Aihearkisto: Uncategorized

Elossa!

Heipä hei hävettävän pitkästä aikaa. Koska kukaan ei tätä enää lue eikä ketään muutenkaan kiinnostaisi, kerrotaan isoimmat asiat ensin: minusta tuli muutama viikko sitten mummo! Eikä enää mikään puolimummo  Y-miehen kautta, vaan oikea, ehta lihajaverimummo! Esikoinen ja avomiehensä ovat onnesta pökkyrällä ja syystäkin; syntynyt poika on kaunis, tyyni ja rauhallinen, aivan ihanteellinen tapaus aloitteleville vanhemmille. Vaikka sillä on mun nenä.

Y-miehen kanssa ehdimme vihdoin vihille viime syksynä, kauneimman ruskan aikaan. Avioliitossa elo on parasta ikinä! 

Opiskelut taputeltiin pakettiin jo vuosi sitten, ammattipätevyyden myötä palkka nousi ja työtilanne on kunnossa kesän loppuun asti. Hankin uuden auton ja remontoin taloa pikkuhiljaa jaksutilanteen mukaan, kun jäljellä on oikeasti vain kosmeettisia juttuja. Olen kehittänyt viikkosiivousrutiinin jota rrrrakastan ja jonka avulla koti oikeasti pysyy siistinä, näin ainakin uskottelen itselleni, vaikka enemmän taitaa asiaan vaikuttaa se että loputkin lapset ovat isoja eivätkä enää kanna roinaa ympäriinsä. Aamuruuhkassa kuuntelen Y-miehen minulle tekemältä muistitikkumixtapelta hyvää musiikkia ja hymyilen niin,että hampaat heijastuvat rapaisesta tuulilasista.

Elämä on aika helevetin jees just nyt.


Aikuislarppia

Tää tekis silleen, että tää sais koulutusta vastaavan viiden kuukauden pestin hyvälle työnantajalle. Tää hyppäis autoon joka aamu kello kuus, ja ajais brm brm motaria ja kehää myöten sille työpaikalle. Ja sit tää tekis niitä töitä tosi tärkeenä ja ihan itte, ja jois kahvia kahvitauoilla ja kyselis työkavereilta että mitä niitten lapsille kuuluu, ja sit ku kello tulis kolme, tää hyppäis taas omaan autoon ja brm brm kehää ja motaria myöten kotiin, paitsi että välillä kävis kaupassa ostamassa maitoa ja kissanruokaa. Sit tää joko remonteerais sen taloa, tekis pihahommia  tai siivoais, paitsi jos tätä ei hotsittais yhtään, niin tää istuis sohvalla sen lasten kanssa neulomassa ja katselis elokuvia pari kissaa jalkojenlämmittimenä. Tällä olis palkkapäiväkin silloin tällöin, ja välillä tän mies käyttäis tätä kivoissa paikoissa ettei tänä koko elämä olis vaan sitä työtä ja taloa ja remontoimista ja siivoamista ja lapsia ja kissoja.

 


Ikävä

Muistatteko Ankeron 700e maksaneen virtsaummen, jonka ajattelin olevan ihan kelpo hinta siitä että saadaan pitää kolli vielä kymmenen vuotta?

No vituiks män sekin suunnitelma. Y-mies oli lähdössä iltavuoron jälkeen nukkumaan teeveen nyrkkeilyottelun äärestä, kun kuuli kissojen tappelevan pihalla. Ne nahistelevat toisinaan. Nyt kuulosti kuitenkin vähän isommalta nahinalta kuin yleensä, joten mies laittoi pihavalot päälle ja meni katsomaan. Siinä vaiheessa kuului enää rytinää puskasta, ja Ankero makasi hengetönnä keskellä pihaa.

Purujäljestä päätellen kyseessä oli ilves. Onneksi asialla oli asiansa osaava ilves, Ankero oli muuten täysin vahingoittumaton.

