Kuukausittainen arkisto:tammikuu 2012

Olen itseään ilmaava moottori

Kuopus on nyt sitten päässyt kita- ja nielurisoistaan. Vanhaa vitsiä mukaillen leikkaus meni hyvin, mutta potilas voi kehnosti, paljon kehnommin kuin pitäisi. Jos kaikki olisi mennyt hyvin, olisimme päässeet kotiin leikkauspäivänä kello 15. Pääsimmme klo 20.30, ja vasta kuopuksen sitä kovaäänisesti vaadittua. Kovaäänisyys oli se merkki, joka vakuutti hoitajat siitä että heppu on suurinpiirtein selvillä vesillä.

Periaatteessa lapsen olisi pitänyt kyetä vähän syömään jo leikkauspäivänä, mutta käytännössä söi vasta äskettäin, oltuaan kaksi ja puoli päivää mehulinjalla. Sitä ennen häntä oksetti niin, että kun lapsi uskalsi loitontua oksennuspussista edes kahden metrin päähän, riemuitsin hiljaa mielessäni.

Tällä kokemuksella voinen sanoa, että jos lapsellenne mietitään kyseistä leikkausta eikä se ole ehdottoman pakollinen, elekää ruvetko.

Noin muutenkin kaikki menee tutusti ja turvallisesti päin mäntyä. Minun piti olla tämä viikko hoitamassa kuopusta, ja tämä oli esimiehelle ok, mutta eilen soikin puhelin että totanoinnii, tulepa huomenna aamuvuoroon, kun olet kerran avoliitossa ja siippasi tulee iltavuoroon. Eipä siinä auttanut paljon ikistä, pakko oli mennä, vaikka olin luvannut ettei mies joudu ikinä koskaan lapsenvahdin rooliin. Käytännössä olen edelleen yksinhuoltaja, mutta lapsilisästä puuttuu yh-korotus, en voi kutsua lapsenvahtia kotiin ja joudun tekemään rutkasti enemmän kotitöitä kuin muutoin tekisin – enkä saa enää hoitaa sairasta lasta kotona palkan kanssa, koska minun pitäisi tehdä toista vuoroa kuin Y-mies jotta voisimme ”jakaa hoitovastuun”, joka siis kuuluu yksin minulle. Ja jotkut ihan totta ajattelevat, että lähdin vanhemman miehen mukaan taloudellinen hyöty ja omakotitalon kuvat silmissä! Ah ma nauraisin, jos jaksaisin enää nauraa tässä tilanteessa.

Esimies oli nimittäin luvannut että saan palkalliseksi vapaaksi myös reumatutkimuksiin kuluneen päivän, mutta pyysi tänään toimistoonsa ja sanoi ettei se käykään, sori vaan kauheesti. Eipä siinä mitään, mutta kun tutkimuksiin menee yhteensä kaksi päivää, joista toinenkin on sitten palkaton. Tämä siis samaan aikaan kun kuopuksen leikkaus á 100e, esikoisen harrastus á 109e, keskimmäisen harrastus á 109e ja kuopuksen harrastus á 95e erääntyvät ja esikoiselle oli pakko ostaa 150e:n patja.

Tähän samaan syssyyn voisi oikeastaan avautua myös X-miehestä joka pyllyilee taas, mutta säästän ainoaa hermoani ja yritän lopettaa ajoissa.

 

Mainokset

Kummat leikataan?

Laitetaanpas vuoden eka meemi. Nappasin tämän Zepalta, ja ohjeet kuuluvat niin ikkäästi että:

1. Ota kännykkä esiin (voit myös liittää mukaan kuvan luuristasi)
2. Valitse saapuneet viestit.
3. Vastaa kysymyksiin saapuneen viestin ensimmäisellä lauseella.
4. Kysymys 1 – ensimmäinen lause ensimmäisestä viestistä.
5. Kysymys 2 – ensimmäinen lause toisesta viestistä, jne…
6. Haasta haluamasi määrä ihmisiä!

1. Mitä sanoisit, jos kumppanisi olisi ollut uskoton? Sopii, katsotaan tarkka aika ja paikka sitten kun tiedät.

2. Mitä sanot aina parhaalle ystävällesi? Okei, mä luulin ettei laatuaikaa ole luvassa!

3. Mitä sanot ensimmäisenä, kun ystäväsi on joutunut bussin yliajamaksi? Kuopus ei tule tänään koulutaksiin, on kipeä.

4. Mikä on ruminta, mitä voisit sanoa vihamiehellesi? Kävelet suoraan kotiin.

5. Mitä äitisi sanoo ennen kuin menet nukkumaan? Tulee vähän viime tipassa, mutta voiko kuopus tulla tänään yökylään?

6. Mitä huutaisit, jos voittaisit miljoonan? Hyvää syntymäpäivää!

7. Mitä sanoisit Jumalalle, jos tapaisit Hänet? Kiitos ilmoituksesta!

8. Mitä haluat kuulla kaikkein eniten? Ok.

9. Mitkä tulevat olemaan viimeiset sanasi? Kävit näöntarkastuksessa Keravan Katseessa noin kolme vuotta sitten.

Et sellasii. Enempää ei irtoa – olen poikki.

