Kuukausittainen arkisto:maaliskuu 2013

Nyt tää tulis ja lopettais

BBC Entertainment lähettää ystävällisesti QI-nimistä visailua juuri silloin, kun ehdin televisiota katsoa, eli klo 20 – 20.30. Kovinkaan ystävällistä ei ole lähettää siihen perään toista jaksoa, jolloinka en malta olla sitä katsomatta, ja kun nukkumaan meno myöhästyy päivä toisensa jälkeen reilulla puolella tunnilla, alkaa univelkaa kertyä.

Tässä suurin piirtein suosikkikokoonpanoni.

Olen yrittänyt pohtia mikä ohjelmassa viehättää ja naurattaa Alan Daviesin luttanuuden, Jo Brandin ihanan sarkastisuuden ja Stepehen Fryn tyynnyttävän ylimielisyyden lisäksi (ihan kuin noiden lisäksi vielä jotain muuta tarvitsisi), mutta daa, nythän mä vasta hokasin että ainahan minä olen tykännyt kaikenlaisesta hyödyttömästä mutta ah niin mielenkiintoisesta knoppitiedosta, ja sitähän tuolla viljellään! Tiesittekö esimerkiksi että sormissa ei ole lihaksia? Tai että sanonta ”dogs bollocks” tulee Meccanon Box Deluxe -pakkauksista? Itse ihmettelin kovasti tuota jälkimmästä, kunnes älysin että kyseessähän on vanha kunnon sanamuunnos, joka on englannin kielessä äärettömän harvinainen.

Suomen olen nähnyt mainittavan ainakin kolmesti, ja sieltäpä kuulin, että maailman pisin yhdesta sanasta koostuva palindromi on saippuakivikauppias. Okeiokei, onhan se yhdyssana, mutta silti!

Varsinaisesti piti kirjoittaa vaikkapa siitä,

  • ettei tulevalle vauvalle kuulema saa vielä kutoa mitään (on vaikeampaa kuin miltä kuulostaa!)
  • tai siitä, että täällä on keittiö muutaman mööpelin hankinnalla järjestetty ihan toisenlaiseksi
  • tai että keittiön möbleerauksen jäljiltä ylimääräiseksi jäänyt huonokuntoinen lastulevykaluste tuli pilkotuksi roskiin mahtuviksi paloiksi sekä nopeasti että hauskasti kuopuksen ja lekan toimesta
  • tai että avaimeni olivat unohtuneet yöksi Y-miehen autoon, jolloin vähän fixailtu auton sisätilanlämmitin oli sulattanut avainkorttini vänkyräksi, joka oli yllättävän piristävää
  • tai että yhtä kutomaani tilkkupeittoa on pyydetty neulekahvilan näyttelyyn ja kun järjestäjät näkivät millainen tilkkupeitto minulla on nyt työn alla, pyysivät he senkin mukaan

mutta kun nyt väsyttää QI:n takia niin vietävästi eikä päiväunistakaan tullut mitään takapuoltani vasten painuvan erektion takia, luovutan ja menen saunaan.

Ehdinkin käydä juuri sopivasti ennen kuin QI alkaa.


!! :-D !!

Ja sitten taas Jotain Ihan Muuta. MINUSTA TULEE MUMMOPUOLI!


Hikeä ja hikkoja

Tottakai minun piti tulla kirjoittamaan perjantaina heti tuoreeltaan tapaamisesta lastensuojelun, lasten ja X-miehen kanssa, mutta koko viikonloppu oli niin täynnä tohinaa, että ehdin vasta nyt. Ja nytkin on aikaa alle puoli tuntia, joten pannaan hösseliksi.

Sosiaalityöntekijät siis näyttivät täällä käydessään minulle X-miehen kirjoittaman kirjeen, jossa hän ilmaisi syvän vakuuttuneisuutensa siitä, että olen vakavasti masentunut enkä kykene huolehtimaan lapsista. Hän kertoi minun myös elävän täysin alistuneessa asemassa suhteessani Y-mieheen, ja että en pystyisi talosta lähtemään vaikka haluaisinkin, sillä velkataakkani on niin kova. Lasten saatua kiitosta reippaudestaan he menivät käytävään lueskelemaan Aku Ankkoja, ja ryhdyin vaatimaan X-miestä tilille näistä päätelmistään, joiden tiimoilta ei ole ollut minuun yhteydessä ollenkaan. Tarkoituksena oli saada X-mies tajuamaan kuinka pahasti metsään onkaan päätelmissään mennyt, ja saada myös anteeksipyyntö.

Eipä siitä oikein mitään tullut. X-mies uskoi kyllä kun sosiaalityöntekijät vakuuttivat että meillä kotona tilanne näyttää oikein hyvältä ja siksi asiakkuus päätetäänkin, kun mitään huolta lapsista tai minusta ei kertakaikkiaan ole, mutta ei silti myöntänyt syyllistyneensä minkäänlaiseen ylilyöntiin päätelmissään, perusteli vain että kaikki mitä hän kirjoitti, olisi voinut olla totta. Kun kysyin että minkä ihmeen takia hän ei ollut ottanut minuun yhteyttä ihan vain kysyäkseen mitä täällä oikein tapahtuu, vastaus oli, että kyllä hän tiesi että olin lähtenyt äitini luokse pelastaakseni henkeni. Jessika Ristus, en voi muuta sanoa.

Hassuintahan tässä perustelussa on sitten se, että kun X-mies kehi ja kutoi mielikuviaan perhe-elämästämme ja välittömästä hengenvaarasta, hän ei siis ottanut sanallakaan minuun yhteyttä. Perjantainen tapaaminen sovittiin niin, että lapset olisivat päässeet vähän aikaisemmin aloittamaan iskäviikonlopun ja nimenomaan sosiaalityöntekijöiden aloitteesta, kun ymmärsivät että lasten kiikuttaminen tapaamiseen on minulle aika raskas tikki ja että lapset kuitenkin tapaavat isäänsä aika vähän. No, tämän asian tiimoilta ensimmäinen ja ainoa yhteydenotto kuuluikin näin:

Hei. Voin ottaa lapset tapaamiseen, mikäli maksat heidän bussimatkansa. Ilmoita jos sopii 16.30 mennessä, että voin huomioida asian ruokakaupassa.

Ystävällisesti vastasin että mielelläni kysyisin sosiaalityöntekijöiden mielipiteen asiaan. Ja kun kysyin, olivat he vähän sitä mieltä, että hönttiähän tuollainen ehkä vähän on. X-miehen vakuuttelut siitä että hän tapaa lapsiaan mielellään ja paljon sai aikamoisen kolauksen. Kun X-miehelle lisäksi selvisi että bussilippujen maksattaminen minulla ei ehkä ole kenenkään muun mielestä hyvä idea, oli hänellä sittenkin yhtäkkiä ihan muuta menoa perjantaille, joten ei pystyisi ottamaan lapsia vaikka liput olisin maksanutkin.

Kysyin myös pitkään mieltäni askarruttanutta asiaa, että mistähän mahtaa johtua, että ihan kaikilta muilta tahoilta tulee näistä lapsista kiittävää palautetta, ovat kuulemma fiksuja, reippaita, kohteliaita jne, mutta omalta isältään olen kuullut vain ja ainoastaan negatiivista palautetta. Kuulema hän sanoo lapsille hyvät asiat jos sellaisia on, ja minun pitää vain kehittää kykyäni ottaa vastaan negatiivista palautetta. Sitten sainkin kuulla taas pitkän monologin siitä, kuinka nöyryyttävää on ollut liikkua kaupungilla lapsen kanssa, jonka housun polvessa on ollut reikä, ja että miten hän maksaa niin paljon elatusmaksua, että on kaikille selvää miten itsekäs sika minä olen, kun en huolehdi että lapsilla olisi edes ehjiä vaatteita vaatekaapissaan.

