Kuukausittainen arkisto:joulukuu 2011

Tulipalo puuttuu

Kylmän sodan lapsena olen ollut hyvin kiinnostunut maailmanloppuskenaarioista, ja juuri sen takia hankinkin talon jossa on sekä varaava takka että oma kaivo.

Kun sähköt ovat nyt poissa neljättä päivää, voin vain taputella itseäni selkään. Monella on asiat todella kurjasti, minua lähinnä harmittaa astua muutama askel pihalle vessanhuuhteluvettä hakemaan. Ruoanlaitto hoituu jo rutiinilla nestekaasukeittimen kanssa, pyykit saa silloin tällöin sinne sun tänne, peseytyminen onnistuu töissä tai uimahallissa.

Tiskit ovat kyllä murheenkryyni, samoin tietokoneen ja television kaipuu. Onneksi joululta jäi runsaasti suklaata.


Kahdella kaljalla

Ihan itsekin osaan olla sika.


Kerran kiepillä ympäri

Kylppäriremonttia varten otin yhteyttä kahdeksaan firmaan, ja selvitin joko sähköpostilla tai nettisivuillaan olleella yhteydenottolomakkeella lyhyesti tilanteen: Oli vesivahinko, ja kylppäri pitää purkaa aika nopeasti kuivatuksen alta.

Kahdeksasta yhteydenotosta yksi pomppasi heti takaisin, sillä sähköpostiosoite oli virheellinen. Se siitä, en alkanut selvittelemään oikeaa.

Yksi laittoi heti samana iltana viestin, että voisi tulla vilkaisemaan ennen hinta-arviota, kaksi seuraavana päivänä. Näistä toinen lupasi soittaa kylppärin nähtyään, mutta ei soittanutkaan. Kolmas antoi hinta-arvion heti puhelimessa, kylppäriä näkemättä.

Yksi ilmoitti kahden päivän päästä, ettei pysty nyt ottamaan kiireellistä työtä.

Kahdesta ei kuulunut koskaan yhtään mitään.

Ja heti kun olin kolmesta tarjouksesta tehnyt päätöksen että mikä virma otetaan (se jonka täällä käynyt mies rapsutti Kisua ja kertoi sen kovasti muistuttavan omaa edesmennyttä Tassuaan, jonka elämässä olisi ollut romaanin ainekset), kävi taas yksi kosteusmittaaja ja totesi, ettei kylppäriä tarvitsekaan purkaa…

..ellei siis halua. Haluaisiko? Rahoituksen saisi periaatteessa järjestymään. Nykyisellään alakerran kylppäri on R U M A . Nyt koko alakerta on jo valmiiksi paketissa. Jos ensin laittaisi makuuhuoneen kuntoon  ja rempparoisi kylppärin vasta parin vuoden päästä, olisi koko alakerta täynnä pölyä ja hankaluutta. Nyt ei olisi. Hmm.

Tai no, mitä tässä kursailen. Olen jo valinnut laatat ja kaikkea. Nyt pitäisi vain saada ajatus ylimääräisestä rahanmenosta ja uusista täällä ravaavista miehistä markkinoitua toiselle puoliskolle. Taidan alkaa siihen vasta joulun jälkeen, eli onneksi ihan pian! Ennustin jo ammoin että tämä joulu tulee menemään pilalle, enkä vedä ennustustani takaisin ainakaan alakerran remontin takia. Anoppikin tulee, jaiks! Ja kuopus on murheellinen, sillä perheen perinteiden mukaisesti kerroin hänelle koulun alettua, että joulupukkia ei ole olemassa. Ei olisi kuulema tarvinnut kertoa, sillä nyt on kaikki ihan tyhmää.

Oikeastaan olen ihan samaa mieltä.


Lumikki ja 1700 kääpiötä

Jotenkin muistelin että veronpalautusta olisi tullut enemmän. Tuli vähemmän. Ostin silti lumikolan, postilaatikon ja esikoiselle kengät. Ooh, pakko kertoa kasvatuksellinen tilanne siltä reissulta.

