Isännät

Kuopuksella oli kaveri kylässä, ja koska minulla oli vähän kiirus säilöttävien puolukoiden ja ruoanlaiton kanssa, pyysin heitä heittämään lisää puita saunan pesään. 8-vuotiaat toki ottivat ilolla vastaan mahdollisuuden tehdä jotain mahdollisesti vaarallista ja takuuvarmasti tulen kanssa tekemisissä olevaa, ja tarttuivat toimeen.

Hetken päästä havaduin siihen, ettei saunan ovi narahtanutkaan pois tulon merkiksi. Menin tarkastamaan tilannetta, sillä toisinaanhan lapset eivät uskalla tulla sanomaan, jos vaikka polttaa kätensä kiukaan luukkuun tai tahraa kaverin paidan noella. Ja mitä näinkään? Kaksi hei me saatiin tosi hyvä idea -hymyä hymyilevää kahdeksanvuotiasta pojanpalleroa ylälauteella ilkosillaan – saunan lämpötilan ollessa noin 40 astetta.

Vähän hihiteltyäni lisäsin ne puut (olivat unohtuneet..), laitoin saunamusiikkia ja hain limpparilasit. Siellä ne sitten saunoivat kunnes sauna lämpeni oikeasti.

Oli kuulemma hyvät löylyt.


2 responses to “Isännät

  • HannaHoo

    Tunnen monta miestä, jotka täysin samaan kykenee, yleensä ikää rutkasti enempi ja alkoholilla osuutta asiaan.Omat halusivat mennä saunaan vaatteetä päällä, tai siis ensin uimaan ja sitten märillä vaatteilla saunaan. Lupasin, arvasin että toista kertaa ei kysytä, on märät vaattteet aika epämukavat, kun alkaa se vesi suunnilleen kiehua.

    Olipas positiivinen viesti, kuulostaa jo ihan normihutulta tuo elämä?

    HannaHoo

  • Celia

    Varsinaisia isäntiä 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: