Karkkipaperia ja liimaa

Tänään on kaikunut pitkin nettiä ihmisten valitusta valtavista häslääjäamppareista, jotka pesää etsiessään tunkeutuvat sisälle asuntoihin, kouluihin ja työpaikkoihin aiheuttaen ihmisissä sydämentykytystä, kirkumista ja päätöntä säntäilyä.

Olin vähällä liittyä valittajien joukkoon, kun istuskelin kuistilla kahvikupin, tupakan ja facebookin kanssa, sillä juurikin mainitunlainen häsläri pörräsi pitkin kuistin kattoa saaden hiljaisen lepohetkeni aika epäonnistuneeksi. No, en minä niitä pelkää, mutta se ääni kyllä rassaa. Avasin jo tilapäivityslaatikon kirjoittaakseni kitinää, mutta laitoinkin tavarat pois käsistä ja kipaisin hakemaan hyönteismyrkkypullon.

Se siitä.

Halusin myös jakaa kanssanne huonoimman tarinan alun johon olen ikinä törmännyt. Se menee näin:

Teräksenkimalteinen aamunkajo nousi ja voimistui idän tuodessa päivän ja osoitti selvin merkein, että mahtaileva joskin hienostunut arabialaisvuode oli tyhjä. Leposija, joka olisi voinut helliä huomassaan orastavaa herkkää romanssia, olikin typötyhjä ihmisvartaloista.

Novelli on Walter de la Maren Yön sydämestä, joka löytyy ainakin Markku Sadelehdon toimittamasta kokoelmasta Paha vieras. Se on rassannut ja vainonnut minua jo päiväkausia, joten voi hyvinkin olla mahdollista, että se on sittenkin paras koskaan lukemani tarinan aloitus. Itse tarina oli aika pliisu, mutta tuo aloitus! Argh!

Joudun ehkä aloittamaan taas itsekin fiktion kirjoittamisen, että saan tuon maun pois päästäni. Luulin että minulla olisi siihen jopa aikaa nyt kun taloa ei enää tarvitse lämmittää puilla ja suurimman osan tontista on sovittu saavan näyttää kauniisti luonnotilaiselta – mutta silloin en vielä tiennyt kuinka paljon työtä tarvitaan, että tontti näyttää kauniisti luonnontilaiselta. Tällä hetkellä pihalla makaa noin kolme peräkärryllistä risua ja moskaa matkalla kaatopaikalle, ja meillä on vieläpä aika iso peräkärry. Ehkä nipistän lisää aikaa omista yöunistani kirjoittamista varten, vaikka jo aiemmin on todettu että se ei tee ihmiselle hyvää.

Advertisement

Jos minä saisin päättää niin –

Jos nyt sattumalta joltain blogeja seuraavalta on jäänyt huomaamatta että Wanha Blogistania nostaa päätään Facebookista alkaen, voin ilolla ja ylpeydellä sekä hyvällä omallatunnolla sanoa saaneeni kutsun mukaan. Wanha on tässä määritelty 2005 tai sitä ennen aloittaneeksi blogiksi, ja kappas kehvelettä, aloitin omani heinäkuussa 2005. En ole ihan ainoa joka on polkannut aktiivisesti siitä lähtien, mutta kovin moni hyvä tyyppä on lopettanut. Se on surullista, sillä uusia yhtä hyviä on kovin vaikea löytää.

Ja koska haastettiin polkkaamaan päivän asusta, niin voin helpotukseksenne kertoa että minulla on sellainen. Musta pitkähihainen trikoopaita, entiset vaaleanvihreät kotihousut (nykyisin väri on vaalean harmahtavan vihertävä) ja mustat, tosi pahanhajuiset sukat. Niiden alla olen alaston, kuten niin kovin moni teistäkin. Ai niin, päässä on musta panta, koska hikoilin töissä niin että päänahka kastui ja ponnari alkoi tuntua epämiellyttävän kuumalta. Kun huivi pitelee rastapötkylöitä pois naamalta, en tule hulluksi, kuten muuten tulisin, sillä en ole ikinä kestänyt sitä tunnetta kun tukka kutittaa kasvoja. Pötkylät osaavat sekä kutittaa sietämättömän hienovaraisesti että pistää neulamaisesti ja törkeän kipeästi.

