No niin, eiköhän täällä olla taas omalla porukalla. Edellisen kirjoituksen jäljiltä kävijäluvut menivät katon läpi, puhuin toimittajien kanssa, vastailin Tapiolan sähköposteihin ja ramppasin yläkerrassa työsuojeluvaltuutetun, luottamusmiehen ja esimiesten puheilla. Käsillä olisi siis ollut loistava oppitunti kansalaisvaikuttamisesta, ellei yläkerran kanta olisi ollut niin selkeä: et puhu kellekään mitään, ei mainitse yrityksen nimeä missään, tämä asia on hoidossa eikä kuulu sinulle millään tavalla. Ja kun atk-järjestelmä alkoi sitten perjantaina tökiskellä, olin aluksi varma että ongelma on vain minulla, ja että se on minulle tarkoituksella järjestetty. Se nyt sentään oli puhdasta vainoharhaisuutta.
Viikonloppu on sentään mennyt ihan eri merkeissä. Kyllä nämä yksinhuoltajaviikonloput ovat sitten mukavia! Kävin vaihtamassa autoon uudet nastarenkaat, ja koska iso askertelutavaraa myyvä liike oli ihan autohuoltamon vieressä, tuli renkaanvaihto huomattavasti aluksi aiottua kalliimmaksi. Ostin korutarvikkeita, ja yllätyksekseni sainkin tehtyä ihan toimivia asusteita, kun ei tarvinnut nousta aina välillä antamaan vettä, voitelemaan voileipää, olemaan erotuomarina tai muuta arkista ja yleistä. Ostin myös muutamat kahvat joko virkattuja tai neulottuja kasseja varten ja massaa, mikälin satun innostumaan tekemään helmiä ihan itse. Ja elokuvia! Ah, ette arvaakaan mitä luksusta on perheenäidille katsoa aikuisten elokuvaa keskellä päivää. Siis pelottavia elokuvia, korjataan nyt tässä varan vuoksi.
Lapseton hupi onkin nyt tältä vuodelta ohi, lisää sitten ensi vuonna. Näin ainakin luulisin. Ensi viikolla on uuden tapaamissopimuksen allekirjoitus, ja vähän minulla on sellaista kutinaa, että koska sanoin että mitä vähemmän tapaamisia, sen parempi, voi X-mies sittenkin ehdottaa sopimusta, jossa tapaamiset pysyvät ennallaan. Kas kun jo pitkän aikaa on ollut nähtävissä trendi, jossa X-mies on sitä tyytyväisempi, mitä huonommin asiat minun kannaltani ovat.
Kolme kertaa ikuisuus 
12 joulukuun, 2010 at 22:31
Meillä on päinvastoin, lapset passaaavat äitiä, aina välillä 🙂 Minä en edes muista, milloin oisin tehnyt voileipää lapsille. Olen imoittanut olevani vain äiti, en piika tai palvelija. Hyvin toimii!
13 joulukuun, 2010 at 07:51
Hih, itsekin olen ko firman palveluksessa ollut, ja en kyllä yhtään ihmettele hyssyttely-yrityksiä :)))) Toki onhan se juu-u noloa että näin on päässyt käymään, mutta enemmän noloa kuitenkin Tapiolalle. Sunhan pitäs saada palkinto että ihan tuollainen tavallinen rivityöntekijä keksi tällaisen pikku bugin :)))
13 joulukuun, 2010 at 14:51
Ohoh. Aika vauhdilla sitä tieto leviää täällä netissä, vaikka sitä kuvittelisi vaan kirjoittelevansa pienelle porukalle omia juttujaan.
Joskus itse, kun puhun ”en-niin-kauniisti” jostain yhtyeestä tai artistista tai muusta julkusta, varsinkin kotimaisesta, niin tulee mietittyä jälkeenpäin, että mitä jos se itse käykin lukemassa sen jutun ja pahoittaa mielenstä. Vaan eipä sellaista usko tapahtuvan. Hui sentään.
14 joulukuun, 2010 at 03:37
Tiina, ei sitä uskois, mutta sana leviää ripeästi kun linkkejä on helppo jakaa fb:ssä ja muualla. Eräs amerikkalainen kotiäiti kirjoitti pari viikkoa sitten pojastaan, joka halusi pukeutua Halloweenina Scoopy Doon Daphneksi, siis tytöksi, ja miten äitiä jäi vähän kaivelemaan monien aikuisten suhtautuminen asiaan (pojastasi tulee homo jne). Tavalinen blogi, pieni lukijakunta, ja poks, yli 45 000 kommenttia parissa päivässä. Postaus täällä http://nerdyapplebottom.com/2010/11/02/my-son-is-gay/ myös uudemmissa postauksissa on lisää aiheesta. Hänestä kirjoitettiin lehtiä myöten ja haastateltiin telkkariin ym 🙂