Kuukausittainen arkisto:heinäkuu 2013

Teiniangsti

Milloinkahan sitä oppii että vanhemmillakin on seksielämä eikä hiivi kylään ikkunoista kurkistellen? Itse en luojan kiitos ole asiaa joutunut pohtimaan, mutta Y-miehen esikoinen melkein. Ristus sentään, oli ehkä viidestä minuutista kiinni, ettemme joutuneet elämämme kiusallisimman hetken eteen.

Muuten kuuluu vieläkin kivaa. Lääkitystä puretaan ja ranne rikkoutui sillä tavalla sopivasti, että kesäloma alkoi jo! Tällä kertaa rannetta  myös tutkitaan, tähän asti on vaan todettu että voi voi, pidä tukea ja tule kolmen päivän päästä takaisin töihin. Mielenkiinnolla odotan mitä ultrassa ja röntgenissä selviää, sillä jos se on tarpeeksi rikki ja voidaan osoittaa että se johtuu työstä, tulee opiskelusta paljon helpompaa uudelleenkoulutustuen takia.

Opiskeluhaave elää edelleen vahvana. Olen jopa kaivanut lukion kemiankirjan esille ja alkanut lueskella sitä iltaisin, piittaamatta siitä että pulskan perheenäidin kiinnostus kemiaa kohtaan saattaa olla hassua. Nyt pitäisi oikeastaan vain päättää, että haluanko opiskella kolme iltaa viikossa aikuisten kesken  kaukana kotoa ja käydä kahtena päivänä viikossa töissä, vai opiskella koko viikot päivisin suhteellisen lähellä, mutta aaargh, teinien seassa.

Advertisement