Nyt se lepää haudassa talon lähellä, ajotien varressa, että voi jatkossakin olla vastassa koulusta palaavia lapsia. Lapset eivät vielä edes tiedä, kun ovat kesälomalla kuka missäkin.

Miten voikin olla näin surku yhden tavallisen kissanretaleen takia!

image


Joskus ne viedään

Liian aikaisin kirjoittelin tuosta rahareikärallista, ei se ohi ollut. Se upouusi tiskikone oli ihan hanurista, ja nyt meillä on toinen upouusi tiskikone. Takuuseen se meni, mutta vaivaa siitä oli.

Meistä tuli muuten sellaisia omakotiasujia, jotka eivät voi pitää autoa katoksessa, koska siellä on rikkinäinen hella, rikkinäinen pesukone ja peräti kaksi rikkinäistä tiskikonetta! Tottakai ne näkyvät tiellekin asti kaikkien ohikulkijoiden ihailtavaksi. Noh, muiden lapset leikkivät kauppaa elitarvikepakkausten kanssa, meillä voi leikkiä kodinkonekauppaa.

Liian aikaisin väitin sitäkin, että lapsilla on leirillä kivaa. Kuopus piti hakea kahdeksi yöksi viikon leiriltä kotiin vatsataudin ja ankaran vitutuksen vuoksi. Telttakavereiksi oli sattunut ääliöitä, joita lapsi sapekkaasti ryöpytti yrjöämisen lomassa. Loppuleiriksi pääsi toiseen telttaan, joka oli varmasti hyvä ratkaisu kaikkien kannalta. En edes jaksanut lätistä siitä miten tärkeää on tulla toimeen kaikkien kanssa, kun halusin vain penskan pois jaloista. Sanon vaan että kolmivuorokesätyö, fy fan.


Don’t touch yourself – ask the staff

Nyt on se aika vuodesta kun opiskelija väsää kesätyöpaikkahakemuksia. Olisi minulla mahdollisuus mennä takaisin omaankin työpaikkaani, mutta koska tulin hakeneeksi opintovapaata koko opiskeluajalle kerralla enkä vain lukuvuosittain, vaatisi se vähän anelua ja soittelua ja ja ja kaikkea, enkä mä ehkä edes halua sinne. Sieltä saisi kyllä rahaa ihan eri tavalla kuin harjoittelijan paikalla laboratoriossa, mutkun ääh. Ehkäpä se vanha duuni on kuitenkin jo nähty, ja nyt olisi aika ihan muulle, vaikka joutuisikin väliaikaisesti syömään kaurapuuroa enemmän kuin yleensä. (Paitsi että Y-mies on niin ihana ja lutuinen, ja sanoo ettei tartte syödä yhtään kaurapuuroa, ellei itse halua.)

Työhakemusten ja CV:n väsäämistä jouduin ihan opiskelemaan netistä, kun ei niitä ole pitkään aikaan tullut tehtyä. Onneksi yksi opiskelukaveri on lukenut työhakemuksia työssään, ja koska hänen kertomansa mukaan kaikki hakemukset joissa hakija luonnehtii itseään positiiviseksi ja pirteäksi saavat tylyn lähdön mappi Ö:hön,  ajattelin kertoa itsestäni vain että kestän hyvin rutiineja, koska haluan sillä sanoa että tiedän että työ on yksitoikkoista toistoa, mutta minua se ei haittaa.

Jotain muutakin pitäisi varmaan kertoa, mutta MITÄ?! Työhön tarvitaan tarkkuutta ja huolellisuutta, mutta jos sanon olevani tarkka ja huolellinen, kuulostan nipolta niuhottajalta. En voi oikein sanoa olevani kiva ja hauska, koska se on aina mielipidekysymys (Kysykää vaiika X-mieheltä olenko kiva ja hauska, hehheh!), enkä varsinaisesti hae kahvihuoneeseen kertomaan hauskoja juttuja, joka kyllä voisi olla paras osaamisen alue vain vuoden opiskeltuani. Muita adjektiiveja en sitten oikein löydäkään. Jos sinulla on ylimääräisiä hakemukseen soveltuvia, voit jättää ne tuohon kommenttilaatikkoon, niin kierrätän ne eteenpäin!

