Hieno homma

Lapseni syö ilman kipulääkitystä. Vähän kerrallaan ja irvistellen, mutta kuitenkin.

Lapseni myöskin haisee pahalta. Hiipimisleikeissä ennen loistanut ei pääse enää lymyämään selän taakse, kun nielusta nouseva tuoreen kissankakan haju paljastaa, missä nielurisaleikkauspotilas kulkee.

Lapseni on myöskin menettänyt kahdeksan prosenttia painostaan huonon syömisen takia. On kamalan näköistä, kun lapsella lantio lonkottaa ja kylkiluut voi laskea mennen tullen, samoin selkänikamat ja varvasluut jalkapöydässä.

Ai, haluatteko kuulla jostain muustakin kuin hitaasti toipuvasta kuopuksesta? Voisin varmaan voivotella pakkasta tai rahapulaa (jouduin ostamaan kaiken rahanmenon päälle vielä sukset nuoremmille), mutta eiköhän  nyt ole jo X-miehen vuoro.

X-mies on saanut ihan uuden vaihteen päälle ääliömäisyydessään. Loppiaisviikon torstaina olin pakkaamassa autoa pohjoiseen lähtöä varten, kun X-mieheltä tuli tekstiviesti: Hei, voisin ottaa lapset loppiaiseksi. Moneltako tuot? Muistattehan että pohjoiseen lähdön syy oli ryppy tässä uudessa rakkaudessa, ja olotila aika raskas? Vastasin huokaistuani jotenkin näin: Olemme jo lähdössä Ouluun. En tiennyt että haluat lapset loppiaiseksi. Vastaus tuli sekunnissa: Ainahan minä olen ottanut lapset loppiaiseksi, miksi en olisi nyt ottanut? Uskomatonta että kehtaat viedä minulta sekä joulun että uuden vuoden lasten kanssa, ja nyt vielä loppiaisen! Vanteen alkaessa puristaa päätäni huokaisin jälleen ja muotoilin viestin kieli keskellä suuta: Saat tavata lapsia kun haluat, mutta kysy aina muutamia päiviä aikaisemmin sopiiko meille, sillä meillä saattaa olla muita suunnitelmia. En edes maininnut siitä että olin tarjonnut hänelle joulua jo lokakuussa, ja kun vastausta ei kuulunut, päätin sitten marraskuussa että lapset ovat kotona. Enkä maininnut siitäkään, että lapset eivät halunneet kuulla puhuttavankaan uudesta vuodesta isän luona, sillä isä on ekologinen eikä osta raketteja.

Seuraava päänkiristys tuli siinä vaiheessa, kun X-mies lisäsi tapaamissopimusehdotukseen kohdan, jossa hän pitäisi lapsia kesällä kaksi viikkoa, eikä hänen tarvitsisi maksaa elatusmaksua siltä kuulta ollenkaan. Aluksi laitoin ihan lyhyen viestin jossa totesin etten tuollaista sopimusta voi allekirjoittaa, ja vastaukseksi sain vänkäystä siitä, etteivät lapset edes kesällä kuluta niin paljon, ja että miten minä voin kuvitella että hän tekee lasten kanssa yhtään mitään, jos minä en sen kuun elatusmaksusta luovu? Silloin laitoin linkin Yhden Vanhemman Perheiden Liiton sivuille, kohtaan elatus, jossa aika aukottomasti todetaan että yleensä niin kutsuttua luonapitovähennystä elatusmaksuun saa silloin, kun vanhempi tapaa lapsia 7-9 yötä joka ikinen kuukausi. Ja että elatusmaksuun lasketaan lapsen elämiseen vuodessa menevä keskiarvo, eikä se suinkaan ole kuukausittainen maksu. Ja että olen nyt tammikuussa maksanut lasten harrastukset, yhteensä noin 200 euroa ja kuopuksen leikkauksen, noin sata euroa, saa osallistua jos kokee sen itselleen tärkeäksi. Eipä ole näkynyt.

Ja vielä yksi asia rassaa suunnattomasti. X-mies kyseli aika hyökkäävään sävyyn, että olikohan joku tietty syy sille, että hän sai minulta tiedon kuopuksen voinnista leikkauksen jälkeen vasta ”myöhään illalla” klo 18.50, kun taas ”avopuolisoni” tiesi kertoa jo klo 17, että lapsi on leikattu jo. Voitte kuvitella miten monta haukkumatermistöön kuuluvaa sanaa sain pyyhkiä vastausviestistäni pois, kun muotoilin taas kerran kieli hyvin keskellä suuta että: Kyllä itseasiassa oli, vitun nuija. Olin lapsen kanssa sairaalaosastolla, jossa kännykkä piti pitää suljettuna, joten niinpä sitten pidin,ääliö. Soitin kello 14 kyseiselle avopuolisolleni, joka hyvin ystävällisesti oli luvannut hakea meidät sairaalasta, ettemme lapsen huonon voinnin takia voikaan kotiutua kello 15 kuten oli suunniteltu, idiootti. Muuten en lapsen viereltä poistunut, ääliö, sillä lapsi voi todella huonosti, oksenteli ja oli sekava ja kivulias. Yritän toimia seuraavalla kerralla toisin – not! Ehkä seuraavalla kerralla voisit soittaa suoraan sairaalaan käyttäen tiedosaantioikeuttasi, saatanan sika, ennenkuin harmistut näin kovasti asiasta, joka olisi selvinnyt yhdellä mitättömällä puhelinsoitolla.

