveysmalleja. Olemme tehneet myös kattavan lumilinkovertailun, mutta emme ole haudanneet myöskään ajatusta mönkijästä ja siihen kiinnitettävästä aurasta. Omaa itse aurattavaa pihatietä kun tuolla maalla on melkoinen mutka.

X-miehelle olen laittanut aiheesta sähköpostia, mutta eipä tule draamaa siitäkään. X-mies ei nimittäin ole vastannut lainkaan. Viestin hän on kuitenkin lukenut, sillä niin tiukasti lapsia oli iskäyön aikana tentattu aiheesta ”Ette kai te oikeasti halua muuttaa?”.  Vaan lapsetpa haluavat! Esikoinen väittää jopa ettei hänelle aiotun huoneen vaaleanpunaisia seiniä tarvitse ollenkaan maalata, ettei se vain viivästytä muuttoa. Että jos hankkii vaikkapa mustat tekstiilit, on pinkki ihan kiva väri. Kun tämä tulee aina vaaleanpunaista inhonneen lapsen suusta, voi uskoa että muuttohalu on kova!


Lisää terveisiä rinnakkaistodellisuudesta

Spontaanista ”Mä en oikeastaan halua elää elämääni yksin.” ”En muuten minäkään, muutetaanko maalle?” -keskustelusta oli kulunut tasan kymmenen päivää, kun teimme tarjouksen mieluisesta talosta. Yhdentenätoista päivänä se hyväksyttiin.

Jos loppuviikon kuntotarkastus menee oletetulla tavalla, nimet ovat paperissa jo ensi viikolla. Jos edelleen kaikki menee ihanteellisimmalla mahdollisella tavalla, en joudu vaikeuksiin siitä että irtisanoin vuokrasopimukseni päättymään kesäkuun loppuun.

Talo on kuulkaa upea. En kehtaa edes kertoa mitä kaikkea siellä on! Sen vaan sanon että vapaa-ajan ajanvieteongelmia ei tule olemaan, voi nimittäin nikkaroida, hoitaa kasvimaata, käydä uimassa tai talvella luistelemassa, pelailla pelihuoneessa, saunoa, lähteä metsään eväsretkelle/marjaan/sieneen tai naapuriin katsomaan hevosia (tai leikata ruohoa, suojata marjapensaita linnuilta, kolata lunta, kerätä pyykkiä pitkin taloa, tasoittaa pihatietä..)

Aikataulu on kyllä ollut sellainen, että joka aamu herään muikeana muistellen unta, jossa Y-mies halusi minut avovaimokseen ja että ostimme talon. Muikeus ei suinkaan hellitä, kun tajuan ettei se ollutkaan unta!

Kaappien raivaus sujuu mainiosti, johan ne muutama viikko sitten tuli raivattua turkiskuoriaisten takia. Tavaraa on vielä tyrkyllä tuolla kirppis-osiossa, hinnoista voi toki neuvotella. Juuri tajusin että parvisänky ja keittiön ruokailuryhmä neljälle on myös ihan ylimääräisenä. Ehkä kaksikin parvisänkyä. Oih, tässä tulee kyllä vähän kiire.