 


Hetkittäin epäselvenevää

Lapsi, jonka korva liimattiin kokoon viime viikolla, ja jonka piti päästä nielurisoistaan ensi viikolla, makaa tällä väliviikolla umpisuoliepäiltynä sairaalassa.

Huhhuh.


Tänä iltana tanssin

Sydän, sydän julkaisi uuden levynsä Kapseli nyt tammikuussa. Tilasin sen kätevästi netistä, tämmöinen syrjäseutujen asukki kun olen, ja sain sen suoraan postilaatikkooni julkaisupäivänä. Kaksi päivää meni tehosoitolla (no, lähinnä työmatkoilla, muutoin kun en juurikaan ehdi musiikkia kuunnella), ennenkuin levy meni ihon alle, pääni syttyi palamaan ja teki hirmuisesti mieli lähteä keikalle, joka olisi sattumalta ollut samana iltana. Hetkisen jopa luulin että se onnistuisi, mutta turha luulo oli se.

En edes yritä teeskennellä olevani minkäänlainen kriitikko, mutta kirjoitan silti että mielestäni tämä levy on jonkinlainen yhteensulautuma kaikista edellisistä levyistä. Sanoitukset ovat edelleen jotain ihan muuta, mutta voisin vaikka vannoa että nyt ne ovat vakavampaa, pohdiskelevampaa ja aikuisempaa muuta. Katsantokantani voi toki johtua silkasta projektiostakin, olenhan nyt itse monessakin mielessä vakavampi, pohdiskelevampi ja aikuisempi. Tuttua Sydän, sydänmäisyyttä tuo lisää se seikka, että julkisuudessa on levyn biiseissä hieman eri nimet kuin levyn kannessa.

Oma lempiraitani voisi olla progeileva kolmosraita Maa halkeaa, itkettävän kaunis ja haikea yhdeksäs kappale Skorpionin pisto tai levyn päättävä kappale Viimeinen aamu, josta on vaikea saada otetta kuvatakseen sitä millään tavoin. Uskonnollisen harras, tsemppaava soturin taisteluunvalmistautumis -jokin? Seiskaraita Pulinat pois taisi kyllä olla se, joka lopulta sai tukan tuleen.

Kapseli on levy, jota tämän blogin pitäjä suosittelee kiihkeästi.


Raps, kloks, klink

Vesivahingosta tuli taas lisää tietoa. Talon perustukset ovat läpimärät. Aiemmin niin optimistinen riita-asian sovittelija, jonkin sortin rakennusmestari jonka tehtävä on saada sopu aikaan ja maksajat selville nimenomaan tämmöisissä tilanteissa, oli aika vaisu. Veikkaisi kuitenkin että talon saa vielä kuntoon. Vaihtoehto nimeltä kaupan purku tuntuu koko ajan houkuttelevammalta, mutta ilmeisesti silloin emme saa rahoja mistään, kun myyjällähän niitä ei enää ole. Ulosoton kautta saattaa saada satasen silloin, toisen tällöin, mutta muuten taloon laitetut rahat on menetetty. Ja jossain pitäisi silti asua. Kylläpä voi ihmistä ahdistaa! Reilu satatonnia velkaa ja ehkä korjauskelvoton talo. Ei varmaankaan ihme että voisin nukkua vaikka kello ympäri.

Kuopus oli tänään jumissa liikenneruuhkassa. Koulutaksi oli joutunut pysähtymään odottamaan rekan ojastanostoa, ja ajoaikataulussa pysymisen vuoksi oli saanut liikennettä ohjaavalta poliisilta luvan kääntyä ympäri ja lähteä takaisin tulosuuntaan. Kun iso auto oli saatu sahattua ympäri, oli muussa jonossa rysäytetty peräänajo niin, että toinenkin suunta oli tukossa. Kuopus raportoi minulle puhelimitse lievästi epäuskoisena siitä, miten paljon uusia kirosanoja voikin oppia.

Ja jos oli kuopus myöhässä, oli esikoinenkin. Lapsi oli siinä käsityksessä että lähden isolle kylälle ostoksille eikä kaverille menosta tarvitse siksi ilmoittaa, ja minä taas olin ihan ajatellut että odotan lapsen kotiin ja lähden vasta sitten. Kotiin saapuikin sitten sydämensä ensimmäistä kertaa särkenyt nuori nainen. Ensimmäinen seurustelusuhde on päättynyt, ja muistan vain haaleasti miltä tuossa tilanteessa tuntui. Yritän olla vähättelemättä tyyliin ”Ole iloinen ettei teillä ollut yhteisiä lapsia” ja ”Ei teillä sentään asuntolainaa ollut” ja ”Tämä oli vasta ensimmäinen, vuosien kuluessa se helpottaa”. Äitini aikoinaan tokaisi suurinpiirtein samassa tilanteessa, uuden kullan jo kainalossa ollessa, että ”Se on sama paska uuesa paketisa”. Se oli silloin mielestäni aika kyynistä, ja onneksi olen edelleen samaa mieltä, niin huonoja valintoja kuin miesten osalta olenkin tehnyt.


