Varo askelta

Valtakunnallinen kolmen päivän vapaa minun muuttoani varten on kyllä aika mainio keksintö, sain vuokrattua pakettiauton edullisesti silkasta säälistä, moottoritiellä on hiljaista ajella ja ja ja… No, ei tarvitse mennä töihin. No okei okei, kyllä minua vähän harmittaa käyttää juhannus työntekoon, mutta ainakin saan juhannuksesta muistoksi komeat reisilihakset rampatessani portaita edestakaisin! No okei okei, kyllä ne ovat enemmän kipeät kuin komeat. Huoh.

Mutta ainakin kaksi nuorinta ovat poissa jaloista, ettekä kyllä ikinä usko missä! Kyllä, X-mies pyysi heidät luokseen yhdeksi ylimääräiseksi yöksi, eli torstaista lauantaihin! Tämmöistä ei ole tapahtunut ikinä aikaisemmin. Itseasiassa X-mies ei ole kommentoinut mitenkään tapaamissopimukseen ehdottamiani muutoksia, jotka olisivat tarpeellisia pystyäkseni kuljettamaan lapset tänne pääkaupunkiseudulle tapaamisia varten, ja olen tulkinnut sen tarkoittavan sitä, ettei X-mies enää halua tavata lapsia. Ehdin jo muuallakin hehkuttaa että onpas ihanaa kun X-mies taitaa nyt tulla järkiinsä ja A) ottaa lapset ylipäänsä koko juhannuksena ja B) vapaa-ehtoisesti pitää heitä tapaamissopimuksen ulkopuolella!

Sitten X-mies soitti lapsille ja selitti että ottaa heidät nyt pidemmäksi ajaksi luokseen vain, koska julkiset eivät kulje kunnolla juhannuksen takia.

Huoooooohhhh. Arvatkaa oliko varsinkin kuopus sen jälkeen innoissaan pitkästä iskätapaamisesta vai rupesiko hannaamaan vastaan?

Advertisement

Torstaina siivousta, perjantaina vuokrausta

Pian entinen vuokraemäntä pyörähti tulevan vuokralaisen kanssa vilkaisemassa asuntoa. Jos en ole ennen kertonut, niin kerron nyt: tällä vuokraemännällä on ollut tapana siteerata raamattua, toivottaa siunausta ja tuoda minulle poloiselle voimaannuttavaa kristillistä kirjallisuutta. Halvan vuokran takia olen hymyillyt ja kiittänyt, vaikka olen rippikoulun käymätön umpipakana. Nyt hän sitten äityi kyselemään esikoisen rippikoulusta, ja uupuneena työpäivästä, kotitöistä ja pakkausurakasta en jaksanut miettiä aiempaan linjaan sopivaa vastausta vaan totesin, että Prometheus-leiri on edessä sitten vuoden päästä.

Se katse ei kuulkaa välittänyt lähimmäisenrakkautta. Emäntä kääntyi suomenruotsalaisilla kannoillaan ja purjehti ulos, huikaten vasta rappukäytävässä että suosittelee kyllä rippikoulua, sillä sen käyminen on tärkeää.

Tärkeää?

Olen täsmälleen samaa mieltä kuin netissä kiertävä iskulause, jonka mukaan uskonto on kuin vehjes. On hei ihan fantsuu jos sulla on sellanen, ja tottakai siitä saa olla ylpeä, mutta eipäs kuitenkaan esitellä sitä julkisesti eikä mätkitä sillä ihmisiä. Eikä saatana sentään tungeta sitä lasten kurkusta alas.

Asentaa päivitystä

Maailma kuulema pyörii edelleen, mutta itse henkilökohtaisesti tätä vähän epäilen. Olen suistunut rinnakkaistodellisuuteen, jossa pakkaan, teippaan, sairastan poskiontelontulehdusta, käyn töissä, aivastelen, karjun nälkääni ja väsymystäni – ja yritän vimmatusti tajuta että talo on meidän.

Tänään vietiin ensimmäinen isompi kuorma, ja haahuilin aika pitkään luistimia sisältävä pussi kädessä pystymättä päättämään laitanko sen vaatehuoneeseen, takkahuoneeseen, lastenhuoneeseen, portaiden alla olevaan varastoon vai ulkovarastoon. Ryhdyin mättämään pyyhkeitä ja lakanoita lähimpään kaappiin, kun en enää jaksanut loogisesti järkeillä mikä niille olisi se fiksuin paikka. Äidiltä saatu laaja kattilasarja joka olisi täyttänyt koko vanhan keittiön, upposi lähestulkoon yhteen keittiön kulmakaappiin ja tajusin, että uuden keittiön kaappitilaa on tasan tuplaten vanhaan verrattuna. Samanlainen aivonyrjähdys tapahtui uudessa vaatehuoneessa, kun vanhan vaatehuoneen täyttäneet laatikot veivat siellä kaksi hyllyä kahdeksasta.