Esikoinen, 14-vuotias tyttö, omaa kengänkoon 42-43 sekä vaativan maun. Vaativalla en tarkoita kallista, vaan kengän täytyy olla juuri oikeanlainen – eikä lapsi osaa oikein kuvata, että millainen. Se tarkoittaa siis pitkiä ja tuskallisia kengänostoreissuja, kymmeniä turhaan sovitettuja pareja, hikeä, kyyneleitä ja välillä vertakin.

Tällä kerralla esikoinen turhautui jo ensimmäisessä kaupassa, ja puuskahti ettei hänelle löydy tästä vitun kaupasta mitään. Tottakai karvani nousivat pystyyn ja olin jo alkamassa nalkuttaa kiroilusta, kun kokeilinkin toista tapaa. Kysyin ystävällisesti että mihin vitun kauppaan hän haluaisi sitten seuraavaksi mennä? Mennäänkö vitun K-Kenkään vai vitun DinSkohon vai käydään vitun Cittarissa ensin? Esikoinen meni niin hämilleen että oli aika siivosti koko loppureissun ajan, ja minä taputin mentaalisesti itseäni olalle onnistuneesta kasvatuskokemuksesta. Oikeasti en olisi voinut sitä tehdä, sillä eilen tuli niin paljon lunta että koko pihatien auraaminen yhdellä kuppaisella lumentyöntimellä sai käsivarren ja selän niin maitohapoille ettei tosikaan.

Arvatkaa muuten lämmitinkö saunan päästäkseni hautomaan kipeää itseäni? Tottakai. No arvatkaa oliko esikoinen käynyt aamulla niin pitkässä suihkussa, että lämmin vesi oli loppunut kokonaan? No, tottakai.

Nyt sitten selvisi sekin että lämminvesisäiliö lämmittää veden yöllä, joka on tottakai fantsua ja energiaystävällistä – mutta ai että ahisti silloin illalla, kun olin hikinen ja särrkyinen ja pohdin mielessäni kaikkia niitä ongelmia mitä vesien sisääntulo pari viikkoa sitten mukanaan toi – ja jouduin jääkylmään suihkuun.

Välillä tuntuu että talosta kyllä tulee oiva koti, kunhan sadevesikaivo laitetaan kuntoon ja remontoidaan alhaalta makuuhuone entistä ehommaksi ja kylppärikin tyylikkääksi. Välillä tuntuu että paskan myivät ja äkkiä takaisin kerrostaloon. Meillä saattaisi olla perustekin kaupan purulle, sillä meille myytiin vuonna 2001 valmistunut talo, ja sieltä täältä papereista on selvinnyt että talon rakentaminen on aloitettu vuonna 1991. Runko ja salaojat eivät siis ole kymmenen vuotta, vaan kaksikymmentä vuotta vanhoja! Ikävä kyllä käytännössä kaupan purku on huonoin mahdollinen vaihtoehto, sillä myyjällä ei ole enää rahoja tallessa, vaan koko shitti menisi perintään, josta saisimme ehkä 100e/kk. Urkh. Nyt sitten onkin vähän auki että maksaako myyjä sadevesikaivon kunnostuksen ja remontit, vai haemmeko oikeusteitse alennusta kauppahintaan – ja kuinka paljon. Remonttien verran? Kipurahoilla lisättynä? Ja myydäänkö tämä kakka sitten seuraavan riesoiksi vai jäädäänkö asumaan samalle kylälle arvatenkin ikuisesti vihaisen myyjän kanssa?

Ei tämä ihan mennyt kuten Strömsössä.


Ota muroja

Hassua. Nostin esimerkiksi harmaalla alueella olevasta blogausaiheesta lapsen housuun kakkaamisen, arvelin että voin sen tehdä jos lapsi on pieni, mutta jos niin iso kuin omat lapseni jo ovat, se ei enää olisi sopivaa. Sitten kuopus kakkasi pihatielle, ja se oli niin riemastuttava juttu, että oli pakko kertoa. Ja tässä iltana eräänä esikoinen tuli niin sanotusti pissat kintereillä kotiin. Kun oli jäänyt bussista kylällä, oli arvellut että ehtii kyllä kävellä kolme kilometriä kotiin, ja kun oli tajunnut ettei ehdikään, oli ollut jo liian pitkä matka kävellä takaisin kylälle ja kaupan vessaan, eikä vielä lähelläkään umpimetsän alkua. Onneksi lämmin kaakao auttoi tässäkin tilanteessa.

