Kuukausittainen arkisto:joulukuu 2012

Pogot naamaan

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä käytin runsaasti nukkumiseen tarkoitettua aikaa parisuhdepulmien ratkomiseen, ja ah, mi onni, onnistuinkin saamaan asiat hyvälle tolalle. Kun vihdoin kävin nukkumaan, kello oli jo pelottavat 0.30, ja herätyskello herättämässä 4.15.

Nnnoh, ennen kuin ehdin vajota kunnolla uneen, tajusin vessasta kuuluvan jotain omituista. Lampsin paikalle, ja mitä näenkään? Esikoinen tökkii sormella umpiunessa keskellä vessaa seisovaa kuopusta – joka on ihan oksennuksen peitossa. Esikoinen palasi takaisin sänkyyn, kuopus heräsi ja oli kovin ihmeissään, minä taas riisuin lapsen, suihkutin, suihkutin lapsen yövaatteet, suihkutin lapsen tyynyliinan ja lakanan, heitin niiden lisäksi vielä tyynyn ja toisen sijauspatjan virkaa toimittaneen peiton pyykkiin, etsin uuden tyynyn ja tyynyliinan, lakanan ja asetin ne paikoilleen. Sitten hain lapselle vielä ämpärin mahdollista uusintayrjöä varten.

Melkein ehdin nukahtaa, kun lapsi oksensi taas. Kipitin huuhtomaan ämpärin ja antamaan lapselle juomaa.

Ihan en taaskaan nukahtanut, kun lapsi taas oksensi – ja ripuloi. Sänkyyn. Peitto säästyi taas kuin ihmeen kaupalla, joten otin lakanan ja heitin sen sellaisenaan pyykkiin, yököttelin pöksyjä, passitin lapsen taas suihkuun ja sijasin sängyn pyyhkeillä.

Ennen kuin ehdin nukahtaa, seuraavana vuorossa olikin oksennusämpärin huuhtominen, pöksyjen vaihto ja pelkkä käsisuihkulla suihkutus.

Sitten kellonsoittoon olikin enää kolme varttia aikaa, ja neuvoin lasta menemään pelkkää  oksentamistakin varten vessanpytylle ämpäri sylissä, koska äiti on nyt tooooosi väsynyt ja äidin pitää vähän nyt nukkua. Puristin silmiä kiinni ja yritin olla välittämättä yökkimisestä.

Kellon soidessa olin edelleen hereillä, ja lampsiessani vessaan näin jotain, jota yksikään äiti ei halua unettoman yön jälkeen nähdä. Vessan lattialle oli tullut vähän tavaraa, ja lapsi oli päättänyt siivota sen itse, että äitipolo saa nukkua. Siivousvälineenä hän käytti vessapaperia.

Nnnoh, siivosin vessan lattian tahmasta sekä nöyhdästä ja yritin olla oksentamatta, sillä haju oli aikamoinen. Siivosin myös lapsen, joka oli kyllä ihan siisti, mutta ihan hygienian nimissä. Sitten hyppäsinkin rattiin ja ajoin töihin, jossa olin epätavallisen puhelias siihen asti, että Y-mieheltä tuli tekstiviesti, jossa ilmoitti että keittiön kattoikkuna vuotaa ja että kaikki on sittenkin ihan huonosti.

Kysyn vaan, että missä vaiheessa tämä alkaa naurattaa?


En tiedä

Parisuhdepulmalasta taas, päivää! Yritän tässä harhauttaa omia ajatuksiani ja kirjoittaa kaikenlaista kivaa.

No, joulu oli kiva. Kuopus ja keskimmäinen olivat isällään, ja minä pelkän esikoisen kanssa hurautin pohojoiseen. Uunituore siskontyttö oli kovin soma ja hauras, muistin vielä miten 2,5 -viikkoista pidellään. Lapsilla oli kivaa ja pukki lauloi meille, kun me emme kehdanneet laulaa pukille.

Ajomatkatkin menivät ihan kivasti, esikoinen torkkui autossa ja tarjoili kahvia. Joulupäivänä takaisin tullessa oli monta jännää paikkaa kun lunta pöllysi niin maan perustellisesti, ja viimeiset 270 kilometriä ajoin yhtä soittoa, kun en uskonut että luvattoman huonoon kuntoon päässeelle tielle olisi pystynyt enää turvallisesti palaamaan. Vain kaksi kertaa luulin kuolevani, ensimmäisen kerran kun ihan turvallisen kaukana edessä ajanut avolava alkoi heittelehtiä, ja toisen, kun hetkeksi kolmikaistaiseksi laajentuneella tiellä ei näkynytkään enää minkäänlaisia ajouria vaan oli pelkkää puoleen renkaaseen asti yltänyttä möhjöä, jossa oma auto liiraili.

