Kuukausittainen arkisto:toukokuu 2014

Kääntöpaikalla

Keskimmäisen kaverit ovat ehkä maailman parhaita.

Varoittelin jo viime vuonna että nyt ei välttis enää kaverisynttäreitä järjestetä, koska [pitkä lista omanapaista kitinää]. Tänä vuonna niitä kuitenkin pyydeltiin, mutta päätin pysyä lujana, mikä olikin näin laiskalle helppoa. Keskimmäinen rutisi kovasti kotona ja taisipa rutista kavereillekin, sillä perjantaina lapsen kaveri soitti ja kysyi, sopiiko jos he järjestävät yllätysjuhlat. Noh, koska sain neuvoteltua roolikseni pelkän kaupassa käynnin ja juhlakalun hetkellisen poisviennin, asia sopi mainiosti.

Säädetyn ajan lähestyessä, muka tavallisen viikkosiivouksen jälkeen keskimmäinen hyppäsi autoon kanssani ja kävimme muka tyhjentämässä venettä vesisateen takia. Sillä välin viisi tyttöä, jotka oli ninjasti tuotu talon lähelle mutta näkymättömiin, ryntäsivät talolle, pistivät pöydän koreaksi ja asettuivat odottamaan.

Kun sitten palasimme ja YLLÄTYYYYS oli huudettu, keskimmäinen jähmettyi ja punastui punastumistaan. Yllätys oli ollut täydellinen, ei ollut aavistanut minkäänlaista juonintaa!

Mukavat juhlat niillä taisi olla. Vetäydyin hetken juteltuani karkkikulhon kanssa lueskelemaan ja havahduin vasta, kun viimeistä vietiin.

Ne kasvaa, ne kasvaa sittenkin!

Advertisement