Viisi vaikutusta

Kuopus käytti eilen mielenkiintoista sanavalintaa; kaveri kuulema pillahti nauruun, kun huomasi välipalamandariinin muussantuneen koulureppuunsa. Olen tässä sitten mietiskellyt pillahtamiselle muita uusia käyttökohteita sen itkun tilalle, jossa keralla sitä perinteisesti käytetään.

Tänään esimerkiksi pillahdin siivoamaan lasten huonetta. Tarkoitus oli katsoa Walking Deadia ja virkata tilkkupeittoa siskontytölle, mutta niinpä vain huomasin kiskovani loputonta määrää sukkia ja alkkareita sängyn alta ja lelulaatikoista ja kirjahyllyistä. Niitä suorastaan pillahteli joka paikasta!

Ja koska nyt on tämä Ameriikan ihmejuhla Halloween lähestymässä, pillahdin krääsähyllyllä ostamaan pääkallokynttilöitä. Myyjä varoitti minua laittamasta niitä takanreunalle, sillä ne saattaisivat lämmön takia pillahtaa litkuksi.

Tänään sain myös pidellä kuukauden vanhaa vauvaa sylissäni, mutta emme kumpikaan pillahtaneet mihinkään, emme itkuun emmekä vauvakuumeeseen. Y-miehen tyttären esikoinen syntyy näinä päivinä ja sitä kyllä odotellaan, mutta käsi sydämellä voin vannoa, et nyt mieluummin opiskelen, lueskelen kirjoja ja katselen elokuvia ja virkkaan tilkkupeittoja mieluummin kuin hoivailisin taas yötä päivää yhtä kuolasuuta.

Advertisement

Syvemmälle

Saanko esitellä huumorintajuni kauneimman kukan; tielle asti näkyvä muovikrokotiili pihalammen rannalla. On muuten toimiva! Koiranulkoiluttajilta tai ratsastajilta ei ole vielä tullut palautetta, mutta allekirjoittanut ja jälkikasvunsa ovat hypähtäneet parikin kertaa.

Toinenkin piha- ja huumoriaiheinen juttu pitää kertoa. Katsokaas kun olen tuolta pohjoisesta kotoisin ja perustan nyt puutarhaa tänne lauhkeaan etelään, hankin ihan fiiliksissä omenapuille kaveriksi kirsikkapuun. Siis miettikää, kirsikoita! Miten ihanan ylellistä, ikioma kirsikkapuu! Kenellä on oma kirsikkapuu, häh, kenellä? Minulla, minulla on oma kirsikkapuu!

Työlään istutuksen jälkeen tarkistin liuskasta kirsikan lajiketta, että voin heti töissä leuhottaa vähän spesifisemmin. Mitä huomasinkaan? Kirsikan sijasta minulla onkin luumupuu.

No hei, kenellä on oma luumupuu?

Mau

Ostin tämän herran kartuttamaan pienimuotoista gargoilikokoelmaani, eikä edes kaduta, vaikka pulitin siitä niin monta rahaa että voisi periaatteessa vaikka vähän kaduttaakin.

Nyt minulla on kuitenkin pulma. En pysty päättämään kaverille nimeä! Olisiko se A) Urrrho, B) Yrrrjö vai C) joku muu, mikä?

Seppo ja Olavi saivat kavereikseen Vihtorin ja Valtterin.

Vaihderikasta

Nuuh nuuh, kuka sä olet?

 

Apua, menin solmuun!

 

Tästä saat litsarin!

 

 

Mä niin ymmärrän, mulle kävin kans niin.

Kerta kiellon päälle. Ihan totta, kisuli on kyllä jo omassa uudessa kodissaan Y-miehen esikoisen luona, mutta nämä ovat sen viimeisen kuvaussession tulosta. Tämä oli niin kertakaikkisen mukava väliaikaisasukki, että Y-miehenkin sydämestä löytyi kissanpennun mentävä kolonen. Hän jopa lupasi että jos pennulla tulee kohtuuttoman vaikeaa Y-miehen esikoisen vanhan kissan kanssa, voi pentu tulla meille takaisin! Meillä on ollut niin imelän ällölutuisaa jo niin pitkään että luulin että seuraavalle kiintymyksen ja rakastuksen tasolle ei voi enää mennä, mutta tuon kommentinpa myötä mentiin!

Ja sitäpaitsi kävimme tänä aamuna läpi taloudellista tilannettamme niin tarkasti kuin ikinä mahdollista, ja rakastuin vielä vähän lisää kun toinen on niin näppärä laatimaan taulukoita ja lomakkeita ja sen sellaisia. Kävi ilmi että lainojen, bensan ja asumiskulujen jälkeen jää sittenkin vähän pelimerkkejä kouraan. Helpotti niin että hartioissa rutisi. Kehtaan sittenkin ostaa uuden ripsivärin eikä keskimmäisen pieneksi jäänyt toppatakki olekaan mikään katastrofi.

