Kolme tuntia edellisestä

Eiköhän se nyt ole jo ihan virallista, etten pääse Tampereelle pikkujouluilemaan. Mieli olisi tehnyt, mutta ehkä Tampere ja Tampereen blogi-ihmiset ovat tavattavissa toistekin?

Koska olen yskäinen, on minulla ollut vähän aikaa myös netissä hyörimiseen ja asioiden ajatteluun. Yllätin eilen vähän perusteellisesti myös itseni, kun ryhdyin tivaamaan Y-mieheltä, miksi muka emme voisi tehdä yhteistäkin lasta. Sitten yllätyin vähän lisää, kun Y-mies ei tuskastunutkaan vaan ihan asiallisesti luetteli ne syyt, joiden takia ei tosiaankaan olisi järkevää ryhtyä enää siihen ansaan. Kyllä minä nyt taas järjellä muistan – mutta silti. Kuinkahan pitkällinen prosessi tästä oikein pitää tulla ennenkuin hyväksyn myös tunteen tasolla, että EI VAUVOJA ENÄÄ. Iän mukanaan tuoma peruuttamaton este kun on vielä ainakin kymmenen vuoden päässä.

Tietoisuuteeni saattettiin myös blogi nimeltä Puolikkaasta puolitoistakertaiseksi. Siinä ikäiseni mies on muutaman isäpuolivuoden jälkeen saamassa ensimmäistä biologista lasta, ja pohdiskelee erinomaisen hienosti asioita monelta kantilta. Itseasiassa kirjoittaja on tuttu ihan live-elämän puolelta, ja harmittelen että sain tietää blogista vasta nyt, kun kirjoittaja suunnittelee sen lopettamista lapsen syntymään. Olisi metkaa jos saisin omankin miehen kirjoittamaan jotain vastaavaa, olisi kutkuttavaa nähdä mitä hän nostaa päivästä esille ja mistä asioista vaikenee.

Nyt viimeaikoina verstaalta on kuulunut kovasti nikkaroinnin ääniä, mutta siitä mikä on työn alla, mies vaikenee sillä tavalla kutkuttavasti myhäillen. Entisessä elämässä kun en juurikaan syntymäpäivänä tullut noteeratuksi, on kihisyttävän hankalaa esittää ettenkö muka olisi tuskastuttavan utelias. Sen tiedän, että lahja sieltä on tulossa, ja että se liittyy käsityöharrastuksiini, ja että niitä ei ole Suomessa montaa, ja että siinä ei ole kampea, ja että sitä varten piti ostaa pylväsporakone. (On olemassa myöskin sellainen mahdollisuus, että pääasia oli pylväsporakoneen ostaminen, ja lahjan tekeminen oli vain siihen muka oikeuttava savuverho. Ihan sama!)

Säästäkin pitää varmaan jotain mainita, sillä se on mainitsemisen arvoinen. Lunta pöllyää ja tuuli ihan oikeasti vinkuu nurkissa, niin että kissat katselevat pää kallellaan. Sähköt olivat poikki vain tunnin verran, josta olen iloinen. Viime vuoden neljän päivän sähkökatko on vielä tuoreena mielessä, ja vaikka se tavallaan kivaa olikin, en sellaista kuitenkaan toivo ihan heti takaisin! Oikeastaan ihan kiva että tämä yskä oikeutti minut parin päivän sairaslomaan, ei olisi kivaa olla tien päällä juuri nyt. Huhtikuussa ostamani Corolla osoittautui todella sivutuuliherkäksi, ja jotenkin uskon että mahdollisuuteni selvitä hengissä tästäkin päivästä ovat paljon paremmat täällä kotona – ja olinpahan kerrankin vaatettamassa kouluun lähtevät lapset! Nämä olisivat ihan totta lähteneet ilman ulkohousuja ja kaulahuivia, ohuella pipolla ja olemattomilla sormikkailla! Aika kiristynyttä keskustelua käytiin, ennenkuin vaatetta oli mielestäni sopivasti.

Advertisement

Haluatko tarkistaa äänensävysi?

Kyllä talossa pitäisi olla aina suklaata valmiina itsepalkintaa varten. Tänäänkin olisi maistunut, kun sain vihdoinkin pakotettua itseni ylös välikattoon tyhjentämään hiirenloukut. Kolme neljästä tuotti saalista tälläkin kertaa. Tällä kertaa yhdessä loukuista oli metsähiiri, muut raadot ovat tulkintani mukaan jonkinlaisia myyriä. Enää ei sydäntä raasta, ei säälitä, ei inhota. Kaikkeen sitä omakotiasuja joutuukin totuttautumaan.

