Hyvä veikkaus

Lomaton töissätylsistyjä täällä taas, hei. Kiireiset piinaviikot loppuivat kuin seinään, ja kun ainoa kollega tästä työpisteestä jäi lomalle, aika venyy ja paukkuu eikä kello lyö kotiinpääsyaikaa ikinä. Kehtaankohan edes tunnustaa että virallisten töiden tekemiseen menee päivittäin noin 90 minuuttia, lopun aikaa teen mitä keksin?

Samaan aikaan ihmiset viettävät elämäänsä ja päätyvät ratkaisuihin. Viikonloppuna kävimme juhlistamassa Y-miehen kuopuksen ripillepääsyä, ja eräs lähipiiriin kuuluva nelikymppinen mies ei tullutkaan juhliin vaimonsa ja parin lapsensa kanssa, vaan simpsakan uuden tyttöystävän ja urheiluauton kera. Asia tuli ilmeisesti niin sanotusti puskista ihan kaikille, ja niin iloiselta mies näytti, että mielenkiinnolla seuraan mitä muille kaveripiirin parisuhteille tapahtuu.

Omasta suhteestani en jaksa olla huolissani. Vaikka vastaan tulisi kuinka näpsäkkä henkilö miten hienolla autolla tahansa, ei pääni kääntyisi. Y-mieskin vakuuttaa olevansa erinomaisen tyytyväinen asioiden nykytilaan, eikä minulla ole mitään syytä olla uskomatta. Äijjjä lähti jopa seurakseni asuntomessuille, joka taitaa olla aikamoinen rakkaudentunnustus ihan keltä vaan!

Mielenkiintoinen ilmiö sinänsä nuokin asuntomessut. Lähdin niitä vilkaisemaan ihan antropologisesta mielenkiinnosta, kun sisustaminen ja messuilu ovat itselleni jääneet niin vieraiksi elämän osa-alueiksi. Neljä tuntia taloja kierreltyäni luovutin, edelleen jäi hämäräksi ilmiön suuruuden syy. Jos rakentaminen olisi itselleni ajankohtaista, kiertelisin ehkä taloesittelyjä ihan omassa tahdissani ilman hirveää ryysistä ja hosumista. Mitään kovin kummoisia sisustusratkaisujakaan en nähnyt, keittiöt olivat pääasiassa mustavalkoisia ja kiiltävähköjä ja valkoinen tai harmaa oli päävärinä kaikissa sisustuksissa. Kalseus ja kliinisyys tuntui olevan nyt Se Juttu, johon taloissa oli pyritty, ja mikäpä siinä, onhan se helppoa sitten siivota kun ei ole mitään ylimääräistä. Mielelläni pyrkisin siihen omassa talossanikin, mutta siihen päästäisiin vasta muutaman roskalavakuorman jälkeen.

Advertisement

Ajastettu kissakuvaus

Pahoittelen kuvissa näkyvää epäjärjestystä ja remonttihenkisyyttä. Kuten näette, täällä maalla kaikki saa olla vähän vinksin vonksin ja heikun keikun, ja se on ihan hyvä niin.

Yksi kissa ei osallistunut ulkokuvauksiin, koska lepäili sisällä. Ehkä näki unta soturikissoista, ehkä ei.

Lineaarinen lämpölaajenemiskerroin

Ja sitten työtä, työtä ja työtä. Tästä tulee kyllä työläin kesä ikinä. Kun nyt saan normaaliviikon tehtyä, teen sekä lauantaina että sunnuntaina 19h työpäivät (työ-lähesvuorokausi olisi kai sopivampi nimitys) ja badam, maanantai-aamuna taas klo 7 pitää olla tikkana paikalla. Itkeskelin asiaa jo Facebookissa, ja onneksi vanha koulukaveri asuu tässä työpaikan lähellä ja lupasi antaa sohvan käyttööni, että vältyn 52 minuutin työmatkalta. Niin että jos sua siellä nyt itkettää että yhyy, onpa kylmä kesälomasää, niin mene vaikka nokosille ja nauti. Minä lepäilen näillä näkymin vasta jouluna, jos ehdin silloinkaan. Marttyyr marttyyr marttyyr.

