Kuukausittainen arkisto:maaliskuu 2014

Etanaalin penaali

Arvatkaa tekeekö mieli lukea orgaanista kemiaa? No eipä ei. Onneksi on blogi. Voi rapistella tietokoneella ja näyttää kauhean tärkeältä vaikka oikeasti vain louskuttaa virtuaalileukoja ja sanoo lalalala laaaaaa!

Mitään kauhean mielenkiintoista ei taaskaan (vieläkään, edelleenkään) kuulu. Lapset ovat terveitä ja fiksuja ja kaiken lisäksi vielä filmaattisia, yksi niistä esiintyi pahisroolissa pikkiriikkisessä leffaproduktiossa ja tuli palkituksi rainan parhaana näyttelijänä. Y-mies hakee miehekkäällä tyylillä uutta työtä ja sanoo että se saa mut, joka eniten maksaa – ja korotuksia tehdään. Naistyylisesti minä olisin hakenut uutta työtä tyylillä maksakaa nyt jotain jos edes kelpaan teille, mutta onneksi Y-mies ei ole niin höhlä. Kauhean rakastuneita me ollaan edelleen, oikeasti hävettää vähäsen olla näin hullaantunut hitto soikoon omaan mieheensä. Mutta kätevää tämä on, jos illalla hotsittaa jotain (tai keskellä päivää vaikka), niin ei tartte kauhean kauas lähteä hotsitusten hoitoon.

Minäkin sain sitten kesätyötä. En tätä uutta koulutusta vastaavaa vielä, mutta tässä paikassa on myös labra, johon varmaan saattaisin päästä sitten ensi vuonna työharjoitteluun ja sitä kautta sitten ensi kesänä oman alan kesätöihin. Jos nyt kelpaan – ja miksipä oikeastaan en kelpaisi. Opiskelut menevät hienosti ja työmotivaatio on kohdallaan. Elämänkokemustakin on sen verran että olen osannut pysyä erossa aikamoisessa käymistilassa olevista ihmissuhdesotkuista tuossa luokassa.

Haluatte varmaan kuulla niistä lisää? No niin minä arvelinkin, juorut ovat sentään aina juoruja. Luokka koostuu siis sekä yläasteelta tulleista, lukion käyneistä, muun ammatin opiskelleista ja nyt ammattia vaihtavista nuorista aikuisista (minä olen lähinnä tätä ryhmää) sekä yhdestä jo reilusti vanhemmasta naisesta, mokomasta onnenmyyrästä, joka sai vakuutusyhtiön maksaman uudelleenkoulutuksen. Melkeinpä me kaikki inhoamme toisiamme tällä hetkellä.

Tämä vanhin nainen ärsyttää ihan kaikkia, koska on niin sydämellinen iholle liimautuja ja lääppijä, että tekee mieli kuoria iho irti taas yhden luvattoman sivelyn ja halauksen jäljiltä  ja upottautua happokylpyyn. Hän rakastaa kaikkia ehdottomasti ja kuulisi mielellään, miten juuri sinun viikonloppusi meni ja miltä sinusta tuntuu juuri nyt.

Klusteri tavanomaisia yläasteelta tulleita teinityttöjä ärsyttää kaikkia muita paitsi toisiaan, koska ovat niin tyypillisiä 16-vuotiaita, vähän pihalla ja kiinnostuneita kaikesta muusta kuin opiskelusta.

Luokan viralliset sluibailijatytöt eivät puhu toisilleen, koska halveksivat toisiaan niin kovasti. Toinen on muslimi ja toinen sellainen iloluonteinen, mutta molempien kiinnostus opiskeluun on pakkasen puolella ja poissaoloja kertyy.

Äänekäs myöhästelijä on aina myöhässä ja pitää melua itsestään, ja juuri kun vaikuttaa ettei se mitään mistään tajua, selviää että kyllä se tajuaa, sillä on vain just nyt muuta mielessä.