Nyt aion hetken vähän nillittää. Tosielämässä en varmaankaan jaksa ääneen tästä mitään sanoa, mutta tulenpahan nyt silti tänne kirjanneeksi ajatukseni. Katsokaas kun kaksi viikkoa sitten kuopus unohti iskäviikonlopun aikana metroon hänelle neulomani sormikkaat, joista tuli oikein onnistuneet ja mieluisat. Olisivatko olleet ehkä kolmatta kertaa kädessä. X-mies lupasi käydä niitä kyselemässä, ja laittoi sitten lasten kautta viestiä, ettei ole löytynyt. Pyysin tekstiviestitse äärimmäisen ystävällisesti  häntä hankkimaan lapselle uudet vastaavat, eikä tekstiviestiin tullut mitään vastausta. Olin aika yllättynyt, kun tämän viikonlopun tapaamisen alkaessa  X-mies sanoi, että on saanut hankituksi lapselle uudet sormikkaat. Ilahduin ja sanoin että vitsi, hieno juttu.

Nnnoh, tänään sitten näin ne sormikkaat, Öö, ne ovat noin kaksi numeroa liian pienet ja selvästi käytetyt.

Kuopus sanoo että kyllä hän voi niitä lumen tuloon asti käyttää, kun kyllä veri kuitenkin pääsee kiertämään. Eli ei pitäisi mussuttaa. Mutta kun ne toiset oli ehkä kuitenkin hieman arvokkaammat ja paremmat, ja nyt X-miestä on oikein kehuttu siitä että hän on saanut jostain väärän kokoiset kulahtaneet sormikkaat taatusti ihan ilmaiseksi, kun tuollaiset eivät uutenakaan montaa  euroa maksa. Eikä minulla olisi siis mitään syytä mussuttaa tuon hinnankaan takia. Helpoimmalla pääsen kun menen nyt vain reippaana kauppaan ja ostan itse lapselle sopivat hanskat ihan omilla rahoillani. Jotenkin nyt kuitenkin tuntuu vähän siltä, että hohhoijjaa taas kerran. Erinomaisen tuoreessa muistissa on sekin kerta, kun X-mies moitti kuopuksen housujen menettäneen värinsä. Siis sananmukaisesti. Kuvitelkaa itsenne sanomassa läheisellenne että hänen lapsensa housut ovat selkeästi menettäneet värinsä. Onko luontevaa, onko?

Ja mainitaanpa nyt sekin että lauantain tapaamisajasta X-mies oli 15 minuuttia myöhässä, ja palautti lapset seuraavana päivänä 10 minuuttia etuajassa, vaikka en ollut itse päässyt vielä edes tapaamispaikalle. Kun tapaaminen kestää 28 tuntia ja 45 minuttia kahdesti kuussa, paitsi silloin kun kuka tahansa uusperhepaletissa on sairaana eikä väliinjääneitä X-mies suostu korvaamaan, on tuollaisellakin jo väliä. Joo joo, tiedän että nipotan turhaan, ja haluankin nyt tähän väliin sanoa etten ole sanonut näistä ääneen yhtään mitään. Tyhmäähän se olisi. X-mies ei ole ikinä mitenkään orjallisesti onnistunut noudattamaan aikatauluja, ja minunhan on ihan turha yrittää selittää miten minun aikataluihin vaikuttavat niin kolmen lapsen omat menot kun Y-miehen, hänen lastensa, Y-miehen ex-vaimon ja hänen uuden miehensäkin menot. Ja jopa joskus saattaa olla niitä omiakin suunnitelmia.

Kolme korillista

Muutaman päivän kuume alkaa hellittää, ja pääsen ylös sängystä. Avoliitossa sairastaminen on aika kivaa; kaupasta ilmestyy ruokaa kaappeihin, pyykit peseentyvät ja on joku, joka silittää tukkaa ja säälittelee.

Tänään ajattelin vihdoinkin kirjata ihmettelyäni paikallisten lisääntymisestä. Esikoisen luokalla on 18 oppilasta, niistä poikia on kuusi. Keskimmäisen luokalla on samoin 18 oppilasta, niistä poikia on viisi. Kuopuksen luokalla on 19 oppilasta, poikia on kuusi nyt, kun tänä vuonna tuli kaksi poikaa toisesta koulusta.

