Kuukausittainen arkisto:lokakuu 2012

Salasanakokeilu vol. 2

Toimii, ei toimi, toimii. Mitä sanotte, jos ripottelen tänne väliin salasanalla suojattuja purkauksia? En ole enää niin anonyymi kuin haluaisin olla, ja välillä tekee mieli riepottaa yksityisyydensuojasta välittämättä ihan viattomia, tai ainakin itsensä sellaiseksi mieltäviä. En niitä tee, jos kauheasti teitä, hyvät lukijat, vituttaa, joten olkaa hyvät ja ilmaiskaa mielipiteenne, jos teillä asiaan sellainen on, älkääkä jääkö murjottamaan ja olettamaan että minä kyllä tiedän miksi minulle mökötetään, sillä tuota menetelmää minuun sovelletaan jo ihan tarpeeksi, enkä pidä siitä, enkä ainakaan ole siinä kovin hyvä.

Huh. Niin siis.

Olin katsomassa sisarteni ja muutaman sisarenmukulan kanssa Talentia ihan paikan päällä. Yksi mukana olleista siskoista on melko tuhdisti raskaana, laskettu aika tuossa joulun alla, ja aika kauan kuopus tätiään katseli ennen kuin uskalsi kysyä, että mikä hänen vatsassaan oikein on. Ihanaa että uskalsi kysyä kuitenkin, nimittäin tätejä ei näe kuin pari kertaa vuodessa, ja nämä minun lapseni ovat aika ujoja. Toista on tämän mainitun siskon tytär. Käytin häntä ja omiani kesällä leikkipuistossa, ja kun tyttö näki vauvoja, meni heti jututtamaan äitejään, että meillekinpäs on tulossa tuollainen, ja minustapa tulee ISO sisko, mää oon nelijä vuotta, ja aattele, mää oon kohta jo ISO sisko! Meilä oli yks koiraki, mutta se kuoli, ja mun äiti sano ettei se haittaa ku se oli jo vanaha, ja että voi olla että se vauva ei saa joululahajojakkaa, jos en mää niitä sille keksi toivoa! Mitähän se pukki siihen sannoo, jos toiselle toivoo? Jne. Söpöä, mutta vähän hämmentävää toisinaan.

Itse Talent-show oli paikan päällä aika mielenkiintoista seurattavaa. Nytpä tiedän, mitä siellä tapahtuu lavalla mainostaukojen ajalla! Itse esityksiä en viitsi kauheasti ruotia koska siellä yleisössä on kuitenkin ohjelmaan kriittisesti suhtautuvia, joita ei voisi vähempää kiinnostaa. Sen vain sanon että se venäläisten poikien esitys meni telkkarissa pilalle, me siellä paikan päällä oltiin ihan whaaaat, kun ne eivät päässeet jatkoon. Daniel Helakorpi on ehkä maailman suloisin tenava, ja Jouko Enkelnotko ensin vähän nauratti lavalle tullessaan hassu takki päällä  ja erikoiset blingblingit kaulassa, mutta sitten olinkin ihan kylmissä väreissä ja suu auki koko esityksen ajan. Ihastuksesta, jos täytyy täsmentää.

Kyllähän mekin telkkarissa sitten vilahdettiin muutamaan otteeseen, mutta niin vähän, että uskallan mainita.

Mainokset

Suojattu: Salasanakokeilu

Tämä sisältö on suojattu salasanalla. Syötä salasanasi näyttääksesi sisällön:


Vaihderikasta

Nuuh nuuh, kuka sä olet?

 

Apua, menin solmuun!

 

Tästä saat litsarin!

 

 

Mä niin ymmärrän, mulle kävin kans niin.

Kerta kiellon päälle. Ihan totta, kisuli on kyllä jo omassa uudessa kodissaan Y-miehen esikoisen luona, mutta nämä ovat sen viimeisen kuvaussession tulosta. Tämä oli niin kertakaikkisen mukava väliaikaisasukki, että Y-miehenkin sydämestä löytyi kissanpennun mentävä kolonen. Hän jopa lupasi että jos pennulla tulee kohtuuttoman vaikeaa Y-miehen esikoisen vanhan kissan kanssa, voi pentu tulla meille takaisin! Meillä on ollut niin imelän ällölutuisaa jo niin pitkään että luulin että seuraavalle kiintymyksen ja rakastuksen tasolle ei voi enää mennä, mutta tuon kommentinpa myötä mentiin!

Ja sitäpaitsi kävimme tänä aamuna läpi taloudellista tilannettamme niin tarkasti kuin ikinä mahdollista, ja rakastuin vielä vähän lisää kun toinen on niin näppärä laatimaan taulukoita ja lomakkeita ja sen sellaisia. Kävi ilmi että lainojen, bensan ja asumiskulujen jälkeen jää sittenkin vähän pelimerkkejä kouraan. Helpotti niin että hartioissa rutisi. Kehtaan sittenkin ostaa uuden ripsivärin eikä keskimmäisen pieneksi jäänyt toppatakki olekaan mikään katastrofi.