Virallinen Valopää luulee olevansa kaikista älykkäin, mutta ei itse tajua miten väärin ymmärtää asioita. Aina kun joku kysyy opettajalta miten joku juttu menikään, alkaa Virallinen Valopää selittää miten arvelee asian olevan – ja yleensä vähintäänkin päin honkia. Valopää on ruvennut saamaan huolestuttavia huutamista ja sättimistä sisältäviä kiukunpuuskia, ja pelkään että hän saa pian Kilipään tittelin. Jos joku meistä tulee aseen kanssa koululle, niin tämä.

Sitten on vielä kaikinpuolin kiva ja mukava tyttö ja ärsyttävä minähän tiedän kaiken paremmin mutta enpä nyt viitsi asiaa sinulle selittää -tyyppi, eikä unohdeta olen oikeastaan liian fiksu tänne, mutta minusta on niin mukava selittää näitä asioita niille, jotka apua pyytävät, että ihan mieluusti olen täällä sen aikaa kun pyrin lääkikseen -tyttö.

Itseäni en tietenkään osaa kovin hyvin luokitella, mutta veikkaanpa olevani se, joka luulee pystyvänsä luokittelemaan muut vaikka ei oikeasti tiedä niiden elämästä yhtään mitään eikä vaivaudu edes ottamaan selvää -tyttö.

 

Mainokset

Kiitos kaloista

Kesken aamukahvin kuulin laukauksen pihalta. Kun vielä ihmettelin, kuului toinenkin. Ikkunasta vilkaisu paljasti, että lähinaapuriksi tituleeraamani vanha hevosherra on nyt poistunut keskuudestamme.

Kyllä täällä maalla on… erilaista.


Vertailukohta

Viikon sisällä olen pessyt käsistäni sekä tamperelaisen punkkarin että Ankeron verta. Tapaukset eivät onneksi liity toisiinsa.

Ankero, tuo mahtava möllikolli sairastui virtsaumpeen ja kävi kriittisessä kunnossa ennen hämmästyttävän nopeaa toipumista. Hetken aikaa näytti siltä että kisuparka pitää ratkoa auki rakon huuhtelua varten eikä tulehtuneen ja turvonneen peniksen kohtalostakaan ollut varmuutta.

Oletteko muuten ikinä kertoneet perheellenne kissan mahdollisesta penisamputaatiosta? Sekä 43- että 9-vuotias mies reagoivat täsmälleen samalla tavalla: koko keho värähti, silmät suurenivat ja sieraimet laajenivat terävän sisäänhengityksen myötä.

Tiputus ja kipulääkitys rakon tyhjentämisen ja virtsatiehyen avaamisen jälkeen kuitenkin tepsi, ja veriarvot palautuivat nopeasti. Nyt sitten vain seuraillaan että kissa syö, juo ja pissii. Ja annetaan kauhea määrä pillereitä. Koko lysti kustansi yli 700e, mutta jos sillä saatiin varovaisestikin arvioiden kymmenen lisävuotta rakkaalle lemmikkille, niin se ja sama.

Potilas itse on hyväksynyt erikoiskohtelunsa ja näyttää jopa nauttivan siitä. Tänä aamuna esikoinen huomasi ettei Ankero ryhtynyt syömään ennenkuin esikoinen tiputti pipetillä jokaiseen nappulaan vähän vettä! Pakkojuottaminen virtsan laimentamiseksi ei todellakaan ole enää tarpeen.

Ai niin, esikoinen. Pitkäaikainen poikaystävänsä on pikkuhiljaa muuttamassa omaan kotiin kunhan saa sen remontoitua. Aaaaahh, mä niin arvaan minkälaista vääntöä täällä saadaan kohta käydä siitä, voiko tuloton alaikäinen muuttaa pois kotoa.


Aikaisin keväällä

Hotellivaraus -check!

Keikkaliput – check!

Mekko – check!

Huulipuna – check!

Nyt olisi kaikki valmista pikaisesti päätettyä, mutta silti kauan kaivattua ”mennään toiseen kaupunkiin yöksi ja etsiydytään kuuntelemaan jotain bändiä jota ei ole ikinä ennen” -viikonloppua varten. Ainoa asia joka voisi tämän enää kaataa olisi oma vakava sairastuminen, lapsen vakava sairastuminen tai X-miehen känkkäränkkä. Noista vain viimeistä on ollut ilmassa.

