Ystävänpäiväyllätys

Täällä kirjoittaa sitten taas kerran itsenäinen nainen. Parisuhde kompastui omaan mahdottomuuteensa, ja vaikka välillä tekeekin pahaa, itkettää, oksettaa, kaduttaa, surettaa, harmittaa ja inhottaa, olen silti koko ajan tietoinen siitä, että tekemällä tämän nyt säästän itseni kaikilta niiltä sydänsuruilta, joissa oli jo minun nimeni valmiina. Ehkä saan ne vielä muodossa tai toisessa osakseni, mutta en ainakaan enää samalta ihmiseltä. Ihan taatusti on raja sille, kuinka paljon tarvitsee rakkaaltaan sietää, ja omani on nyt sitten tullut vastaan.

Seli seli.

Kurjaa on.

Älkää kysykö yksityiskohtia.

Kun erosin X-miehestä, kaipasin hirveästi uutta kumppania, ja nimenomaan uutta ja kaikiverroin parempaa kumppania. Halusin että mies on minua pidempi ja isompi, halusin että hän on käsistään kätevä ja perillä kaikenlaisesta tekniikasta, tykkäisi liikkua luonnossa ja omistaisi auton, tykkäisi raskaasta musiikista ja haluaisi käydä keikoilla kanssani ja jätetään nyt tässä luettelematta kaikki se, mitä toivoin petipuolella osattavan. Y-mies täytti ihan joka ikisen toiveeni kaikilla niillä alueilla, joilla minulla toiveita oli, ja silti lopputulema on tämä. Tällä kerralla ajatuskin uudesta kumppanista tuntuu todella kaukaiselta. En edes ajattele että kukas minut kelpuuttaisi, vaan nimenomaan niin päin, että mitä ihmettä minä uudella kumppanilla tekisin. Ja vaatimuslistakin on drmaattisesti lyhentynyt: haluaisin että mies olisi ystävällinen.

Tämä taitaakin olla maailman miesten onni. Kuten nyt on tietooni saatettu, olen kova tyttö pilaamaan miesten elämän.

Harmi etten löytänyt tästä biisistä parempilaatuista versiota, mutta Pikku Kukan 14 varista on nyt täällä kovalla soitolla.


11 responses to “Ystävänpäiväyllätys

  • Tiina

    Voihan nenä. Pitäisiköhän tästä nyt sitten oppia se, että pitää varoa mitä toivoo, kun voi saada sen? No ei kai sentään.
    Toivottavasti pääset suhteellisen kivuttomasti siitä taloprojektista eroon.
    Koitahan jaksella. Sitten taas kohta leuka pystyyn ja kohti uusia seikkailuja.

  • TuuliaK

    Auts. Haastoin sut, vaikka sulla näyttää riittävän näitä haasteita elämässä muutenkin vaikka muille jakaa. Tunnustuksen saat joka tapauksessa, etenkin sitkeydestä! Tsemppiä.

  • Celia

    Pahoitteluni myttyyn menneen parisuhteen vuoksi.

    Myös minun toivelistani tulevan uuden kumppanin suhteen on kovin lyhyt: minulle riittää, että hän on hyvä.

  • HannaHoo

    En osaa lohduttaa, en kertoa, että jossakin on joku ihan sinua varten tai muutakaan soopaa, johon en usko itsekään. Itsellinen elämä on hyvää elämää, tulet sen huomaamaan. Minä itte-periaate vallan loistava. Kun ei ole ketään, jolta apua pyytäisi, odottaisi ja toivoisi, niin eipä pety.

    Sinä parjäät. Kokemusta rikkaampana.

  • termostaattori

    :Sympatiahalit:
    Tänne saa aina tulla vierailemaan ja parantamaan maailmaa jos haluat.

  • Kukkis

    No voihan. Mitäpä tuohon osaisi sanoa muuta kuin että sua kovasti täältä etäältä tsempataan. Löydät hyvän miehen sitten kun on sen aika, jos vielä haluat.

  • -kummitus-

    Perkele. Otan osaa. Kunpa vain taloudelliset asiat hoituisivat säällisesti, niin sielua voi sitten paikata rauhassa.

  • pinkki

    IHAN TYHMÄÄ!!! Mä olen todella pahoillani.

  • Mia

    Olen seurannut blogiasi jo vuosia…tämä postaus voisi olla suoraan omasta elämästäni , ja vieläpä päivälleen…

  • mervi

    Eiiiiiiiiiiiiiiii!!!! Mää en kestä!! Sää oot ollu mun ainoo toivoni kolmen lapsesi kanssa esimerkkinä miten elämän mies voi silti löytyä ja kaikki onnistua … itken sun ja omasta puolesta…ja oon niin ylpee ettet enää niele mitä lautaselle kakkaa laitetaan… toisin kun meikä… :(( Nm. vertaistukee parin tampereen verran Sulle!

  • pinkki

    Mä muuten ihailen sua todella paljon! Vaatii paljon voimaa ja rohkeutta erota, eikä vuosia ”kärsiä” ja vatvoa.
    Et jos on varma, että ei toimi ei, niin eroaa.
    Erikseen on liian helposti eroaminen ja eroaminen jos ei vaan toimi. uskon ainakin.

    Hieman muuten säikähdytti toi sen ”toivelista”. Ajattele, saa kaiken mitä tilaa, mutta mukana sitten ilmeisesti jotain tosi peetä joka kaiken muun alleen peittää.
    Uusin toiveesi on hyvä! Sillä pääsisi pitkälle!

    VOIMIA!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: