Kuukausittainen arkisto:heinäkuu 2012

Väärinpäin käppyrällä

Esikoisen isä on haastamassa minua taas oikeuteen, lapsen tapaamiset tällä kertaa aiheena. En pelästynyt, en suuttunut, en tuntenut oikeastaan mitään – kaikkeen näköjään tottuu. Joitakin kuukausia sitten sain lastenvalvojan kautta tapaamissopimuksen allekirjoitettavaksi, jossa tapaamisia oli kaiken kaikkiaan paljon enemmän kuin nuoremmilla lapsilla ja X-miehellä – ja matkakulut tottakai puoliksi. Esikoisen isä asuu 700km:n päässä, X-mies noin sadan. Katsoin ettei minun ole sitä järkeä allekirjoittaa useistakin eri syistä johtuen, ja laitoin oman ehdotelmani menemään, vähemmän vaativassa muodossa. Ajattelin että se voisi olla vaikka pohja uudelle ehdotukselle, niin että kompromissi voisi jopa löytyäkin. Ja sitten ollaankin jo menossa oikeuteen. Ihan kuten esikoisen isä tässä ainokaisessa puhelinsoitossaan 13 vuoteen sanoi: hän on niin vähävarainen että hän voi haastaa oikeuteen kenet haluaa ja mitä haluaa, koska se on hänelle täysin ilmaista.

Kaikki Suomen veronmaksajat; olen todella, todella pahoillani.

Olen pahoillani myöskin siitä seikasta, että kuulin esikoisen isän saavan syksymmällä jo viidennen lapsensa. Lapsi on varmasti ihan odotettu ja tulee hoidetuksi, mutta vähän kyllä yskittää ja tulee mietittyä tuota taloudellista puolta, vaikkei se tietenkään kuulu minulle pätkän vertaa. Lapsen äiti on 18-vuotias peruskoulun käynyt työtön joka on nyt ollut hoitovapaalla, ja lapsen isä maksaa elatusmaksua minulle yhdestä ja toiselle kahdesta ja kuulema vuokran ja elämisen tässä uudessa perheessä ihan kokonaisuudessaan. Minun laskupäälläni 1300 euron kuukausitulot menevät siitä jo miinukselle aika rutkasti.

Tekisi mieli tuntea moraalista ylemmyyttä, mutta en oikein tiedä onko se sopivaa. Yritän vain huolehtia nämä itseäni ja minun lastani koskettavat asiat niin tyylikkäästi ja kunnialla kuin ikinä pystyn. Puran sitten ärsytykseni vain tänne, jossa vielä kohtuullisen anonyymi olen.

Noin muuten olenkin viettänyt lokoisaa lomaa. Jos onnistuneen loman yksi tarkoitus on kääntää vuorokausirytmiä, niin omani on todella onnistunut. Siinä missä arkena herään viikonloppuisinkin seitsemän, kahdeksan maissa, kömmin täällä ylös kymmeneltä ja vain velvollisuudentunnosta! Eilen lepertelin kesylle korpille ja katselin vauvajääkarhun pulikointia Ranualla, mutta sen kummempaa maksullista, isoa ohjelmaa ei oikeastaan kukaan ole kaivannut.

Kovasti polttelisi päästä jo kotiinkin, mutta nyt Y-mies sanoi suoraan että olisi ehkä mukavampaa pysytellä täällä vielä muutama päivä. Talo on nyt kaivettu esille joka suunnasta niin, että millekään viidestä ulko-ovesta pääse kuin rakentamalla sillan kaivantojen yli. Huomenna alkaa yleensä maan alla olevien seinänosien slammaus, joka tarkoittaa kamalaa haisua ja palovammavaaraa. Mitä tässä voi nainen tehdä? Toinen raataa palkkatyönsä lisäksi kellon ympäri paita märkänä ja lihakset jomottaen, ja minä joudun kutomaan vauvanpeittoa (siskolle), katselemaan elokuvia ja syömään jäätelöä. Aika raastavaa.