Kroonisesta väsymyksestä huolimatta jaksoin vähän puuhastella pihatöissäkin. Lammen rannassa kasvaa pari vuorimäntyä, ja naksin niitten versot lyhyemmiksi toiveissa matala ja tuuhea vuorimänty. Huomasin siinä lähellä nuoren tavismännyn ja naps naps, muotoilin sitäkin. Sitten näin lammen toisella puolella vähän isomman nuoren tavismännyn ja ajattelin että awww, näistähän tulee soma pari, ja eikun napsimaan. Kun olin hartaasti sitä naksutellut, naksutellut, naksutellut ja hakenut A-tikkaat ja naksutellut niittenkin päältä, saanut jännetupen tulehduksen,  komean ihottuman käsivarsiin ja pihkaa muuten ihan hyvään t-paitaan, tajusin että en mitenkään pääse leikkaamaan latvaa enkä ylimpiä oksia. Kesken syvimmän tyrmistyksen omasta tyhmyydestäni puutarhanhoidollisesti suuntautunut puoliammattilaistuttu sattui soittamaan ja lohdutti tehneensä saman mokan pihakuusen kanssa. Nyt pitäisi sitten jaksaa kaataa koko risu tai antaa silmän tottua. Nnnnghhhh.

VIHDOINKIN!

Eiköhän jätetä aasinsillat ja mennä suoraan kuumimpiin uutisiin:

1) Y-mies kosi, ja me mennään NAIMISIIN!
2) Päätettiin pitkän harkinnan jälkeen ottaa kaksi kissanpentua, ja nyt meillä on KOLME KISSANPENTUA!
3) Taloa koskenut riitajuttu on saatu sovittua, ja korvaukset ovat jo tilillä!

Vähemmän kuumiin uutisiin kuulunevat kuopuksen ja keskimmäisen silmälasit, joista X-mies ei tietenkään maksanut penniäkään, koska hänen mielestään ne ovat ”normaalikulu ”, joka on laskettu elatusapuun, jota hän ei kylläkään tällä hetkellä voi maksaa, koska uusi perhe.

Pelkkä bubbling under -uutinen voisi olla huhu siitä, että nykyinen työharjoittelupaikkani joka teettää minulla ihan kohtuuttomasti töitä, olisi järjestämässä minulle rahatyötä. Sanotaanko että en ihan pidättele henkeäni odotellessani tiedon varmistumista.

Kesätyöpaikan etsiminen tulisi joka tapauksessa aloittaa nyt, ja pistää kädet kyynärpäitä myöten ristiin jotta saisin oman alan työpaikan. Se lyhentäisi opiskeluaikaani ja luonnollisesti kohentaisi talouttani, joka alkaa olla ikävän kuiva, ja tulee kuivumaan vielä entisestään.

Ja ne häät! Vielä en osaa milloin ja minkälaiset, mutta lupaan että kerron heti kun asiat alkavat loksahdella kohdilleen.

Lopuksi kuvia pikkukisseistä. Voikaa hyvin!

Kuurilla taas

Anteeksi taas rakas blogini, että olen sinua laiminlyönyt. Nimimerkki Eimi rupesi ihan kyselemään kuulumisia, joten taitaa olla selityksen paikka. Eli miksi ei tule enää blogattua – Kootut selitykset:

1. En halua pitää mitään ihqublogia jossa vaan taivastellaan omaa onnellisuutta ja hyväosaisuutta,  joten eipä ole tullut sitten kirjoitettua mitään. Ei ketään oikeasti kiinnosta että jeejee,  mä tykkään koulunkäynnistä ja jeejee, mulla on ihanat ja fiksut lapset ja jeejee, mulla on maailman paras ja taitavin mies eikä mun tarvitse ikinä laskea kaupassa, riittääkö rahat. Hyvät blogikirjoitukset syntyivät hauskuudestaan huolimatta köyhyydestä ja kurjuudesta ja siitä hirveästä aavistuksesta, että asiat eivät ehkä koskaan parane.

2. Anonyymiys oli vapauttavaa, mutta se on jo lievästi sanottuna mennyttä. Kesällä olin saada sydärin kun keskimmäisen kaveri siteerasi blogitekstiäni. Oli googlettanut kissojemme nimiä ja padam, päätynyt tänne. Äitini löysi tänne jo monta vuotta sitten hakusanalla ’työkaveri’, lisäksi X-mies etsii täältä siteerattavaa lastensuojeluviranomaisille ja lastenvalvojalle. Kovin montaa sutkausta ei jäljelle jää, jos jutut haluaa edellä mainitulle yleisölle siivota.

3. Nykyään pääsen ulos ja puhumaan ihan oikeille ihmisille. Kun lapset olivat vaipoissa ja minä autoton kotiäiti syrjäisessä lähiössä, se ei ollut niin itsestään selvää.

4. Tekniikan kehitys on vienyt siihen, etten avaa läppäriä edes joka kuukausi, eikä kännykällä jaksa tehdä kuin fb-päivityksiä.