Uskalla olla upeampi

Milloinkahan minä opin, että heti kun kirjoitan että hyvin menee, alkaakin mennä huonosti? En varmaan ikinä.

Dramaattisin hetki viimeisimmän kirjoituksen jälkeen oli varmaankin silloin, kun olimme yömyöhällä koko perhe autossa menossa sairaalaan ehjäämään kuopuksen ja sohvapöydän välisessä konfliktissa periksiantanutta korvalehteä, ja esikoinen vanhana verikammoisena sai paniikki/pyörtymiskohtauksen.

Tai saattoi se olla silloinkin, kun minä pakkasin autoon kissat ja lapset ja läksin pois Y-miehen luota – viikonlopuksi vain, mutta suutuspäissäni kuitenkin.

Korva paikattiin liimalla ja siitä jää hieno arpi, ja parisuhdettakin on paikkailtu, mutta voi olla että arpi jää tästäkin.

Ikävä kyllä X-miehestäkin on taas runsaasti riesaa. Toukokuusta asti avoinna ollut uusi tapaamissopimus ei ota syntyäkseen, ja olen kerrankin armollinen ja säästän teidät yksityiskohdilta. Kauheaa miten isona yllätyksenä aikuiselle ihmiselle tuli se etten aio kuljettaa lapsia tapaamisiin ennen kuin uusi sopimus on saatu aikaiseksi. Minä kyllä ilmoitin kirjallisesti jo viiden kuukauden väännön jälkeen että nyt loppuu minulta vastaantulo ja ymmärrys, ja nyt seitsemän kuukauden jälkeen olen entistä vankemmin sitä mieltä, että on jo aika X-miehen maistaa aikuisen elämää. Hän oikeasti odottaa että lapset toimitetaan hänelle kaupungin sisäisen lipun piiriin koska se olisi hänelle niin kätevää. Niinkuin varmasti olisikin, mutta kukaan muu kuin hän itse ei taida olla sitä mieltä, että tässä yhtälössä hänen mukavuutensa olisi The Juttu.


Vuoden ensimmäinen

Ai niin, hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille.

Sähköt olivat poissa neljä päivää. Juuri kun tilaan alkoi tottua, ne palasivat ja oli pakko alkaa imuroimaan. Myrsky kaatoi tontiltamme kolme isoa puuta ja katkaisi yhden pienen. Yksi puista oli hirmu vaarallisesti talon lähellä, ja kun Y-mies läksi sitä parturoimaan, oli se tehnyt jotain yllättävää niin (puu siis), että moottorisaha killui vuorokauden verran noin kahden metrin korkeudessa.

Alakerran vesivahingosta tihkuu uutta tietoa. Se pahenee, eikä kukaan tiedä miksi. Rinnetalo on pakko kaivaa esiin rinteestään, eikä se tule halvaksi.

Näistä huolimatta olotila on jokseenkin levollinen *). Niin levollinen, että uskaltauduin vaatekauppaan! Otin kuopuksen mukaan, koska esikoinen ja keskimmäinen halusivat katsella kotona pelottavaa elokuvaa. Herttainen pikkupoika otti makutuomarin roolin tosissaan, ja arvioi jokaisen sovittamani vaatteeni pieteetillä: ”Tuo sopii sulle työvaatteeksi. Tuo mekko on hyvä yöpaitana, mutta ei se päällä voi juhliin mennä. Tuota voit käyttää vain, jos menet Havaijille tanssimaan salsaa.” Lopulta ostin vain kaksi töihin sopivaa paitaa, mustavalkoisena ja punamustana.

Samalla reissulla ostin ilotulitteita, kun oli kerran ylimääräistä rahaa, kiitos isän joululahjan. Listan lueteltuani myyjäpoika näytti siltä, että sanoo kohta jotain, ja sanoikin. ”Ei naiset yleensä osta näin paljon.” ”Minä ostan”, sanoin, ja perheenisät vieressä katsahtivat minua pariutumismielessä. Mielihyvästyin.

*)Tällä hetkellä yritän tosin murjottaa, koska minun piti tänään päästä aloittamaan Y-miehelle lapasia (Vannon että vahingossa kirjoitin ”lapsia”, ja röhähdin kirjoitusvirheelleni niin, että sain pitkän kyyneliin päättyneen yskänpuuskan, ristus sentään!) mutta emme ehtineetkään lankakauppaan. Ikään kuin lapasten aloittamisen viivästys päivällä olisikin tässä katastrofissa jotenkin tähdellistä, daa-a.