Vie maa-ainekseni metsään

Kauhean noloa olla lomailemassa pohjoisessa. Nyt on nimittäin semmoinen juttu että taloon alettiin laittaa uutta salaoja- ja sadevesijärjestelmää, ja työ on melkomoinen. Nyt paikalla kaivurikuskin apulaisena on vain Y-mies, joka tekee aamuvuoron tunnin työmatkoineen ja jatkaa sitten raatamista iltakymmeneen maansiirtohommissa. Ja mitä minä teen? No, nukuskelen päiväunia.. syön välillä… neulon vähän huivia… hyppyytän sisarusten lapsia polvella… jatkan päiväunia – tämä kaikki superhuonolla omallatunnolla, vaikka Y-mies sanoo että parempi minun, lasten ja kissojen on olla täällä poissa jaloista kuin muka-apuna työmaalla.

Ajoittain mielen valtaa vähintäänkin samanmoinen myllerrys kuin pihalla on käynnissä, ja silloin ei auta muu kuin yrittää vakuuttaa itselleen että tämän kesän myllerryksen jälkeen talosta tulee parempi ja terveempi, ja että myllertämällä nyt ei tartte meidän elinaikana enää noin myllertää. Ja että sen aukiraadellun pihan saa oikeasti taas kuntoon. Ja että jos parisuhde tämän kestää, niin kyllä se sitten saamari kestää kans!

Ai niin ai niin! Pakko kertoa vielä tämän kesän toistaisin kohokohta; multa kysyttiin taas paperit tupakkaostoksilla! Wuhuu!


Tullaan tullaan

Olen pahoillani, rakas blogini, että olet jäänyt niin vähälle huomiolle, mutkun mutkun tuo tosielämä on ollut niin kamalan kivaa ja ihanaa pitkästä aikaa, joten en sitten ole tullut oikein edes ajatelleeksi koko sinua!

Sitten viime kirjoittaman olen tehnyt niin paljon kivoja juttuja ja kokenut niin paljon hauskoja asioita, etten oikein edes kehtaa kertoa. Parisuhderintamallakin kukoistaa ja kujerruttaa niin että melkein pahaa tekee, käytiin nimittäin niin kivalla kaupunkilomasella ihan tuossa Helsingissä että oikeasti hävettää. Muistelen vaan säälien sitä kolmen lapsen avioäitiä joka tämän blogin aloitti, joka kulki reikäisissä vaatteissa ja ajoittain nälkäisenä, ja joka vuoroin joko läkähtyi kesäbusseissa tai jäätyi räntäsateessa bussipysäkillä odottaen bussia, johon ei ikinä rattaiden kanssa tulisi mahtumaan. Nyt tää jättää nuoremmat lapset isälleen viikoksi, isomman lapsen vie poikakaverilleen ja käy itse hotellissa ja saaristoristelyllä ja siemailee viiniä keskellä päivää ja saa niin hyvää keksiä, että tukka lähtis, jos ei olis niin tiukoilla takuilla.

No okei, jotta ei vaikuttaisi liian söpöisältä, on viimeinkin alkanut tulla korjausarvioita talon marraskuisen vesivahingon jäljiltä. Jos kenelläkään on ylimääräistä 50 000 euroa, voisin lainata. Täällä pitää uusia hela koko sadevesi- ja salaojajärjestelmä, sillä entiset oli rakennettu ihan päin Brinkalaa. Tontilla on kaunis ja kalaisa uimalampi, täysin itsenäinen ja kukoistava ekosysteemi, joka pitää tyhjentää remontin ajaksi ja jota käytetään soranläjitykseen sekä korkea kallio, johon pitää rakentaa ramppi kaivuria varten. Meinaa vähän ahistaa.

Sisätilat tulevat sitten omana aikanaan, sentään lattian kuivatuksen lupasi entinen omistaja maksaa. Meille jää vain kylpyhuoneen purku ja uudelleen rakentaminen, sekä kipsilevyjen ja laminaattien asennus sekä muut pinnoitustyöt yhteen huoneeseen. Lupasin itselleni ajatella että tämä on vain maallista, mutta silti ajatus siitä, että remontin kokonaissummalla saisi todennäköisesti kolme upouutta henkilöautoa, on aivan sietämättömän kuristava. Itse kun ajan vanhalla romulla sormet ristissä ja toivon, että se pysyy kasassa.