En minä oikein muuta kivaa keksi. Toivottavasti teidän jouluna ei juotu rähinäviinaa eikä särjetty mitään.


Näin tänään

Aina ei mene asiat ihan niin kuin niitä petaa. Ajatelkaa nyt, jo muutaman kuukauden ajan Y-miehen lapset ovat olleet täällä silloin kun omani eivät ole, eikä päivänvalossa harjoitetuille äänekkäille harrastuksille ole ollut mahdollisuutta. Nyt sitten kaikki lapset halusivat ja pääsivät yökylään samana yönä, ja minun oli ihan tarkoitus viettää puolikas parisuhdevuorokausi. Varjelin yllätystä, pukeuduin asiaankuuluvasti ja hunajaisella äänellä oli tarkoitus puhelimitse tiedustella, että mitä mies haluaisi syödä lauantaina töistä  tullessaan, lapset ovat poissa ja mahdollisuus kaikille herkuille mitä ikinä keksii toivoa.

Nnnoh, töissä olikin sitten kaaos, ja Y-mies äyski käyvänsä syömässä kotimatkalla koska menisi niin reilusti ylitöiksi. Kotiin hän tuli pahantuulisena, joi muutaman kaljan ja meni sanatta nukkumaan jo ennen yhdeksää. Hiivin hiljaa viereen, ja parin tunnin kuluttua Y-mies läksi sanatta alakertaan nukkumaan yskimiseni häritsemänä. Aamulla hän lähti taas ylitöihin ennen seitsemää. Minäkin nousin samalla, ja hoidin joululahjapaketoinnit ja pyykkihommat, ja en ollut edes pahoilla mielin.

Suurperheen äidille oma aika on melkeinpä vielä harvinaisempaa kuin parisuhdeaika, ja vaikka tästä ei tullut nyt takkia, niin tulipa oikein hienot kinttaat.


Titti di

Kunpa olisin päässyt kertomaan kokemastani itsenäisyyspäivän juhlasta hieman tuoreempana. Jaksaako kukaan enää kuunnella? No ei se mitään, kerron silti.

Sairastin keuhkoputken tulehdusta enkä olisi millään jaksanut lähteä kylätoimikunnan järjestämään itsenäisyysjuhlaan, mutta pakko oli, koska yhdellä lapsistani oli osa näytelmässä, joka kuului kiinteästi ohjelmaan. Y-mieskin päätti lähteä mukaan, ja niin siinä sitten pönötettiin salin nuorimpina vakavailmeisten vanhusten ja tuikeasti hymyilevien tätien takana, valmiina poistumaan välittömästi jos yskä haittaisi esimerkiksi lauluesitystä (3kpl), näytelmää (1kpl),  jousiorkesteria (1kpl), tai kokoomuslaista ministeriä. Nnoh, kaikkihan meni tietysti jännitetyssä näytelmässä ihan päin mäntyä, ja keskimmäispolo oli kahteen otteeseen vakavassa pulassa, ensin toimimattoman tekniikan takia, sitten toimimattoman tuohikontin takia.

Luulin jo että selvisimme poikkeuksellisen hienosti ja liki häpeättä, sillä takanamme istunut perhe äänekkään nelivuotiaan kanssa (MUA EI KIINNOSTA TÄMÄ OHJELMA. ÄITI, MUA EI KIINNOSTA TÄMÄ OHJELMA! OHO, NOJASIN OVEEN JOKA AUKENI, AAARGH, KUOLEN!) imi itseensä kaiken paheksunnan.

Sitten koitti huippuhetki, sokeriksi pohjalle jätetty kokoomusministeri. Ja mitä tapahtuukaan? Oih, Y-miehen nenä ratkesi vuotamaan verta! Punaista verta! Eipä muuta kuin paperi kouraan ja luikinta käymälää kohti. Oletteko muuten nähneet kun liki 190-senttinen jättiläinen yrittää luikkia naama veressä? Näky on mieleenpainuva.

Hah, luulitteko että juttu huipenti tähän? Ei huipennut! Nimittäin noin sekunnin päästä Y-miehen poistumisen jälkeen kuulin älähdyksen kuopuksen suunnalta, ja mitä näenkään? Lapsi naama veressä! Miettikää! Kokoomusministeri puhui kolmekymmentä sekuntia ja kaksi yleisön jäsentä ratkesi vuotamaan verta!

Hetken aikaa mietin alanko haalaamaan muuta yleisöä hätäevakuointityyppisesti pihalle, mutta en kehdannut. Kuuntelin otsa kurtussa ja päätin, että tästä täytyy kirjoittaa blogiin heti kun pysyn tolpillani taas.