Peräkärryn kanssa ajaminen on muuten sittenkin ihan helppoa, mutta ammattini huomioon ottaen tämän ei pitäisi olla yllätys. Tai siis otetaanpa alusta: TYHJÄN peräkärryn kanssa ajaminen on ihan helppoa. Kun kärryssä on sinänsä hyvin pakattu kuorma, joka on hieman kokemattomasti peitetty aivan liian isolla ja vähän miten sattuu taitellulla pressulla ja sääkin sattuu olemaan tuulinen, on ihan selviö että taas kerran syömisen unohtanut yksinhuoltaja kiroilee tienpientareella muutaman kilometrin välein ja vetää hermosavuja sulloessaan pressun kulmia köysien ja kuorman väliin.

Kunpa olisi jo heinäkuu ja koko muutto ohi.

Vastustan

Kävipä niin somasti että uusin palkkanauha oli sohvalla levällään, kun kävin läpi vanhoja palkkanauhoja ja tiliotteita sisältävää laatikkoa, jonka päällimmäisenä sattui olemaan neljän vuoden vastaava, lomapalkan sisältävä palkkakuitti. Summassa oli eroa vain 150 euroa – tämän hetken tappioksi tosin.

Sitten rupesi ketuttamaan, ja etsin normipalkan sisältävän neljän vuoden takaisen palkan. Aaaargh! Hyvä on liiton neuvotella palkankorotuksia, kun tämä kyseinen firma muuttelee kannustepalkan maksuperusteita niin, että neljässä vuodessa, joka sisältää minun tapauksessani vielä ihan mukavan 5. vuoden palkankorotuksen, käteen jäävä summa on merkittävästi pienempi.

Pyhässä raivossa on kyllä ihan hyvä pakata, siinä on vain se huono puoli, että on niin kamalan pahalla päällä.

Todisteet ja ristiriidat

Kolmevuotias siskontyttö lähti viikonlopun jälkeen omaan kotiin, ja minun täytyy tottua siihen etten saakaan enää sokerisia hymyjä osakseni julkisilla paikoilla, johtuen siitä ettei noin lonkan korkeudelta kuulu rallattelua, lauleskelua tai heleä-äänistä huudahdusta ”Pannaan haisemaaaaan!”. Plääh, tylsää.

Tästä piti tulla kyläilyn takia muutoton viikonloppu, mutta eipäs tullutkaan. Toinen parvisängyistä lähti uuteen kotiin, ja siihen liityy tarina. Ennen sen purkamista aavistelin pahaa, ja sanoinkin ääneen että mielessä pyörii elokuvan nimi, nimittäin There will be blood. Ja arvatkaa tuliko sitä verta prosessin edistyessä? No tuli. Ei onneksi keneltäkään alaikäiseltä, mutta surkeus iski silti. Toivottavasti se oli ainoa verinoro, joka tämän muuton takia piti vuodattaa.

Huomenna tuon töistä pahvilaatikoita, ja muuttohelvetin voi virallisesti päästää valloilleen. Poskiontelontulehduskin ilmoittaa sopivasti itsestään, joten ihan kamalan kauas ei tämän blogin ytimestä ole päästy karkaamaan.

Kolmevuotias yökylässä

”Mää tiiän semmosen tytön, jolta piti porata hammasta. Ne porasi sen hampaan pois, ja se kasvo takasi. Se kasvo ja kasvo vaan, ja sitten se kasvo niin isoksi, että siitä tytöstä tulikin isosisko! Ja sillä tuli kovasti vauvoja mahasta! Ja niillä vauvoilla oli näin näin näin monta äitiä ja näin näin näin monta isää!

Tiiääkkö mitä. Äiti sano että munkin pitäis mennä vuosittaiseen tarkaistukseen, mutta tiiäkkö mitä. Mua vähän jännittää.”

Mitäs pikkuinen?

Jos näppäimistösi kaipaa kahvi- tee tai muuta virvokesadetta, vieraile ihmeessä täällä. Kuten nykynuoriso sanoisi, keskusteluketjua lukiessani ”repeilin huolella”. Itse en koskaan tuota kyseistä sanontaa käytä, koska se tulisi suustani muodossa ”reppeilin huolella”, ja siitä tulee mieleen tämän viikonlopun merkittävin asia, joka on esikoiseni syntymä 14 vuotta sitten. Silloin repeilin, huolella.

Kaikista kettumaisin osuus teinitytön kasvattamisessa taitaa olla ohi. Lapsi puhuu nykyään muutenkin kuin äyskimällä, varsinkin jos puhuu harrastuksestaan. Luulisin että päihdekokeiluilta ja muilta häröilyiltä olemme toistaiseksi säästyneet, ainakaan tämä äitiään pidempi honkkeli ei ole vielä jäänyt kiinni mistään.

Paitsi että kerran jäi. Ostin yhdessä teinin kanssa uuden puhelimen jo viime viikolla tätä viikonloppua varten, ja sitä oli tarkoitus pitää kirjahyllyssä odottelemassa. Arvatkaa vaan soittiko pari päivää myöhemmin eräs esikoinen pikkusiskonsa puhelimesta itkua tuhertaen: ”Mä tiedän etten mä ois saanut tehdä niin, mutta mä kokeilin sitä uutta puhelinta, eikä mun SIM-kortti käy enää mun vanhaan puhelimeen..”