Ja sitten muuta. Y-miehen tyttären vauva sai nimen isossa ja juhlavassa kasteseremoniassa yllään Y-miehen vanha kastemekko, ja se nimi on kiva ja näpäkkä nimi, ja itse vauva on suloisuuksien suloisuus! Y-miehen esikoinen vaikertaa että vauva kitisee ja itkeskelee iltaisin, mutta aina kun minä olen tyyppiä nähnyt, on hän oikein antaumuksella esittänyt mitä rauhallisimman ja  kitisemättömimmän vauvan roolia. Y-mies suunnittelee keinuhevosen tekemistä, ja päätti säästää  ilmaiseksi saadun ja pikkuhiljaa kunnostamansa moottoripyörän vauvelille.

On se kyllä hassua; avomieheni on isoisä. Sängyssäni makaa sekä esimies että vaari. Tsiisös.

 

 

 

 


Ensimmäiset pakkaset

Kiitos kaikille osanotosta.

Muistan sellaisen ajan kun lapset olivat pieniä ja ihmiset sanoivat että ne kasvavat niin nopeasti, että nauti nyt kun ovat vielä käsissäsi, enkä vaan voinut ymmärtää, että niinhän se on. Nyt kun kukaan roiku jalassa tai ulvo vessan oven takana ikäväänsä, ymmärrän.

Nyt on tullut ihan toisenlainen ymmärrys ihmisen elämän kaareen. Syntymäänsä ja kuolemaansa ei voi paljoa vaikuttaa, mutta siinä välissä pääsee muutaman kerran itse päättämään. Aina niistä päätöksistä ei kyllä seuraa sitä, mitä piti.

Koko isän suku jäi ilmeisesti perintöriitojen takia minulle vieraaksi, enkä muista että olisin tavannut muita kuin isän serkun. Nyt kun katselin ensimmäistä kertaa valokuvia isästä nuorena ja sisartensa kanssa, aloin nähdä omat kasvoni ihan eri tavalla. On minussa selvästi enemmän äidin sukua, mutta siellä täällä on kyllä häivähdys myös isän puolen piirteitä.

Vanhojen kuvien seasta löytyi monta mielikuvitusta kutkuttavaa otosta, joiden takana ei ollut mitään tietoja, hyvänä esimerkkinä nämä viisi nuorta miestä ja pikkutyttö. Toivottavasti tämänkin kuvan tarina saadaan vielä selville.

image


Täällä tänään!

Tämän blogin pitäjä on nyt seissyt vuonon rannalla ja kuunnellut Ics Vortexin Flaskeskipperin täysillä.

Sen lisäksi olen kuullut meänkieltä ja saamea arkikäytössä ja oppinut sanomaan norjaksi ”päivää” sekä ”viides kerros, kiitos”. Olen myös nauranut itseni tärviölle kun rakas matkakumppani lähti Kilpisjärvellä kaupan pihasta etsimään Kilpisjärven keskustaa.

Paras loma ikinä.


Hikeä ja hikkoja

Tottakai minun piti tulla kirjoittamaan perjantaina heti tuoreeltaan tapaamisesta lastensuojelun, lasten ja X-miehen kanssa, mutta koko viikonloppu oli niin täynnä tohinaa, että ehdin vasta nyt. Ja nytkin on aikaa alle puoli tuntia, joten pannaan hösseliksi.