Aluksi olin huolissani ja lähestulkoon ottamassa ympäristöviranomaisiin yhteyttä juomaveden tarkistuttamiseksi, mutta sitten selvisi että muilla luokilla tilanne on sitten päinvastainen. Alakoulu on täällä yksisarjainen, eli jokaista luokka-astetta on yksi luokallinen, eikä luokkia siis voi laatia mitenkään tasapainotetusti, kun on otettava se tietty ikäkohortti ja sillä mentävä.

Sitten on vielä toinen asia, joka vähän kummastuttaa. Esikoisen kaveripiiri on tänne muuton jälkeen rikastunut neljällä kaksosparilla. Neljällä! Entisessä koulussa ei ollut yhtään tuttuja kaksosia! Alakoulussakin on kahdet kaksoset, joka on sadan oppilaan koulussa oikeastaan aika normaalia, jos uskotaan Terveyskirjastoa, joka sanoo kaksossynnytyksiä olevan n. 1,5% kaikista synnytyksistä.

Mä ihmettelen. (Ja pidän ehkä vähän normaalia paremmin huolta ehkäisystä.)

Ai niin, se Tampereen blogimiitti alkaa minun osaltani näyttää aika epätodennäköiseltä. Olen aika tunnettu organisointikyvystäni, mutta taitelu kyseisen viikonlopun osalta on jo ehdottomasti aivan taitojeni ylärajalla. Yksikin nurkka jos rakennelmastani pettää, tulee katastrofi. Ja vieläpä niin, että jos nurkan pettäminen tapahtuu kun olen jo Tampereella alkoholin vaikutuksen alaisena, tulee ihan sietämätön katastrofi!

Kuumeaamun piristys

Se on varmaan jonkinlainen merkkipaalu itse kunkin elämässä, kun yläaste-aikainen seukka ottaa yhteyttä ja kertoo nimenneensä esikoisensa sinun mukaasi?

Hauska harrastus

Jos tämmöinen dialogi käytäisiin televisio-ohjelmassa, Suomen kansa raivostuisi käsikirjoituksen huonosta laadusta.

Näpyttelin kuopuksen kaverin äidille tekstiviestiä yökyläilyyn liittyen, ja automaattinen teksinmuuntelu yritti muuntaa yhtä sanaa, jonka lapsillekin mainitsin, näin: ”Hehehe, kattokaa, täällä lukee että ’Onko Jani-Petteri tukossa..'”

Tähän kuopus vastaa välittömästi: ”Ei, kyllä hänen ulosteensa kulkee ihan hyvin.”

Pätemisikäisen keskimmäisen pitää päästä heti näpäyttämään: ”Entäpäs jos kyse olikin kuule virtsa-aukosta?!”

Uloste ja virtsa-aukko? Pitäisiköhän lyödä vetoa sen puolesta, että minun töistä tuloani odotellessaan nämä katsovat vähän reality-sairaalaohjelmia?

Ei enää hiustenpitelijää!

Huh, taas tapahtuu niin ettei blogille kerkeä. Viikko sitten perjantaina oli selvää että nyt täytyy päästä rimpsalle ja olla vähän aikaa ihan jotain muuta kuin perheenäiti, joten sain kuin sainkin lapset pois jaloista ja hotellihuoneen Tampereelta, jossa Sydän, sydän keikkaili! Otin Y-miehen mukaan ja herutin kuskauslupauksen, pistin mustan mekon, punaista huulipunaa ja irtoripset (jotka tosin irtosivat jo ennen keikkapaikalle pääsyä) ja sitten vietin taas kerran yhden hauskimmista illoista naismuistiin. Ketkutin ja hihittelin. Röhönauruun ratkesin siinä vaiheessa, kun Y-mies kertoi matkalla takaisin hotellille että keikan jälkeen nuori mies oli lähestynyt häntä kysäissen notta ”Etkös sinä ollut äsken tuolla lavalla alasti?” OMG, Y-miestä luultiin Juho Minervaksi! (Juho Minerva on siis Sydän, sydämen salskea kitaristi, jonka tavaramerkkinä on alastomana ja punaiseksi maalattuna esiintyminen.)

Yleensä juhlajuomistani on hillinnyt voimakkaasti pelko huomisen krapulasta. Olen sairastanut pari kertaa sellaisen krapulan että olen toivonut kuolemaa seitsemän tunnin oksentamisen jälkeen, joten pelossa on ollut aihettakin. Tällä kertaa Y-mies toimi teknisenä apulaisena ja testasi teoriaansa nesteyttämisestä ja suoloista. Aloitin nestetenkkauksen urheilujuomilla jo ennen ensimmäistä alkoholiannosta ja jatkoin sitä illan aikana. Ennen nukkumaan rysähtämistä kiskoin kiukulla vielä litran verran urheilujuomaa, ja joka kerta kun keräsin hotellihuoneen pyörimiseen, hörpin sitä lisää.