Ja uusin nyt ennen viikonloppua. Haluaisin tavata lapsia tulevana viikonloppuna la klo 13- su 17.45, vaikka tapaamissopimusta ei ole allekirjoitettu. En edelleenkään katso, että minun olisi kohtuullista kuljettaa lapsia 60 km tapaamiseen kun sitä tapaamissopimusta ei edelleenkään ole, syytönhän minä siihen olen, ja tämä on X-miehellä hyvin tiedossa. Vastasin: Selvä juttu, olemme kotona klo 13. Tervetuloa! Sen jälkeen miehestä ei kuulunutkaan yhtään mitään – varsinkaan lauantaina klo 13.

Olen alkanut saada säännöllisiä päänsärkykohtauksia kaikkien muiden kipujen päälle. Rouskutan särkylääkkeitä kuin irtokarkkeja (joita en voi enää rouskutella, koska vatsan limakalvot eivät oikein enää tykkää ruoasta kaikkien niiden lääkkeiden takia), ja olen jo silmäillyt pian kuopukselta jäävää ärtsympää särkylääkeliuosta sillä silmällä, että joku päivä mä otan ja hulautan senkin.


7 responses to “Hieno homma

  • Celia

    ”Selvä juttu, olemme kotona klo 13. Tervetuloa! ”

    Kerrassaan loistava vastaus. 😀

  • Tiina

    Tuli ihan tästä vain mieleen, että minusta on täyttä bs:ää se sanonta, että ihmiselle ei anneta enempää kuin hän jaksaa kantaa.
    Sulla on kyllä vahvat hartiat, mutta välillä tuntuu, että vähempikin riittäisi.

  • Piude

    Kohtalotoverisi täällä. Ex-mies pyytää rahaa lasten laskettelulippuihin hiihtolomaa varten, vaikka olen pudottanut elatusapua 120 euroa/kk hänen hyväkseen (2 lasta) ja lyhennän 150 euroa/kk lainaa, jonka jouduin ottamaan erotilanteessa hänen hölmöilyjensä takia. Ihan varmasti on meillä tuo kesäloman aikainen elatusavun maksukeskustelu edessä ensi kesänä *huokaus*

    Tsemppiä!

    • 3xikuisuus

      Oikeastaan tekisi sittenkin mieli avata tätä elatussopimusta, X-mies kun ei nyt maksa ihan niin paljon kuin laskelman mukaan pitäisi. Ja kuten hän itse totesi, se kuitenkin sisältää 4 yötä kuukaudessa – ja mies kuitenkin pitää lapsia vain 2 yötä – jos niitäkään. Hmm.

      Pakko toisinaan ihmetellä kuinka hölömö sitä voi ihminen olla.

  • HannaHoo

    Juuri nyt olen järjettömän iloinen siitä, että kuopuskin täyttää kohta 18, ja ovat jo vuoisa hoitaneet isäsuhteensa ilman mun avustusta….Tuota se oli ensi alkuun, jotenkin tuntui siltä että lasten kautta yritetiin olla jotenkin edelleen mun elämässä, kontrolloida ja määräillä, vaikka herra itse otti ja lähti, voidakseen olla taas onnellinen. 😉

    En siihen suostunut, en enää antanut pomputella itseäni toisen mukavuuden vuoksi, vaan tapaamisista pidettiin kiinni, joko tulee hakemaan tiettynä päivänä tietyllä kellonlyömällä, tai se on voivoi sen tapaamisen osalta. Tämä ei tietysti estänyt sitä, että Kuopus palautettiin mitään ilmoittamatta jo lauantaina, tai vasta maanantaina, onneksi ei ihan pikkulapsesta sentään kyse.

    Koita kestää, ja vaikka kuinka tekisi mieli naulata mokoma kutale korvista seinään ja pakottaa kuuntelemaan ja tajuamaan, niin kylmänviileä asialoinja puree parhaiten.

    Nielurisaleikkauksesta oon eri mieltä, jos aihetta on, leikatkaa mahdollisimman nuorena, aikuisiällä se vasta helvettiä on. Toipuminen kesti kuukausia. Se haju. Muistan. Yöööööh.

    HannaHoo

  • 3xikuisuus

    Mä olen niin kade. Kunpa nämäkin tästä jo kasvaisivat, kun näyttää vähän siltä että isänsä ei todellakaan tule kasvamaan.

  • yllätystyttö

    Ihme jurpoja sitä maa päällään kantaakaan..
    Miehet.

    Mut kuule! Siulle ihan tämmöisen plakaatin blogissain annoin. 🙂

Jätä kommentti 3xikuisuus Peruuta vastaus