Ei enää hiustenpitelijää!

Huh, taas tapahtuu niin ettei blogille kerkeä. Viikko sitten perjantaina oli selvää että nyt täytyy päästä rimpsalle ja olla vähän aikaa ihan jotain muuta kuin perheenäiti, joten sain kuin sainkin lapset pois jaloista ja hotellihuoneen Tampereelta, jossa Sydän, sydän keikkaili! Otin Y-miehen mukaan ja herutin kuskauslupauksen, pistin mustan mekon, punaista huulipunaa ja irtoripset (jotka tosin irtosivat jo ennen keikkapaikalle pääsyä) ja sitten vietin taas kerran yhden hauskimmista illoista naismuistiin. Ketkutin ja hihittelin. Röhönauruun ratkesin siinä vaiheessa, kun Y-mies kertoi matkalla takaisin hotellille että keikan jälkeen nuori mies oli lähestynyt häntä kysäissen notta ”Etkös sinä ollut äsken tuolla lavalla alasti?” OMG, Y-miestä luultiin Juho Minervaksi! (Juho Minerva on siis Sydän, sydämen salskea kitaristi, jonka tavaramerkkinä on alastomana ja punaiseksi maalattuna esiintyminen.)

Yleensä juhlajuomistani on hillinnyt voimakkaasti pelko huomisen krapulasta. Olen sairastanut pari kertaa sellaisen krapulan että olen toivonut kuolemaa seitsemän tunnin oksentamisen jälkeen, joten pelossa on ollut aihettakin. Tällä kertaa Y-mies toimi teknisenä apulaisena ja testasi teoriaansa nesteyttämisestä ja suoloista. Aloitin nestetenkkauksen urheilujuomilla jo ennen ensimmäistä alkoholiannosta ja jatkoin sitä illan aikana. Ennen nukkumaan rysähtämistä kiskoin kiukulla vielä litran verran urheilujuomaa, ja joka kerta kun keräsin hotellihuoneen pyörimiseen, hörpin sitä lisää.

Ja tiedättekö mitä? Tätä menetelmää noudatten en seuraavana päivänä kärsinyt edes heikotuksesta! Ei oksettanut, ei etonut, ei ällöttänyt, nada! Alkoholiannoksia nautin illan aikana noin yhdeksän, kun normaalina keikkailtana olen pitänyt viittä sellaisena rajana, jonka jälkeen on jo krapula ovella.

Kokeilkaa ihmeessä, ja kertokaa miten teillä toimi.

Advertisement

Blowing bubbles

Oho, tuli vähän pidempi kirjoitustauko kuin oli tarkoitus. On ollut sekä kivaa että ei niin kivaa, ja kivasta on pako mainita Sydän, sydämen Tavastian keikka jonne pukeuduin ihan naiseksi kenkiä ja käsilaukkua myöten, ja sain lämmittävän paljon huomiota ulkonäöni takia. Nyt jälkeenpäin kun ajattelen, niin se aiemmin illalla Vltavassa olutvalintaani kummastellut mieskään ei ehkä oikeasti ollut ihan niin typertynyt olutvalinnastani, etteikö olisi voinut olla ihan hiljaakin. Kuulkaa, olin niin positiivisen huomion että hikisen keikkailun tarpeessa ettei ole tosikaan ja ah, Sydän, sydän oli jotain maailman parasta – taas kerran!

Nyt sitten kun kärsin (EHKÄ MAAILMAN KIVULIAIMMASTA) jännetupen tulehduksesta yksin kotona kykenemättä tekemään oikeastaan mitään, on sentään jotain, mitä muistella. Tänään päätin jättää Panacodit ottamatta, ihan että pystyn edes kuskaamaan lapsia tarvittaessa. Tai päivittämään blogia.

Tämä vaiva on minulle ihan uusi, ja tottakai lukaisin netistä, mitä tästä sanotaan. Opin että jännetulehdusten ennaltaehkäisemiseksi tulee välttää yksitoikkoisia tai rasittavia toistuvaisliikkeitä. Raah raah! Yksitoikkoinen ja rasittava toistuvaisliike kun sattuu olemaan työni kuvaus. Saapa nähdä mitä tästäkin tulee. Tietysti voi olla mahdollista että tarmonpuuskassa kaksi kirveellä kaadettua puuta jotka tunnollisesti pilkoin klapeiksi asti moottorisahaa ja halkaisukirvestä käyttäen saattavat olla jossain yhteydessä tähän vaivaan (ennenkuin joku ihmettelee miksi kaadoin puut kirveellä enkä moottorisahalla, niin paljastan uskaltavani käyttää vain sähkömoottorisahaa, ja puut taas olivat jatkojohdon ulottumattomissa). Tai ne avovaimon erikoiset jotka.. niin, on tässä ollut rasitusta jos jonkinlaista.