En nyt oikein vieläkään tiedä, pitäisikö minun suhteutua X-mieheen kuin pelästyneeseen lapseen, jonka mielikuvitus näkee mörköjä vaatepinoissa ja kiiluvia silmiä komeron oven alla, vai kuin aikuiseen, pahantahtoiseen ihmiseen, joka näkee hyvän tilanteen ryöpyttää omaa pahaa oloaan toisten niskaan. Olisiko teillä asiaan mielipiteitä? Sen verran usein X-mies myöskin vakuutteli ettei hän tätä blogia lue, että ihan taatusti on pikku terveiseni täältä lukenut.

Noin muuten elämä Kolmekertaaikuisuuden huushollissa on ollut auvoisaa, en voi kuin kiitellä työterveyttä siitä, miten loistavan kopin he Y-miehestä ottivat. Pääsin kiittelemään eilen ihan paikan päälle, kun kävin nimittäin flunssankaatokävelyllä sunnuntai-iltana. Flunssan lisäksi kaaduin itse, enkä ollut ihan ehtinyt edes tontilta pois, ja kyllä, niinkin älykkäästä syystä kuin halustani vilkaista lähempää valtavaa jäätynyttä hevonläjää. Oikea kyynärpää ei ihan taivu, ja lonkka tykyttää ja laittaa kävelemään töpöttäen. Kävellylläkäynti-ideaa en kuitenkaan heti heittänyt, vaan kävin hakemassa potkurin. Y-mies työnsi minua potkurilla siihen asti, että olin kiljunut itseni sekä naurusta ja kauhusta käheäksi hurjassa alamäessä, ja sitten olikin koston vuoro, kun seuraavassa pitkässä, jyrkässä ja mutkaisessa alamäessä Y-mies sai itse kokea miltä tuntuu istua suojattomana ja ilman mahdollisuutta vaikuttaa menosuuntaan, kun vauhti kiihtyy ainakin viiteenkymppiin.

Laskeskelin jälkeenpäin, että matkaa kertyi yhteensä kuutisen kilometriä, vastaantulijoita oli kolme plus bussilastillinen, naurun ja hien määrä suunnaton. Jos olette miettineet mitä kivaa ja fyysistä voi tehdä kumppanin kanssa vaatteet päällä ja julkisella paikalla, niin ottakaapa potkuri alle!


Sangare

Harvinainen työajalla kirjoitettu päivitys, olkaa hyvä! (Omalta puolelta laittoivat töiden vähyyden takia tälle toiselle puolelle, jossa töitä ei ole yhtään.)

Viikonloppuna elämässä koitti sellainen harvinainen hetki, kun sai pelastaa koiran. Harrastuksenamme ollut pikkuteiden läpiajelu johdatti minut ja Y-miehen Siuntioon, jossa vastaan juoksi pikkukoira onnesta hihkuen. Hidastin ja koiran ohitettuani jatkoin matkaa, jolloin koira juoksi hyvän matkaa perässä. Murehdin ja huolehdin kohtalaisesti. Hetkisen päästä Y-mies kysyi haluanko käydä yrittämään kiinniotto-operaatiota, jolloin teinkin U-käännöksen takaisin kohti Siuntiota.

Pikkukoira oli ehtinyt jo kerätä ihan mukavan ruuhkan, joten pysäköin tiensivuun jonon jatkoksi ja yritin maanitella sitä luokseni. Ihan turhaan, sillä se hihkui autoista ja vapaudesta hullaantuneena ja säntäili edestakaisin. Siinä vaiheessa paikalle ilmaantui myös hengästynyt omistaja remmi kädessä, josta koira sai lisää virtaa ja lähti tietä myöten pois päin keskustasta kiitäen kuin tuulispää. Kävin kääntämässä auton kun liikenne alkoi taas sujua, ja ehdimme Y-miehen kanssa sopia pussitusstrategiasta.