Viikko sitten lapset olivat olleet kanssani jo kuukauden yhteen putkeen tapaamatta isäänsä, ja sitäkin edelsi reilun kuukauden tapaamistauko.  Exälään syntyi taas vauva, ja silloin vanhat lapset ovat vähän jäissä, etteivät häiritse. Lapset olivat siis sekä ikävissään että innokkaita näkemään tuoreinta sisarustaan.

Sitten onneton keskimmäinen erehtyi soittamaan isälleen ja kysymään että eihän haittaa, että on nuha – haluten arvatenkin kuulla että ”Ei tietenkään, rakas lapseni, olen kaivannut sinua niin etteivät satunnaiset niistämiset minua pelota!”. No, X-mies sanoi että vähän tässä mietin ja soitan kohta uudestaan – ja soitti kohta uudestaan ja sanoi että parempi ettette nyt tule. Sitten minulle tuli tekstiviesti, jossa X-mies kertoi keskimmäisen soittaneen että on kipeä ja lapsi haluaa jättää tämän viikonlopun tapaamisen väliin, mutta hänen puolestaan lapset saavat tulla ensi viikonloppuna, jos vain sopii.

Minä yritin selittää että lapsi ei kyllä varsinaisesti ole kipeä kun on käynyt koulussa ja harrastuksessakin koulupäivän päätteeksi, mutta X-mies intti että kyllä se on, ja he eivät halua sairastuttaa vauvaa turhan takia. Pyysin häntä itseään ilmoittamaan kuopukselle, jonka X-mies tekikin sillä seurauksella, että kuopus pillahti itkuun ja on rähissyt koko viikon. Yritin tarjota lapsia tapaamiseen seuraavanakin päivänä, jolloin keskimmäinen kävi kaverisynttäreilläkin tapaamisen peruunnuttua, mutta ei, tämä käänteinen vakuutuslääkäri kyllä tiesi ettää lapsi on niin sairas että on suoranainen uhka uuden perheen hyvinvoinnille.

Kuopus olisi kyllä kelvannut tapaamiseen jos olisin vienyt hänet autolla 70 kilometrin päähän hakeakseni taas autolla seuraavana päivänä samasta paikasta, mutta koska minulla ei ollut mitään asiaa sinne suuntaan, en ihan viitsinyt ajaa 280 kilometriä pelkän X-miehen toiveen takia. Tarjosin kyllä mahdollisuutta tulla yksin bussissa matkustamista pelkäävää lasta vastaan tuohon viereiseen kaupunkiin josta lapset ovat viime aikoina bussilla Helsinkiin menneet, mutta eipä se kuopuksen tapaaminen sitten X-miestäkään niin pal hotsittanut.

Tänään pitäisi olla uusi yritys. Ihan vielä en ole laittanut lapsia pakkaamaan viikonloppureppua uuden peruuntumisen pelossa. Laskeskelin että viittä vaille 10-vuotias ja viittä vaille 12-vuotias kyllä pärjäävät varttia vaille 17-vuotiaan isosiskonsa ja tämän 18,5 -vuotiaan poikaystävän kanssa yhden yön, joten minun ei oikeastaan tarvitse stressata yhtään. Lapsille tottakai musertava pettymys jos tapaaminen taas peruuntuu, ja lasten pettymys toki vaikeuttaa minun elämääni ja arkeani kiukkuisten lasten muodossa – mutta mitä minä loppujen lopuksi voin tehdä?

Y-mies muuten varasi meille goddamn SVIITIN, jossa on goddamn POREAMME. Eivätkös asiantuntijat tosiaan neuvo vanhempia pitämään huolta omasta jaksamisestaan, että jaksavat olla parempia vanhempia? Mieluummin ajattelisin niin ja pidättelen tätä ajatusta että fuck this shit, vedän perseet olalle ja olen vähän aikaa ihminen enkä äiti.