Sosiaalityöntekijät siis näyttivät täällä käydessään minulle X-miehen kirjoittaman kirjeen, jossa hän ilmaisi syvän vakuuttuneisuutensa siitä, että olen vakavasti masentunut enkä kykene huolehtimaan lapsista. Hän kertoi minun myös elävän täysin alistuneessa asemassa suhteessani Y-mieheen, ja että en pystyisi talosta lähtemään vaikka haluaisinkin, sillä velkataakkani on niin kova. Lasten saatua kiitosta reippaudestaan he menivät käytävään lueskelemaan Aku Ankkoja, ja ryhdyin vaatimaan X-miestä tilille näistä päätelmistään, joiden tiimoilta ei ole ollut minuun yhteydessä ollenkaan. Tarkoituksena oli saada X-mies tajuamaan kuinka pahasti metsään onkaan päätelmissään mennyt, ja saada myös anteeksipyyntö.

Eipä siitä oikein mitään tullut. X-mies uskoi kyllä kun sosiaalityöntekijät vakuuttivat että meillä kotona tilanne näyttää oikein hyvältä ja siksi asiakkuus päätetäänkin, kun mitään huolta lapsista tai minusta ei kertakaikkiaan ole, mutta ei silti myöntänyt syyllistyneensä minkäänlaiseen ylilyöntiin päätelmissään, perusteli vain että kaikki mitä hän kirjoitti, olisi voinut olla totta. Kun kysyin että minkä ihmeen takia hän ei ollut ottanut minuun yhteyttä ihan vain kysyäkseen mitä täällä oikein tapahtuu, vastaus oli, että kyllä hän tiesi että olin lähtenyt äitini luokse pelastaakseni henkeni. Jessika Ristus, en voi muuta sanoa.

Hassuintahan tässä perustelussa on sitten se, että kun X-mies kehi ja kutoi mielikuviaan perhe-elämästämme ja välittömästä hengenvaarasta, hän ei siis ottanut sanallakaan minuun yhteyttä. Perjantainen tapaaminen sovittiin niin, että lapset olisivat päässeet vähän aikaisemmin aloittamaan iskäviikonlopun ja nimenomaan sosiaalityöntekijöiden aloitteesta, kun ymmärsivät että lasten kiikuttaminen tapaamiseen on minulle aika raskas tikki ja että lapset kuitenkin tapaavat isäänsä aika vähän. No, tämän asian tiimoilta ensimmäinen ja ainoa yhteydenotto kuuluikin näin:

Hei. Voin ottaa lapset tapaamiseen, mikäli maksat heidän bussimatkansa. Ilmoita jos sopii 16.30 mennessä, että voin huomioida asian ruokakaupassa.

Ystävällisesti vastasin että mielelläni kysyisin sosiaalityöntekijöiden mielipiteen asiaan. Ja kun kysyin, olivat he vähän sitä mieltä, että hönttiähän tuollainen ehkä vähän on. X-miehen vakuuttelut siitä että hän tapaa lapsiaan mielellään ja paljon sai aikamoisen kolauksen. Kun X-miehelle lisäksi selvisi että bussilippujen maksattaminen minulla ei ehkä ole kenenkään muun mielestä hyvä idea, oli hänellä sittenkin yhtäkkiä ihan muuta menoa perjantaille, joten ei pystyisi ottamaan lapsia vaikka liput olisin maksanutkin.

Kysyin myös pitkään mieltäni askarruttanutta asiaa, että mistähän mahtaa johtua, että ihan kaikilta muilta tahoilta tulee näistä lapsista kiittävää palautetta, ovat kuulemma fiksuja, reippaita, kohteliaita jne, mutta omalta isältään olen kuullut vain ja ainoastaan negatiivista palautetta. Kuulema hän sanoo lapsille hyvät asiat jos sellaisia on, ja minun pitää vain kehittää kykyäni ottaa vastaan negatiivista palautetta. Sitten sainkin kuulla taas pitkän monologin siitä, kuinka nöyryyttävää on ollut liikkua kaupungilla lapsen kanssa, jonka housun polvessa on ollut reikä, ja että miten hän maksaa niin paljon elatusmaksua, että on kaikille selvää miten itsekäs sika minä olen, kun en huolehdi että lapsilla olisi edes ehjiä vaatteita vaatekaapissaan.