Nyt kun talousasiat eivät enää niin ahdista, saakin varmaan ahdistua terveysasioista. Esikoisella on vielä tällä viikolla EEG, kas kun pari pyörtymistä ja vapistelua viittaavat ikävästi epilepsiaan. Eivät kamalasti, mutta juuri sen verran että sekin vaihtoehto täytyy sulkea pois. Tutkimus on tällä viikolla, ja niihin kuuluu lapsen valvottaminen. Tiistaina siis nukkumaan vasta klo 23 (melko helppoa, vaikka esikoinen onkin hyvin iltauninen 15-vuotiaaksi) sekä herätys klo 03.00! Hyvän tähden, millä minä sen saan toteutumaan? Heräisin kyllä normaalitilanteessa töihin klo 04.20, mutta olenkin sairaslomalla toisen huolenaiheeni takia, joten herään vasta kuudelta ehtiäkseni itse omaan lääkäriin ennen lapsen EEG:tä. Ehkä tätä tilannetta täytyy ajatella kuten kissanpennun meille ottoa; onhan siitä vaivaa, mutta hauskat muistot siitä jää.

Omasta tilanteesta tiedän enemmän sitten keskiviikkona, mutta viimeksi kun tämä sama vaiva vaivasi, lääkäri sanoi että jos ei se nyt tokene, saat seuraavalla kerralla puukosta ranteeseen. Ei nyt ihan noilla sanoilla, mutta kuitenkin. Minä en halua puukkoa ranteeseen! Minä haluan toimivan ja kivuttoman ranteen ilman teräaseita! Kiitos.

 

 

 

Ei sukua

Luulin olleeni niin kovin omaperäinen gargoilit nimetessäni. Päivän Metron Helmiä sioille -sarjakuva todistaa toisin.

Seppo ja Olavi

Koska elämässä menee pitkästä aikaa silleen kevyemmin, tiedättehän, aurinko paistaa, hymyilyttää, on tulevaisuutta edessä ja lämmintä ihoa jota silitellä, olen alkanut hakeutua ihmisten ilmoille. Kävin tutustumassa paikalliseen neulekahvilaan, ja aion käydä siellä jatkossakin, vaikka olin ainoa alle 55-vuotias osallistuja. Paikallistuntemusta tästä uudesta paikkakunnasta alkaa olla jo aika tavalla. ( Ah, siitä tulikin mieleeni, että arvatkaa huutorepesinkö, kun siistihköä pääkaupunkiseudun yleiskieltä aiemmin puhunut esikoinen päästi entisen ”mitä”:n tai ”no”:n sijaan ”kui?” No, huuterepesinhän minä.)

Pääsin myös käymään Menitan tapaamisessa viime lauantaina, ja koska keskimmäinen niin kovasti halusi, otin hänet mukaan. Itseasiassa esikoisenkin piti tulla mukaan, mutta kun selvisi että poikakaveri (joka on nykyään kaveripoika) oli lähistöllä isänsä luona käymässä, liukeni hän paikalta ennen liikkeeseen astumistamme.

Minua on myös kovasti houkuteltu paikalliseen kotiseututaloon kutomaan kangaspuilla. Eläkeläisjärjestö hoitaa loimet, ja aina on paikalla opastamisesta pitäviä ihmisiä. Eikä tarvitse varata aikaakaan. Arvatkaa kuumottaako? Pelkään vain että jos nyt opettelen kutomaan ja hurahdan siihen täysillä, joudun ennen pitkää hankkimaan omat kangaspuut, kun tilaakin oikeastaan olisi. Eikä se suinkaan tulisi halvaksi.

Elämä on valintoja, ja tämän tuskittelu taitaa olla kuitenkin sieltä kevyimmästä päästä. Huh. Vaihteeksi tämmöistäkin.

Päätin myös ruveta vihdoin keräilemään gargoileja. Jos ihan tarkkoja ollaan, taidan itse asiassa kerätä khimairoja. Niissä ei taida olla varsinaisesti muuta eroa kuin se, että gargoilin tarkoitus on olla rakennuksessa vesiränninä ja khimaira poloinen on pelkkä koriste. Kokoelmassani on vasta Seppo ja Olavi, mutta ne ovatkin nättejä söpöläisiä, joita katsellen jaksan kyllä odotella kokoelmani karttumista. Voisi oikeastaan sanoa että ajatus tähän lähti Y-miehen ex-vaimolta, joka kerää kaikkea lumiukkoihin liittyvää. Minä taas olen aika pitänyt gargoileista, ja nyt kun on takka jonka päälle vartijoita asettaa ja kalliota pihalla, jonne tehdä asetelmia ..miksipäs ei?

Seppo Ja Olavi hihittelevät takan päällä