Toivon totisesti että moraalisesti arveluttavien asioiden tekeminen on nyt klassisen ehdollistamisen kautta yhdistynyt häpeän kokemukseen. Pääsisin jatkossa paljon helpommalla.

Äh, katsokaa hauska video, on niin kuuma.

Ihan kuin tassut maassa

Tänään sattuneen tapauksen jälkeen joudun ilmeisesti luovuttamaan Hyvä kasvattaja -palkintoni takaisin, mutta ei se mitään, Vittumainen ämmä -palkinto on ihan yhtä hieno kuvitteellisessa palkintohyllyssäni.

X-mies nimittäin laittoi hengästyttävän pitkästä virkkeestä koostuneen sähköpostin, jossa kertoi olevansa yksin poikansa kanssa koko viikonlopun, ja että on sen tähden estynyt hakemasta lapsia (siis aikuisten oikeasti, viestissä luki ”yksin poikani kanssa”. Kyllä se ero siihen oikeaan lapseen ja näihin lapsiin on ihan tarpeeksi selvä ilman alleviivaustakin!) . He kuulema saisivat kuitenkin sinne mennä, jos itse veisin heidät.

Ja pakkohan minun oli vastata, että ikävä kyllä olen minäkin yksin lasteni kanssa koko viikonlopun, eikä kuljettaminen nyt onnistu. Kyynel.

Joku näyttäytyy kerran vuodessa, joku taas ei

Saanko Hyvä kasvattaja -palkintoni, kiitos?

Katsokaas kun naapurin poika ilmoitti kuopukselle että joulupukkia ei sitten ole olemassa, äiti on kertonut. Kuopus korjasi kohteliaasti että kyllä muuten on, äiti on kertonut. Uskovaisen perheen vesa meinasi jo vähän härnätä kuopusta ja uteli, miksi hän oikein haluaa uskoa semmoiseen höpöhöpöön. Kuopus totesti tyynesti että ”Jotkut vaan ovat taikauskoisia”. JA MINÄ EN SANONUT ETTÄ MIETIPÄS MITÄ SE TEIDÄN ÄITI ON KERTONUT JEESUKSESTA? NIINPÄ!

Voin ottaa palkintoni myös puutarhanhoitotarvikkeiden muodossa. Kiitos.

Nukkuvat autossani

Terveisiä tulevan tytärpuoleni valmistujaisista. 18-vuotiaana hänellä on se elämän valttikortti joita minä en edelleenkään ole saavuttanut: ammatti.

Täytyy myöntää että vaikka en uskokaan että alkaisin Y-miehen entisen vaimon parhaimmaksi kaveriksi, minusta on aivan itkettävän ihanaa että minutkin lapsineni kutsutaan aina heidän lastensa syntymäpäiville, puhumattakaan siitä, että Y-mies kutsutaan. Tätä mietiskellessäni tein tänään huomion, joka on mielestäni varsin terävä ja raikas, kun ottaa huomioon miten kuuma tänään oli ja miten tiukkaan asuun olin ahtautunut.

Katsokaas kun eron jälkeen minäkin kutsuin aina X-miehen ja puolisonsa kylään, synttäreille ja vaikka mitä, ja yritin ylläpitää sitä niin kutsuttua keskusteluyhteyttä. X-mies ei ikinä tullut. Kerran kysyin syytä, ja X-mies vastasi vain, ettei pidä sitä tarpeellisena. Sitten kun hermo paloi tapaamisten vähentämisen myötä lopullisesti ja lakkasin tyystin pitämättä yhteyttä, ei mennyt kuin puoli vuotta, kun tuli noottia siitä, etten ikinä laita lasten kuulumisia. Vastasin että laitan kun kysytään, ja sen jälkeen niitä on toisinaan kysytty. Kuopuksen kevätjuhlissa olin saada pienimuotoisen sydänkohtauksen, kun X-mies mitään ilmoittamatta olikin paikalla. Lasten kautta kuulin että X-mies aikoo mennä myös keskimmäisen kevätjuhlaan, ja meninkin siksi hyvällä omallatunnolla töihin.

Eli siis kun olin ystävällinen ja kannustava, tuli shittiä niskaan. Kun olen tyly ja torjuva, isä kiinnostuukin lapsistaan?

Ettei vain olisi kyse siitä, että X-miehelle olisi lapsuudenperheestään jäänyt sellainen käsitys, että avioeron on oltava riitainen eivätkä ex-puolisot saa missään nimessä olla puheväleissä keskenään? Kun olin ystävällinen, oli se uhkaava ja outo tilanne. Nyt kun olen kurkkuani myöten täynnä mokoman velton vätyksen temppuilua, käytökseni onkin tuttua ja turvallista, helpommin hyväksyttävää?

Niin, ei kai tässä sitten sen kummempaa. Tuli vaan mieleen.