Nyt kun talousasiat eivät enää niin ahdista, saakin varmaan ahdistua terveysasioista. Esikoisella on vielä tällä viikolla EEG, kas kun pari pyörtymistä ja vapistelua viittaavat ikävästi epilepsiaan. Eivät kamalasti, mutta juuri sen verran että sekin vaihtoehto täytyy sulkea pois. Tutkimus on tällä viikolla, ja niihin kuuluu lapsen valvottaminen. Tiistaina siis nukkumaan vasta klo 23 (melko helppoa, vaikka esikoinen onkin hyvin iltauninen 15-vuotiaaksi) sekä herätys klo 03.00! Hyvän tähden, millä minä sen saan toteutumaan? Heräisin kyllä normaalitilanteessa töihin klo 04.20, mutta olenkin sairaslomalla toisen huolenaiheeni takia, joten herään vasta kuudelta ehtiäkseni itse omaan lääkäriin ennen lapsen EEG:tä. Ehkä tätä tilannetta täytyy ajatella kuten kissanpennun meille ottoa; onhan siitä vaivaa, mutta hauskat muistot siitä jää.

Omasta tilanteesta tiedän enemmän sitten keskiviikkona, mutta viimeksi kun tämä sama vaiva vaivasi, lääkäri sanoi että jos ei se nyt tokene, saat seuraavalla kerralla puukosta ranteeseen. Ei nyt ihan noilla sanoilla, mutta kuitenkin. Minä en halua puukkoa ranteeseen! Minä haluan toimivan ja kivuttoman ranteen ilman teräaseita! Kiitos.

 

 

 


Huokaa ja imuroi

image

Kissavauva lauantai-illan iloksi. Huomenna tämä jo viedäänkin omaan kotiin, joten kuvatkin lakkaavat. Pikkukisun kuvaaminen ei ole mitään helppoa hommaa, joten sitä ei jää ikävä. Mutta itse kissaa – mäarvasinettätässäkäy näin.


Flash

image

Päivän kissakuva. Näette siinä kännykän kimppuun hyökkäävän vauvakissan.

No okei, pannaan pari parempaa.

image

image

Melkoinen väärinkäsitysten sarja tämän pennun ympärille kyllä kehkeytyi. Meille tämä ei jää, eikä tämä ollutkaan esikoisen meille ketkuilema, eikä myöskään hylätty. Y-miehen esikoinen on luvannut ottaa tämän omakseen, joten kauheaa menetyksen tuskaakaan ei tarvitse potea. Nyt, suonette anteeksi, varpaitani purRRAAARGH!


Oho

image

En nyt oikein tiedä että onko tämä hylätty, villi vai annettu meille, koska esikoisen kautta tuleva informaatio on kenties tarkoituksella sen verran sekavaa, mutta täällä tämä tämmöinen nyt on. Ainakin huomiseen. Tai ensi viikkoon. Tai mistä tuota tietää.


Menee päiviä, viikkoja

Oho, aikaa istahtaa koneelle jo toisen kerran saman viikon aikana! Remontti alkaa tosiaankin olla ohi.

Koska remontin aikana ei juurikaan ollut aikaa olla lasten kanssa, lähinnä ehdin käydä vain huikkaamassa sisätiloissa että ”Laittakaapa ruokaa”, ”Siivotkaapa pöytä!”, ”Ripustakaapa pyykit!” ja ”Menkääpä jo hammaspesulle!”, rupesi tapahtumaan kummia. Siinä missä 15-vuotias ennen vain ynähteli kun yritin jutella, hakeutuu nyt sama lapsi juttusille ihan itse ja kertoo kuulumisiaan. Se on ihanaa! Kuopus taas on sanonut ääneen useamman kerran että haluaa viettää enemmän aikaa kanssani, mikä on mielestäni sekä ehdottoman liikuttavaa, imartelevaa että aika kypsästi havaittua noin niinkuin lapsen taholta. Veikkaisin että aika moni muu 8-vuotias poika olisi lähinnä ryhtynyt pahan olon takia rettelöitsemään, mutta tämä kultamurupa osti itselleen pääsyn betonivaluihin vesipojaksi.

Koska yhteistä aikaa oli niin vähän, elvytin huono-omatuntoisena iltasatuhetken. Vaikka olisin ollut oksettavan väsynyt, otin silti päättäväisesti kirjan käteen ja aloin lukea. Varmaankin vuoden verran työn alla ollut Harry Potter tuli luettua loppuun, ja nyt on Michael Crichtonin Dinosauruspuisto hyvinkin puolessa välissä. Kymmenestä minuutista puoleen tuntiin taattua läheisyyttä, ei hassumpaa. Vaikka nykyään on aikaa muullekin kuin tehtävänjaolle, en tod. ajatellut tästä tavasta luopua.