Kuukausittainen arkisto:kesäkuu 2013

Heinää ruukuissa

Harmi etten voi oikein mainita nimeltä uusia kollegoja, sillä niin hauskoja nimiä heillä on. Yksi on vähän niinkuin Pylly Seksi, toinen vähän niinkuin Näpsäkkä Siitin ja kolmas vähän niinkuin Kikkeli Kaveri. Monikulttuurista työympäristöä on pakko rakastaa!

Yksi varreltaan varsin huomattava ghanalainen mies sai suomen opettajaltaan vinkin opetella puhekieltä työkavereiden avulla. Koska työympäristö koostuu pääasiassa teinipojista, ei mennyt kauan kun kaveri tervehti aamukahville tullessaan että ”Moro homo, vittu mitä kuuluu, saatana?”

Pari viikkoa meni ennenkuin kukaan uskalsi sanoa että kun miehellä on mittaa täydet kaksi metriä, ääni syvä kuin …joku tosi kumea juttu ja ihonväri melkein sinertävä, tulee runsas kiroilu tulkittua todella uhkaavaksi, vaikka kuinka tietäisi että mies on itse mukavuus.

Noin muuten menee edelleen kivasti, vaikka keskimmäinen ja kuopus jäivätkin kesäleirin loputtua kirjaimellisesti  kuin nallit kalliolle bussin lähdettyä kohti Helsinkiä ja leirin työntekijöiden suunnattua takaisin saareen. Onneksi noin tunnin odottelun jälkeen paikalle saapui satunnainen ohikulkija, jolta lapset uskalsivat pyytää kännykkää, jotta pystyivät soittamaan minulle, joka olin matkalla bussia vastaan ja joka romahdin täysin kun tajusin että lapset olivat ypöyksin sadan kilometrin päässä nälissään ja janoissaan.

Loppu hyvin kaikki hyvin siinäkin tarinassa, ja onneksi oli Y-mies, joka säilytti coolin tolkun kun minä itkin hysteerisesti.

Kaikkea sitä.


Jeesuksen verta

Voi rakas pieni blogini, olen niin pahoillani että en ole sinua viitsinyt päivittää.

Näköjään tänne on tullut kaadettua kaikki ahdistukset ja harmitukset, ja nyt kun kaikki ahdistukset ja harmitukset loistavat poissaolollaan, en muista kirjoittaa mitään. Se ei taida olla lukijoille ihan reilua. Myönnetään että vähän myös hävettää se, miten hyvin nyt menee. Blogi alkoi reilusti köyhyysrajan alapuolella reikäisissä vaatteissa harvoin kotipihalta poispääsevän nääntyneen kotiäidin hätähuutona, ja nyt on iso talo, uimalampi pihalla, koko ajan kaunistuva puutarha, toimeliaat ja älykkäät ja ennenkaikkea ISOT lapset, kaksi autoa, painepesuri, betonimylly, upouusia ja hyvännäköisiä vaatteita, kompressori, liukujiirisirkkeli, moottorisaha, raivaussaha, pylväsporakone, sorvi ja smirgeli ja näistäkin huolimatta aina vähän rahaa tallessa. Eilen kävin elokuvissa ihan tuosta noin vain, ilman että piti ensin säästää rahaa lippuun tai hankkia lapsenvahtia, ja tänään ostin Karamaloosta ältsin hienon mekon joka maksoi entisen viikon ruokarahan verran, ja mielestäni oli aika edullinen. Myyjä oli muuten oudosti tutun näköinen.

Ja parisuhde! Parisuhde on mahtava! Parisuhde on ihana! Parisuhde on juuri sellainen, josta aina haaveilin! Näköjään aika pohjalla piti käydä ennen kuin pääsi ponnahtamaan ylöspäin, mutta olen iloinen että kestin sen talvisen synkkyyden. Y-mieskin on löytänyt itsestään puutarhurin, ja yhdessä me ihastelemme jokaista mullasta nousevaa perunanvartta ja salaatinlehteä, kurjenmiekkaa ja hämykuunliljaa. Puhumattakaan neidonkämmeköistä ja valkolehdokeista ja kaikista muista ihanista harvinaisuuksista, joita tontilla kasvaa ihan itsestään!

Sen lisäksi että taloudellisesti menee mukavasti ja parisuhteessa on kukkeaa, ovat lapsetkin mahtavassa iässä ja mainioita pakkauksia. Kaikki saivat hyvät todistukset, jopa kuopus, joka sai vähän noottia käytöksestä kevättalvella. Esikoinen päätti peruskoulun ja pudotti oppivelvollisuuden taakan hennoilta harteiltaan saaden todistuksen keskiarvoksi 8,5, ja jossa matematiikka, kemia ja fysiikka olivat kaikki yhdeksikköjä. Huomenna 16 vuotta täyttävä sai meiltä ja koko suvulta lahjaksi pitkään ja hartaasti haaveilemansa järjestelmäkameran, ja kuopuksen ennustus ”Se varmaan kyl pillahtaa itkuun kun se saa tän” osoittautui paikkansapitäväksi.

Jopa X-mies, joka ryhtyi taas vetkuttamaan lasten kesäloma-ajan kanssa (”Se, otanko lapsia viikoksi riippuu ihan siitä, annatko rahaa. Ei ole reilua että maksan lasten elatuksen kahteen kertaan siltä viikolta!”) on tuottanut minulle vain lievän säälin sekaista hupia. Herne ei vain suostu junttaantumaan nenääni, eikä X-mies ei enää tunnu arvaamattomalta ja huolestuttavalta käänteissään. Luulin että sääli olisi ilkeämpi tunne, mutta jollain tavalla hellä ja leppeä tämä on. Tapaamissopimusta tehdessä alunperin kahdeksi viikoksi aiottu lasten loma-aika isänsä luona kutistui yhteen, koska en suostunut maksamaan elatusmaksuja takaisin siltä kuulta. Yhdestä viikosta X-mies siis katsoi vuosi sitten selviävänsä, mutta tänä vuonna kun sama vääntö käytiin taas, kutistui loma yhdeksi yöksi, ja sekin viikonloppuna jolloin olisin muutoinkin ollut kotona, joten varsinaista hyötyä ei kesää yksin kotona viettäville lapsille tästä isän kesäajan kädenojennuksesta ollut. Kuitenkin tosi hienoa X-mieheltä myöntää ettei hän selviä taloudellisesti lasten kanssa, joten heidän on parempi olla kotona. Käytännössähän siitä on vasta viikkoja, kun hän oli sitä mieltä että lasten on kotona tosi paha olla enkä minä pysty heitä hoitamaan, ja suositteli sosiaaliviranomaisille lasten huostaamista!

Eli sama postaus lyhyesti: Paistaa se päivä risukasaankin. Kiitos ja hyvyyttä tiellenne.