Ja tiedättekö mitä? Tätä menetelmää noudatten en seuraavana päivänä kärsinyt edes heikotuksesta! Ei oksettanut, ei etonut, ei ällöttänyt, nada! Alkoholiannoksia nautin illan aikana noin yhdeksän, kun normaalina keikkailtana olen pitänyt viittä sellaisena rajana, jonka jälkeen on jo krapula ovella.

Kokeilkaa ihmeessä, ja kertokaa miten teillä toimi.

Yksin Helsinkiin

Nyt näyttää Tampereen reissu aika epäselvältä. Jo kolmas suunnitelma kaatui hetki sitten! Tällä hetkellä näyttää siltä että pitäisi hankkia Tampereelta yökyläpaikka johon mahtuu kolme lasta ja yksi yöllä saapuva hiprakkainen bloginpitäjä SEKÄ kissavahti tänne metsän keskelle. Se en taida olla vain minä, mutta kuulostaa turhan työläältä.

Sitäpaitsi minulla on kuumetta. Sen sijaan että olisin maannut hehkumassa sängynpohjalla, piti lähteä käyttämään jalkakipuista esikoista päivystyksessä, terveyskeskuksessa kun ei ollut lääkäriä. Kysyin terveyskeskukseen puhelinyhteydessä ollessani että mitäs minä siellä päivystyksessä sanon, kun ne sanovat että menkää kuulkaas liukkaasti omaan terveyskeskukseenne, mutta näin ei kuulemma päivystyksessä koskaan voida sanoa. Melkein nauratti siinä päivystyksen luukulla sitten, kun käskettiin ottaa yhteyttä omaan terveyskeskukseen.

Ja on se oikeastaan vähän kumma, kun 15-vuotias on jo viikon verran ollut liki liikuntakyvytön jalkakivun takia, ja edelleen jatketaan särkylääke-tukiside -linjalla. Sitten voi käydä lääkärissä, kun terveyskeskukseen sellainen saadaan, ja kepit saa kuulema lainaan jos ei ilman pärjää.

Ehkä ainoa esitys tässä

Sain yhtäkkisen sisustusidean ja töks, kaadoin kuopuksen ja keskimmäisen jakaman huoneen korkeat hyllyt kyljelleen. Nyt niihin mahtuu enemmän tavaraa, kun pitkä sivu on käytettävissä tavaroiden asetteluun. Lapset jopa yltävät niihin itse! Tähän asti hyllyn päällinen oli vain harvoin käytettyjen lelujen pölyyntymispaikka, ja ai että taputtelen täällä itseäni selkään. Samalla vaivalla heitin lasten sängyt takaisin päällekäin ja pim! tuli tilaa oikealle koulupöydälle. Parempi kai myöhään kuin ei ollenkaan, johan kuopuskin on jo tokaluokkalainen. Tähän asti läksyt on tehty milloin missäkin, keittiön pöydällä, sohvalla, eteisen lattialla tai omassa sängyssä.

Oho, nyt minä purskautin tänne sisustusta. Yöks! Mikä minua oikein vaivaa! Taitaisi olla kaikille onni jos piilottaisin kirjoitukset oikeasti kaikilta. Mutta äh, ei niitä salasanoja enää tule. Jos minun tekee mieleni kitistä parisuhdeasioista tietäen, että tulen niitä katumaan parin päivän päästä, kirjoitan päiväkirjaan. Tai avaan toisen blogin. Pyörittelin jo mielessäni nimeä X-fileet, koska taivas tietää, että avatumisen aihetta on tämän nykyisen lisäksi myös entisissä, mutta se vihjaisi liian synkästi siihen, että tästä nyksästäkin olisi tulossa eksä. Ei ole.

Mutta nyt tahdon jakaa ilon aiheen kanssanne. Näyttää siltä, että pääsen oikeasti Tampereen blogipikkujouluihin! Tiina on ystävällisesti kertonut vinkkejä, joilla yritän itseäni tsempata vieraassa kaupungissa ventovieraiden bloggaajien keskellä. Vähän on ehkä lapsen-, kissan- ja talonvahti haussa, mutta periaatepäätös on tehty. Sitten vain kädet kyynärpäitä myöten ristiin, ette mitään kauhean yllättävää tapahdu.