En nyt oikein vieläkään tiedä, pitäisikö minun suhteutua X-mieheen kuin pelästyneeseen lapseen, jonka mielikuvitus näkee mörköjä vaatepinoissa ja kiiluvia silmiä komeron oven alla, vai kuin aikuiseen, pahantahtoiseen ihmiseen, joka näkee hyvän tilanteen ryöpyttää omaa pahaa oloaan toisten niskaan. Olisiko teillä asiaan mielipiteitä? Sen verran usein X-mies myöskin vakuutteli ettei hän tätä blogia lue, että ihan taatusti on pikku terveiseni täältä lukenut.

Noin muuten elämä Kolmekertaaikuisuuden huushollissa on ollut auvoisaa, en voi kuin kiitellä työterveyttä siitä, miten loistavan kopin he Y-miehestä ottivat. Pääsin kiittelemään eilen ihan paikan päälle, kun kävin nimittäin flunssankaatokävelyllä sunnuntai-iltana. Flunssan lisäksi kaaduin itse, enkä ollut ihan ehtinyt edes tontilta pois, ja kyllä, niinkin älykkäästä syystä kuin halustani vilkaista lähempää valtavaa jäätynyttä hevonläjää. Oikea kyynärpää ei ihan taivu, ja lonkka tykyttää ja laittaa kävelemään töpöttäen. Kävellylläkäynti-ideaa en kuitenkaan heti heittänyt, vaan kävin hakemassa potkurin. Y-mies työnsi minua potkurilla siihen asti, että olin kiljunut itseni sekä naurusta ja kauhusta käheäksi hurjassa alamäessä, ja sitten olikin koston vuoro, kun seuraavassa pitkässä, jyrkässä ja mutkaisessa alamäessä Y-mies sai itse kokea miltä tuntuu istua suojattomana ja ilman mahdollisuutta vaikuttaa menosuuntaan, kun vauhti kiihtyy ainakin viiteenkymppiin.

Laskeskelin jälkeenpäin, että matkaa kertyi yhteensä kuutisen kilometriä, vastaantulijoita oli kolme plus bussilastillinen, naurun ja hien määrä suunnaton. Jos olette miettineet mitä kivaa ja fyysistä voi tehdä kumppanin kanssa vaatteet päällä ja julkisella paikalla, niin ottakaapa potkuri alle!


Vastuu yksin minulla

Kun edellisen kerran päätin erota Y-miehestä, oli ystävänpäivän aatto. Tällä kertaa oli sen jälkeinen päivä. Jos tämä päivä nyt leimaantuikin ikuisen epäonnistumisen päiväksi, niin onneksi kyseessä oli sentään vain markkinamiesten luoma hapatuspäivä.

Toki on vielä mahdollista että päätökseni pyörrän, mutta jotenkin tämä musta silmä saa minut näkemään tilanteen aika kirkkaana.

Täällä on luvassa siis tästä lähtien asunnonhankintaa ja muutaman puuttuvan huonekalun kyselyä.


Flash

image

Päivän kissakuva. Näette siinä kännykän kimppuun hyökkäävän vauvakissan.

No okei, pannaan pari parempaa.

image

image

Melkoinen väärinkäsitysten sarja tämän pennun ympärille kyllä kehkeytyi. Meille tämä ei jää, eikä tämä ollutkaan esikoisen meille ketkuilema, eikä myöskään hylätty. Y-miehen esikoinen on luvannut ottaa tämän omakseen, joten kauheaa menetyksen tuskaakaan ei tarvitse potea. Nyt, suonette anteeksi, varpaitani purRRAAARGH!