5. Lapset kasvoivat isoksi. Neljävuotias on vähän eläväisempi ja materiaaliksi soveltuvampi otus kuin 12-vuotias.

Mutta jos nyt joku jaksaa silti kiinnostua mitä nykyisin puuhailen, niin opiskeluun kuuluva työharjoittelu vie ikävän paljon aikaa ja energiaa ottaen huomioon, että siitä maksetaan 3.5e päivässä. Työ on puuduttavaa ja konemaista, ja virheen tekeminen voi tehdä tyhjäksi tutkimusryhmän puolen vuoden työn.
Iltaisin katselen lasten kanssa Netflixiä ja komentelen tekemään kotitöitä. Tänään yksi teki ruoan, toinen laittoi tiskipöydän kuntoon ja kolmas viikkasi pyykit – minulle ei jäänyt mitään!

Öisin kihnutan Y-miehen mittavaa vartta vasten syvästi tyytyväisenä kaikkeen. Y-mies kihnuttaa takaisin, ja yhtä lailla syvän tyytyväisyyden vallassa.

Joskus suunnittelen kissanpennun hankkimista, joskus taas retkeä kauppaan jossa on iso valikoima Ben&Jerry-jäätelöitä. Sen suurempaa en tarvitse.

Kiitos kaloista

Kesken aamukahvin kuulin laukauksen pihalta. Kun vielä ihmettelin, kuului toinenkin. Ikkunasta vilkaisu paljasti, että lähinaapuriksi tituleeraamani vanha hevosherra on nyt poistunut keskuudestamme.

Kyllä täällä maalla on… erilaista.

Paikalliset vaatekaupat

Verotus on sellainen asia, jota olen pikkuhiljaa alkanut opetella ymmärtämään, mutta nyt pomppasi ja isosti. Sain niin paljon vähennyksiä läpi, että kaikki viime vuonna maksamani verot tulevat palautuksina takaisin! Kaikki! Jollain tavalla tuntuu että olen nyt ollut yhteiskunnalle hyödyttömämpi kuin kotiäitivuosina, jolloin elin kyllä tuilla, mutta maksoin niistä veroa.

Tokihan minä rahat otan vastaan, ja yritin jo Y-miehelle ehdottaa että niiden nimi voisi olla Kylppäriremppa, mutta Y-mies sanoo että höpö höpö, niiden nimi on Jotain Kivaa Itsellesi.

Kun vaan keksisi että mitä se Kiva sitten olisi.

Jeesuksen verta

Voi rakas pieni blogini, olen niin pahoillani että en ole sinua viitsinyt päivittää.

Näköjään tänne on tullut kaadettua kaikki ahdistukset ja harmitukset, ja nyt kun kaikki ahdistukset ja harmitukset loistavat poissaolollaan, en muista kirjoittaa mitään. Se ei taida olla lukijoille ihan reilua. Myönnetään että vähän myös hävettää se, miten hyvin nyt menee. Blogi alkoi reilusti köyhyysrajan alapuolella reikäisissä vaatteissa harvoin kotipihalta poispääsevän nääntyneen kotiäidin hätähuutona, ja nyt on iso talo, uimalampi pihalla, koko ajan kaunistuva puutarha, toimeliaat ja älykkäät ja ennenkaikkea ISOT lapset, kaksi autoa, painepesuri, betonimylly, upouusia ja hyvännäköisiä vaatteita, kompressori, liukujiirisirkkeli, moottorisaha, raivaussaha, pylväsporakone, sorvi ja smirgeli ja näistäkin huolimatta aina vähän rahaa tallessa. Eilen kävin elokuvissa ihan tuosta noin vain, ilman että piti ensin säästää rahaa lippuun tai hankkia lapsenvahtia, ja tänään ostin Karamaloosta ältsin hienon mekon joka maksoi entisen viikon ruokarahan verran, ja mielestäni oli aika edullinen. Myyjä oli muuten oudosti tutun näköinen.

Ja parisuhde! Parisuhde on mahtava! Parisuhde on ihana! Parisuhde on juuri sellainen, josta aina haaveilin! Näköjään aika pohjalla piti käydä ennen kuin pääsi ponnahtamaan ylöspäin, mutta olen iloinen että kestin sen talvisen synkkyyden. Y-mieskin on löytänyt itsestään puutarhurin, ja yhdessä me ihastelemme jokaista mullasta nousevaa perunanvartta ja salaatinlehteä, kurjenmiekkaa ja hämykuunliljaa. Puhumattakaan neidonkämmeköistä ja valkolehdokeista ja kaikista muista ihanista harvinaisuuksista, joita tontilla kasvaa ihan itsestään!