Nyt lipsahtaa tukkapostukseksi, mutta paikallisella keskustelupalstalla tulin kysyneeksi olisikohan täällä kampaajaa, joka osaisi tukkaani huoltaa. No, ei liene yllätys että minun toivottiin harkitsevan ihmismäisempää kampausta ja muuttavan pois, sillä tämä on kuulemma rauhallinen keskiluokkaisten ihmisten kaupunki, johon minunlaisiani ei toivota.

Vähän kyllä jäin ihmettelemään että miten minä voisin enää rauhallisempi tai keskiluokkaisempi olla, mutta siihen joutunen etsimään vastaukset itse. Teen sitä kuunnellessani Skunk Anansien Skunk Songia.

Blowing bubbles

Oho, tuli vähän pidempi kirjoitustauko kuin oli tarkoitus. On ollut sekä kivaa että ei niin kivaa, ja kivasta on pako mainita Sydän, sydämen Tavastian keikka jonne pukeuduin ihan naiseksi kenkiä ja käsilaukkua myöten, ja sain lämmittävän paljon huomiota ulkonäöni takia. Nyt jälkeenpäin kun ajattelen, niin se aiemmin illalla Vltavassa olutvalintaani kummastellut mieskään ei ehkä oikeasti ollut ihan niin typertynyt olutvalinnastani, etteikö olisi voinut olla ihan hiljaakin. Kuulkaa, olin niin positiivisen huomion että hikisen keikkailun tarpeessa ettei ole tosikaan ja ah, Sydän, sydän oli jotain maailman parasta – taas kerran!

Nyt sitten kun kärsin (EHKÄ MAAILMAN KIVULIAIMMASTA) jännetupen tulehduksesta yksin kotona kykenemättä tekemään oikeastaan mitään, on sentään jotain, mitä muistella. Tänään päätin jättää Panacodit ottamatta, ihan että pystyn edes kuskaamaan lapsia tarvittaessa. Tai päivittämään blogia.

Tämä vaiva on minulle ihan uusi, ja tottakai lukaisin netistä, mitä tästä sanotaan. Opin että jännetulehdusten ennaltaehkäisemiseksi tulee välttää yksitoikkoisia tai rasittavia toistuvaisliikkeitä. Raah raah! Yksitoikkoinen ja rasittava toistuvaisliike kun sattuu olemaan työni kuvaus. Saapa nähdä mitä tästäkin tulee. Tietysti voi olla mahdollista että tarmonpuuskassa kaksi kirveellä kaadettua puuta jotka tunnollisesti pilkoin klapeiksi asti moottorisahaa ja halkaisukirvestä käyttäen saattavat olla jossain yhteydessä tähän vaivaan (ennenkuin joku ihmettelee miksi kaadoin puut kirveellä enkä moottorisahalla, niin paljastan uskaltavani käyttää vain sähkömoottorisahaa, ja puut taas olivat jatkojohdon ulottumattomissa). Tai ne avovaimon erikoiset jotka.. niin, on tässä ollut rasitusta jos jonkinlaista.

Sitä minä vain ihmettelen että miten nämä ikkunat saadaan pestyä. Talo kun ei ole ihan pieni, ja yksi asia mikä tässä talossa viehätti oli valon runsas määrä. Se taas johtuu ikkunoista, joita on paljon. En edes uskalla laskea (oli pakko käydä laskemassa! Yläkerrassa on 18 ikkunaa, alakerrassa vain 4-5, riippuen siitä lasketaanko verstas mukaan laskuihin vai ei. Onhan se osa taloa, mutta ei asuinkäytössä sentään). Vähän toista kuin edellisessä asunnossa, jossa ikkunoita oli pestävissä oleva määrä, tasan 5 parvekkeen ovi mukaan luettuna. Niin että jos jollain on vinkki miten saa klasit puhtaaksi tekemättä yksitoikkoisia tai rasittavia toistuvaisliikkeitä, niin olen kuulolla. Kotiavun palkkaaminen ei käy, sillä rahapula on ikävä tosiasia, kiitos lasten kesäleirien, esikoisen harrastuksen ja bensan hinnan. Ai niin ja sen Sydän, sydämen keikan, sillä ei sitä asua kotoa valmiina löytynyt.