Kuukausittainen arkisto:marraskuu 2013

Hän on täällä tänään

image


Kun katsoit minuun

”Äiti, pelkääksä pimeää?”
”E.”
”Mä luulen että sä et vaan oo kattonu sinne tarpeeksi.”


Allekirjoitusta odotellessa

Y-miehen esikoinen EI VIELÄKÄÄN ole synnyttänyt. Mä en kestä! Mä haluan mummitella!

Sitten kevyttä asiaa. Havahduin tänä aamuna siihen, että vaatekaapin se hylly, jolla pidän hameita ja housuja, oli ihan hameiden valtaama. Kaikki housut hameiden kanssa käytetettäviä legginssejä lukuunottamatta ovat painuneet hyllyn pohjalle, enkä tosiaan kuollakseni muista milloin olisin viimeksi käyttänyt housuja julkisesti. Ottaen huomioon että elämässäni oli varsin pitkä aika kun en edes omistanut hametta, on tämä aika jännää. Toki osansa voi olla silläkin että joskus täälläkin mainostamani painonlasku ensin pysähtyi ja sitten kääntyi nousuun, enkä haluaisi ostaa läskivaatteita ”kun mä kuitenkin taas sit laihdun” (as if!), mutta sitäkin enemmän veikkaisin tässä olevan nyt taas jotain identiteetin uudelleenrakentumista käynnissä. Kunnollisia korkokenkiä olen metsästänyt ihan urakalla jo pitkään, ja kun Kenkä-Marskissa sitten oli peräti kahdet jotka sopivat jalkaan, ostin molemmat. Toiset ovat punaista nahkaa ja niissä on iso nappi, toiset ovat mustaa satiinia ja niissä on läähätyttävä pompadour-korko. Kuvia en laita, koska jotenkin vähän hävettää.

AI NIIN! En ole muistanut kertoa täällä ultimate hair cut -uutistani! Pari kuukautta sitten, vähän sen jälkeen kun olin aloittanut burleskin ja todennut että hikoilen päänahastani kuin sika ja että iso tukkamöykky tuntuu estävän tiettyjä liikeratoja, otin sakset käteen ja poikkaisin rastatukkani. Perhe selvitti tukkaa haarukan kanssa koko seuraavan viikon, ja nyt minulla on taas normaali naistentukka. Väri on oikeastaan ihan kiva tumma ruskea tämmöisenäänkin, yksittäisiä harmaita, edelleen taipuisa ja nyt jostain universumin oikusta myös kihara. Välillä pääsee alistunut huokaisu kun tajuan että nyt näytän ihan tavalliselta kolmikymppiseltä tanakalta ämmältä, rastatukka kun antoi alastomanakin viestiä siitä että hei, mä oon sit erilainen muori. Iloisempiakin huokaisuja pääsee mm. suihkussa (juokseva vesi päänahalla!) ja tukkaa kammatessa (hiusharja tuntuu kymmeniltä pieniltä hierovilta sormilta). Välillä tekisi mieli värjätä, mutta pelkään vähän olevani niin laiska, että juurikasvu saisi minut repimään – hiuksiani.

Kamalan huonoa huumoria, anteeksi, mutta päänsärkyni. Edellisessä postauksessa kehuin miten kivaa opiskelu on, mutta sitten kuvioihin tuli tasapainovakio K sekä kulmakerroin k, ja tämä päänsärky saapui niiden mukana. Vähän saatan ehkä olla niistä jo hajulla, mutta ensikohtaaminen aiheutti melkein itkupotkuraivarin, kun en tajunnut mitä pitää ottaa mistä ja miksi ja kaikki yhtälöratkaisusäännötkin ovat lukion jälkeen liuenneet mielestä. Yritän pitää mielessä että ensikohtaaminen konsentraation ja massaprosenttisuuden kanssa oli ihan samanlainen, ja nyt me morjestellaan päivittäin ja ne taipuvat tahtooni kuin säyseät koiranpennut. Kehittymistä odotellessa.


Kukkameri

Ah, aikuisopiskelu. Kertaakaan en ole katunut, vaikka tulikin tehtyä dramaattinen elämänmuutos. Perjantaina käväisin työpaikalla moikkaamassa Y-miestä ison esimiespöytänsä takana, ja tyhjäkatseiset zombiet joita kollegoiksikin kutsutaan, pöly ja möykkä tuntuivat jo melkein pelottavilta. Nyt pitäisikin laittaa jo kesätyöpaikkahakemuksia, ellen sitten halua urheilla kesääni juurikin tuolla. Haluanko? Tjaa, voisihan se olla kivaakin, kun tietäisi melko isolla varmuudella, että se on sitten viimeisiä kertoja. Sitäpaitsi jylhä ja jyhkeä Y-mies ison esimiespöytänsä takana on aika stimuloiva näky!

Haluatteko kuulla parisuhteesta? Ei se mitään, X-mies varmaan haluaa, joten: Joka päivä olen kiitollinen niistä sattumien ketjusta, jotka johtivat siihen, että päädyin yksiin tuon ihmisen kanssa. Kevättalven tapahtumien jälkeen elo on ollut niin nolon onnellista, etten kehtaa edes kertoa. Rännien tyhjentäminenkin lehdistä, neulasista ja löllöstä katon reunalla keikkuen oli nautinnollista, kun sitä sain tehdä yhdessä oman kullan kanssa. Tiedän, kuulostan ihan aivottomalta! Mutta mua ei haittaa!

Itse asiassa keskimmäinenkin toistelee jupisten silloin tällöin, että olen ihan aivoton. Onneksi olen jo yhden esimurrosikäisen kasvattanut, joten tiedän suurinpiirtein, kuinka reagoida, kun lapsi onkin yhtäkkiä sitä mieltä että äiti on NIIIIIN NOLO. Lapsi mm. sähisi minua olemaan hiljaa, kun puhuin Y-miehen esikoisen kanssa imetyksestä ja mainitsin RINNAT. Poloinen ei olisi varmastikaan voinut nolostua enempää, vaikka olisin riuhtaissut paidan pois ja iskenyt näytekappaleen keskelle sohvapöytää. On se kyllä kumma, miten tuollaiselle 11-vuotiaalle kehittyy kyky nähdä jotain arveluttavaa, noloa ja hävettävää ihan kaikessa, mikä jollain tavalla saattaa ehkä liipata läheltäkään ihmisen lisääntymistä. Yritäpäs kertoa esimerkiksi HPV-rokotteesta ihmiselle, joka meinaa kuolla noloudesta kun pelkät asiasanat mainitaan.

Y-miehen esikoinen on muuten edelleen yhtenä kappaleena. Raskaus ei ole mennyt ihan ongelmitta, sillä vauva ei ole kasvanut sitä tahtia kuin olisi pitänyt kasvaa, mutta on nyt lopussa ottanut kiitettävää spurttia. Laskettu aika oli tällä viikolla, joten kynsiä syödään aika monessa perheessä suvun uusinta jäsentä odotellessa. Itse olen joutunut hillitsemään itseäni ihan urakalla etten ostaisi kaikkea pientä ja suloista, sillä tiedän millaiset määrät toisille pieneksi jäänyttä tavaraa ihan kaikille, mutta erityisesti ensimmäisensä odottajille vyörytetään. Peikkopöksyjen edessä itsehillintäni petti täysin, ja ihan vain nopea myssy piti kutaista kun löytyi niin pehmoista ja Y-miehen esikoisen värisilmää miellyttävää lankaa. Ja ai niin, se torkkupeitto, mutta sanoin kyllä ettei sitä ole pakko ottaa vastaan. Ottivat silti, sillä metallimusiikin ystävinä ovat huomanneet ettei tummasävyisiä vauvavarusteita ole kovin helppoa löytää. Allaolevassa postauksessa on jo sen jälkeistä tilkkupeittoa, ja ensi viikolla pääsenkin aloittamaan jo seuraavaa.

Niin, sanoinhan minä että aikuisopiskelu on ihanaa!