Sen lisäksi että taloudellisesti menee mukavasti ja parisuhteessa on kukkeaa, ovat lapsetkin mahtavassa iässä ja mainioita pakkauksia. Kaikki saivat hyvät todistukset, jopa kuopus, joka sai vähän noottia käytöksestä kevättalvella. Esikoinen päätti peruskoulun ja pudotti oppivelvollisuuden taakan hennoilta harteiltaan saaden todistuksen keskiarvoksi 8,5, ja jossa matematiikka, kemia ja fysiikka olivat kaikki yhdeksikköjä. Huomenna 16 vuotta täyttävä sai meiltä ja koko suvulta lahjaksi pitkään ja hartaasti haaveilemansa järjestelmäkameran, ja kuopuksen ennustus ”Se varmaan kyl pillahtaa itkuun kun se saa tän” osoittautui paikkansapitäväksi.

Jopa X-mies, joka ryhtyi taas vetkuttamaan lasten kesäloma-ajan kanssa (”Se, otanko lapsia viikoksi riippuu ihan siitä, annatko rahaa. Ei ole reilua että maksan lasten elatuksen kahteen kertaan siltä viikolta!”) on tuottanut minulle vain lievän säälin sekaista hupia. Herne ei vain suostu junttaantumaan nenääni, eikä X-mies ei enää tunnu arvaamattomalta ja huolestuttavalta käänteissään. Luulin että sääli olisi ilkeämpi tunne, mutta jollain tavalla hellä ja leppeä tämä on. Tapaamissopimusta tehdessä alunperin kahdeksi viikoksi aiottu lasten loma-aika isänsä luona kutistui yhteen, koska en suostunut maksamaan elatusmaksuja takaisin siltä kuulta. Yhdestä viikosta X-mies siis katsoi vuosi sitten selviävänsä, mutta tänä vuonna kun sama vääntö käytiin taas, kutistui loma yhdeksi yöksi, ja sekin viikonloppuna jolloin olisin muutoinkin ollut kotona, joten varsinaista hyötyä ei kesää yksin kotona viettäville lapsille tästä isän kesäajan kädenojennuksesta ollut. Kuitenkin tosi hienoa X-mieheltä myöntää ettei hän selviä taloudellisesti lasten kanssa, joten heidän on parempi olla kotona. Käytännössähän siitä on vasta viikkoja, kun hän oli sitä mieltä että lasten on kotona tosi paha olla enkä minä pysty heitä hoitamaan, ja suositteli sosiaaliviranomaisille lasten huostaamista!

Eli sama postaus lyhyesti: Paistaa se päivä risukasaankin. Kiitos ja hyvyyttä tiellenne.

Sivupolulla

Nyt tämä puutarhainnostus on mennyt niin pitkälle, että menin ja avasin sille oman blogin. Turha etsiä, se on tarkoitettu lähinnä oman muistin tueksi. On muuten hankalaa kirjoittaa kun yleisöksi on ajateltu vain Y-mies, lapset ja ehkä äiti ja anoppi. Tähän ympäripyöreyteen, nimien ja tarkkojen paikkojen välttelyyn on vuosien aikana todella urautunut.

Tässä teillekin kuvapari, josta näkee että täällä tapahtuu muutakin kuin vuohenputken kitkemistä.

Kuvat ovat suurin piirtein samasta paikasta. Koko alue kasvoi vattua ja vuohenputkea kun talo ostettiin, ja nyt siinä on keittiöpuutarha. Y-mies, ihana rakas Y-mies on kanssahurahtaja, joka on hieno apu visioinnissa ja ihan korvaamaton lihaksineen.

Muuta kuin puutarhaa täällä ei juurikaan tapahdu. Kuopus vetäisi kyllä sahalla käteen haavan ja vaipui hetken elvistelyn jälkeen vähäksi aikaa ihka oikeaan shokkiin, mutta vain kaksi päivää turvapassikoulutuksessa oloni jälkeen, joten tilanne oli täysin hallinnassa.

Syvemmälle

Saanko esitellä huumorintajuni kauneimman kukan; tielle asti näkyvä muovikrokotiili pihalammen rannalla. On muuten toimiva! Koiranulkoiluttajilta tai ratsastajilta ei ole vielä tullut palautetta, mutta allekirjoittanut ja jälkikasvunsa ovat hypähtäneet parikin kertaa.

Toinenkin piha- ja huumoriaiheinen juttu pitää kertoa. Katsokaas kun olen tuolta pohjoisesta kotoisin ja perustan nyt puutarhaa tänne lauhkeaan etelään, hankin ihan fiiliksissä omenapuille kaveriksi kirsikkapuun. Siis miettikää, kirsikoita! Miten ihanan ylellistä, ikioma kirsikkapuu! Kenellä on oma kirsikkapuu, häh, kenellä? Minulla, minulla on oma kirsikkapuu!

Työlään istutuksen jälkeen tarkistin liuskasta kirsikan lajiketta, että voin heti töissä leuhottaa vähän spesifisemmin. Mitä huomasinkaan? Kirsikan sijasta minulla onkin luumupuu.

No hei, kenellä on oma luumupuu?