Olikohan sattumaa vai loistavaa tilannetajua, mutta kävi juuri niinkuin suunnittelimme. Koira lähti taas juoksemaan meitä kohti, jolloin pysäytin auton, loikkasin ulos ja estin koiran etenemisen samalla hätistäen sen kohti Y-miestä. Y-mies kumartui ja salaminnopeasti tarrasi otukseen kiinni, lievästä koirakammostaan välittämättä. Hyvän tovin päästä uupunut omistajakin ehti paikalle ja napsautti hihnan kiinni pantaan.

Tadaa! Näin saatiin sekä koira turvaan, autettua lähimmäistä ja uusi tarina kerrottavaksi.

Noin niinkuin muutenkin viikonloppu oli viikonloppujen parhaimmistoa. Päätös jatkaa Y-miehen kanssa oli taatusti oikea.


Miehen kokoinen kuu

Täytyy myöntää että blogin pitämiseen tuo ihan oman sivumausteensa se, että tätä lukee myös X-mies joka etsii täältä sopivia lainauksia vakuuttaa sosiaalityöntekijät kykenemättömyydestäni vanhemmuuteen. Harmi etten voi nyt jakaa mehukkaimpia suunnitelmiani niistä asioista jotka aion ottaa esille kun ensi viikolla kohtaamme loppupalaverin merkeissä, mutta en halua pilata X-mieheltä yöunia. Palaamme siis asiaan sitten myöhemmin.

Huomasin myös, että vaikka en nyt aio tarkemmin selittää mustan silmäni syntyä on varmaankin paikoillaan huomauttaa, etten ole viaton uhri, joka olisi polvillaan mieli murrettuna anellut yllä häämöttävää uhkaavaa hahmoa lopettamaan. Olin kännissä, toinen oli kännissä, ja kaikki vitutti suunnattomasti. Muistakaa myös, että olen viidestä lapsesta keskimmäinen, joten lähitaistelutaitoni ovat keskivertoa paremmat. Onko tämä asia nyt loppuun käsitelty?

Tänään oli muuten ensimmäinen aamu, kun työmatkalla taivas alkoi vaaleta. Kevään pilkahduksia on täällä maalla asuvana saanut seurata jo pitkään, kun linnut aloittivat kiimaisen rähinänsä pihapuissa ja niiden innostamana kissat, jopa pakkasta ja lunta inhoava Saimakin, ovat ryhtyneet jälleen ulkoilemaan. Enkä äsken tuntenut yhtään huonoa omaatuntoa siitä, että patistin villiintyneet ninjaa leikkivät juniorit ulos, kun siellä on kerran ihan valoisaakin! Sydäntalvella ei tähän aikaan raaski pakottaa ketään pihalle pilkkopimeään. Paitsi ehkä hakemaan polttopuita silloin, kun itse on työpäivän jälkeen ihan raahki. (Eli väsymystä, pakottamista ja pakkotyön teettämistä ainakin, ihan vain helpotukseksi X-miehelle, jolla on usein vaikeuksia löytää tekstistä ydinkohtia.)

Koska sähköäkin taas saa, ajattelin kyllä kerätä muutaman Hyvä Äiti -pisteenkin ja lämmittää kaakaot lämmitykseksi sisällepalaajille. Eilisillasta alkaen sähkönsaanti on nuorisokielellä laginut, koskapa haja-asutusalue ja kova tuuli. Sen voin sanoa, että ainakin viikon verran jatkunut ninjaleikki (johon kuuluu kahdella putkihuivilla sommiteltu naamio ja mustat vaatteet ja mahdollinen astalo) ei suinkaan laantunut mahdollisuudesta hiipiä varjoissa ja hypätä kamalasti rääkäisten ninjaa-aavistamattomien uhrien eteen.


Näin

image

Ongelmankiertäjän kuvitus ylläolevaan artikkeliin.


Joulu, syntymäpäivä ja vappu

Anteeksi kauheasti rakas pieni blogini, etten ole ehtinyt sinua päivittää.

Mennyt viikko on ollut ehkä paras ikinä. Miten tähän päästiin?