Vesivahingosta saatiin tänään rutkasti uutta tietoa. Kyllä, kylppäri menee uusiksi ja kyllä, kuivausta täytyy jatkaa. Mitä ilmeisimmin salaojaputket täytyy laittaa uusiksi ja mikä parasta, menee tämä myyjän piikkiin. Emme ole sikoja, tarjouduimme maksamaan sisätilojen materiaalit.

Tätä kirjoittaessa Black&Deckerin monitoimityökalun laulu on jo vaiennut kun esikoinen sai päänsä kipeäksi, mutta naputus ja kalke jatkuvat vielä. Kuopus ja keskimmäinen irroittavat siellä vasaralla ja taltalla alakerran tuulikaapin lattiaan liimattua muovimattoa, joka ei lähtenytkään irti ihan noin vain, vaan jätti puolet itsestään sementtiin. Y-mies empi kun ehdotin että laitettaisiin lapset työhön, mutta minä pidin pääni – ja kas: lapsilla on kivaa, ja meidän ei tarvitse kyykkiä. Klassinen win-win. Paitsi esikoisella, joka siis makaa sohvalla, mutta osaa nyt käyttää tuota vempelettä, joka on ollut tässä katastrofissa uskomattoman hyödyllinen. Kipsilevyjen katkaisemisessa se on aivan ehdoton.

On tämäkin. Ostettiin uudehko ja kallis talo ihan siksi, ettei kumpikaan erityisesti rakasta kunnostamista. Tähän mennessä ollaan ehjätty vuotavia kattoikkunoita, laadittu patenttiratkaisu pannuhuoneen haisevaan lattiakaivoon, ja nyt sitten teetetään jo salaojaremonttia. Talollisia ollaan oltu noin puoli vuotta.


Kop kop, tyhmä täällä

Jep. Juuri kun saatiin Y-miehen asunto myytyä, myyntihinnalla lyhennettyä velkaa, huokaistua ja kilistettyä elämän helpottumiselle, saatiin vesivahinko riesaksemme.

En jaksa enää ruotia yksityiskohtia, mutta taitaa mennä myyjän piikkiin nk. piilevän virheen perustella. Vakuutusyhtiö sanoi jo että turha toivo täältä kinuta mitään vaikka kuinka maksamme myös myrsky- ja luonnonilmiövakuutusta. Mitään syytä ei tunnu hetkelliselle tulvalle löytyvän, joka on vähintäänkin tajunnan räjäyttävän ärsyttävää.

Yllättävän paljon tavaraa mahtuu muuten tyhjään huoneeseen, jossa on vain seinät, katto ja lattia. Noin kaatopaikkakuormallinen. Sinne meni kaksi vuotta vanha laminaattilattia jota en ehtinyt pestä kertaakaan, kipsilevyt yhdestä kokonaisesta seinästä, kahdesta 50 cm:n korkeuteen. Ai niin, ja lasivillat. Ei muuten kannata käsitellä lasivillaa avokäsin. Eikä trikoissa. Ai niin, ja tapetit tottakai. Arvatkaa olinko ostanut innolla uusi lakanoita yhteiseen vuoteeseen, ja totta kai valinnut ne tapetteihin sointuviksi? Kalliisiin, ulkomailta tilattuihin tapetteihin?

Eikä tässä vielä kaikki. Keskiviikkona selviää, pitääkö alakerran kylpyhuonekin räjäyttää pois kuivatuksen tieltä. Toivon parasta, mutta olen jo luonnostellut uutta (lyijykynänharmaata 10x10cm laattaa lattiaan, seiniin valkoisia isoja laattoja, paitsi suihkunurkkaan, johon tulee sekaan pari harmaata).

Eikä kuulkaa siinäkään vielä kaikki. Tulvinnan syyn selvittämiseksi pihaa täytyy kaivaa ja urakalla. Myyjä lupasi hoitaa sen, ja epäilen suuresti että tänään satanut ensilumi siirtää sen työn keväälle – ja kuka hullu uskaltaisi remontoida huoneen ennen kuin on varmistuttu siitä, ettei tulva enää uusi?

Mä en niin olisi ansainnut tätä.