  • Ensin otettiin kokonainen viikko lomaa toisen naamasta osin ennalta suunnitellusti matkustamalla lasten kanssa hiihtolomaviikoksi äidin luo.
  • Sen jälkeen otettiin vakavahenkinen keskustelu vähiten huonoimmasta tulevaisuusskenaariosta talon ja parisuhteen osalta.
  • Sitten lupauduttiin varaamaan aika työterveyteen ja tulemaan tueksi, kun mies käy selvittämässä, olisiko sittenkin mahdollista saada jonkinlaista apua omaan pahaan oloon.
  • Ojennetaan paljon nenäliinoja.

Tadaa! Tuloksena on olemukseltaan raikastunut parisuhde, jossa on kevään vivahteita ja hilpeää poreilua. Tätä lopputulosta minä toivoin, mutta sen toteutumista pidin vähintäänkin epätodennäköisenä.

Erikoisen pienen sivuvivahteen asiaan tuo päivystyspoliknikalla tehty lastensuojeluilmoitus. Vaikka kuinka selitin hoitajalle mitä oli tapahtunut ja ettei ilmoituksen teko ole lainkaan tarpeen, oli ilmoitus silti tehty ja vieläpä sellaisin sanankääntein, että minua ensin nauratti, sitten hävetti.

Ikävä kyllä äidin luona vietetyn viikon jälkeen sain kutsun saapua lastensuojelutapaamiseen vasta sunnuntai-iltana, kun kokous olisi ollut jo maanantaiaamuna, joten jouduin siirtämään sitä sähköpostitse. Kävin paikalla tiistaina, ja olin lievästi sanottuna kummissani, kun kuulin, että X-mies oli ollut paikalla maanantaiaamuna ja kertonut erinäisiä huoliaan ”minun tilanteestani” ja mielenterveydestäni. Niiden takia päätettiin tehdä lastensuojelutarpeen selvitys, joka oli tänään. Keitin kahvit ja söin pullaa, lapset kertoilivat elämästään ja sosiaalityöntekijät silittivät kissoja.

Tuomio: kivat lapset, täällä kaikki hyvin, ei tarvetta tämän kummemmille selvityksille. Ensi viikolla pidetään vielä loppupalaveri X-miehen kanssa, ja ehdotetaan X-miehelle, että jospa ottaisi huolissaan ensiksi yhteyttä minuun, eikä lähtisi rakentamaan kauhuskenaarioita hajanaisten tiedonmurujen pohjalta.

Arvatkaa muuten mistä X-mies sai tietää ”minun tilanteestani” ja ”mielenterveysongelmistani”? No tästä blogista tietysti. Minulta hän ei tietystikään ole kysynyt suoraan yhtään mitään. No niin kaikki, annetaan yhdessä iso käsi X-miehelle! Kas noin sitä ollaan avoimia ja hoidetaan lasten asioita yhdessä!

Loppuun vielä palasia, joista piti kirjoittaa mutta ei saanut aikaiseksi:

Uimahallissa mies tuijotti mustaa silmääni niin pitkään, että oli noin puolestatoista sekunnista kiinni, että tokaissut että ”Anteeksi, rintani ovat hieman alempana”.

Hevosenlihaskandaalin myötä kerrottiin, että nimeltämainitsemattomalle pikaruokaketjullekin on toimitettu kyseenalaisia pihvejä. ”Ahaa, se on varmaankin ollut Hästburger”, arveli äitini.

Okei, tämä viimeinen ei oikein käänny pikapalaksi, mutta lasagne on kohta valmis ja olen hirvittävän nälkäinen: siskontyttö noin kaksi vee katseli tarkasti säätiedotusta telkkarista ja meni sitten painelemaan sormella sääkartan päällä olevia numeroita ja toisteli ”pakkanen, pakkanen, pakkanen”. Seuraavana päivänä sanomalehdessä oli myös numeroita, joten  tyttö nokkelana osoitti niitäkin: ”pakkanen, pakkanen, pakkanen”.

Nyt ruokaa! Kiitos teille kaikille ja pusuja ja auringonpaistetta ja kissanpentuja sydämiinne!