Sitä minä vain ihmettelen että miten nämä ikkunat saadaan pestyä. Talo kun ei ole ihan pieni, ja yksi asia mikä tässä talossa viehätti oli valon runsas määrä. Se taas johtuu ikkunoista, joita on paljon. En edes uskalla laskea (oli pakko käydä laskemassa! Yläkerrassa on 18 ikkunaa, alakerrassa vain 4-5, riippuen siitä lasketaanko verstas mukaan laskuihin vai ei. Onhan se osa taloa, mutta ei asuinkäytössä sentään). Vähän toista kuin edellisessä asunnossa, jossa ikkunoita oli pestävissä oleva määrä, tasan 5 parvekkeen ovi mukaan luettuna. Niin että jos jollain on vinkki miten saa klasit puhtaaksi tekemättä yksitoikkoisia tai rasittavia toistuvaisliikkeitä, niin olen kuulolla. Kotiavun palkkaaminen ei käy, sillä rahapula on ikävä tosiasia, kiitos lasten kesäleirien, esikoisen harrastuksen ja bensan hinnan. Ai niin ja sen Sydän, sydämen keikan, sillä ei sitä asua kotoa valmiina löytynyt.

Tänä iltana tanssin

Sydän, sydän julkaisi uuden levynsä Kapseli nyt tammikuussa. Tilasin sen kätevästi netistä, tämmöinen syrjäseutujen asukki kun olen, ja sain sen suoraan postilaatikkooni julkaisupäivänä. Kaksi päivää meni tehosoitolla (no, lähinnä työmatkoilla, muutoin kun en juurikaan ehdi musiikkia kuunnella), ennenkuin levy meni ihon alle, pääni syttyi palamaan ja teki hirmuisesti mieli lähteä keikalle, joka olisi sattumalta ollut samana iltana. Hetkisen jopa luulin että se onnistuisi, mutta turha luulo oli se.

En edes yritä teeskennellä olevani minkäänlainen kriitikko, mutta kirjoitan silti että mielestäni tämä levy on jonkinlainen yhteensulautuma kaikista edellisistä levyistä. Sanoitukset ovat edelleen jotain ihan muuta, mutta voisin vaikka vannoa että nyt ne ovat vakavampaa, pohdiskelevampaa ja aikuisempaa muuta. Katsantokantani voi toki johtua silkasta projektiostakin, olenhan nyt itse monessakin mielessä vakavampi, pohdiskelevampi ja aikuisempi. Tuttua Sydän, sydänmäisyyttä tuo lisää se seikka, että julkisuudessa on levyn biiseissä hieman eri nimet kuin levyn kannessa.

Oma lempiraitani voisi olla progeileva kolmosraita Maa halkeaa, itkettävän kaunis ja haikea yhdeksäs kappale Skorpionin pisto tai levyn päättävä kappale Viimeinen aamu, josta on vaikea saada otetta kuvatakseen sitä millään tavoin. Uskonnollisen harras, tsemppaava soturin taisteluunvalmistautumis -jokin? Seiskaraita Pulinat pois taisi kyllä olla se, joka lopulta sai tukan tuleen.

Kapseli on levy, jota tämän blogin pitäjä suosittelee kiihkeästi.

Laitetaanko tähänkin koristeita?

Tiedättekö mistä tietää olevansa melkoisen lopullisesti aikuinen? Ei se mitään, kerron sen silti. Jokainen teistä on nähnyt tämän listan:

1. Huonekasvisi ovat elossa. Et myöskään polttele niiden lehtiä.
2. Seksi 80cm leveässä sängyssä ei tule kysymykseenkään.
3. Jääkaapissasi on enemmän ruokaa kuin olutta.
4. 06.00 on heräämisaikasi, ei nukkumaanmenoaikasi.
5. Kuulet lempikappaleesi hississä tai kaupassa.
6. Kannat mukanasi sateenvarjoa, ja seuraat säätiedotuksia.
7. Ystäväsi menevät naimisiin ja eroavat kimpassaolon ja bänksien sijasta.
8. Sinulla on lomaa 30 päivää entisen 3 kk sijaan.
9. ”Pukeutuminen” ei enää tarkoita farkkuja ja villapaitaa.
10. Soitat poliisille naapurin penskoista jotka soittavat musiikkia liian kovaa.
11. Vanhemmat sukulaisesi kertovat sinulle seksiaiheisia vitsejä.
12. Et enää tiedä mihin aikaan McDonald’s menee kiinni.
13. Autosi vakuutusmaksu pienenee samaan aikaan kuin sen osamaksuerä kasvaa.
14. Syötät koirallesi koiranruokaa lihapiirakoiden sijaan.
15. Sohvalla nukkumisesta tulee selkä kipeäksi.
16. Et enää nuku päiväunia puolesta päivästä iltakuuteen.
17. Treffien määritelmä on illallinen ja elokuva sen sijaan että niillä vain aloitellaan.
18. Kananugetit kolmelta aamulla pikemminkin sekoittavat vatsasi kuin rauhoittavat sen.
19. Ostat apteekista Buranaa ja närästyslääkettä kondomien ja raskaustestien sijaan.
20. Viiden euron viinipullo ei enää ole ”hyvää kamaa”.
21. Syöt aamiaisruokia aamiasaikaan.
22. Toteamus ”Nykyään ei enää pysty ryyppäämään niinkuin ennen” korvaa kliseesi ”En enää koskaan juo noin paljoa”
23. Yli 90% tietokoneen äärestä viettämästäsi ajasta kuluu oikeasti työasioihin.
24. Et enää ota pohjia kotona ennen baariin lähtöä.
25. Luit kaikki ylläolevat etsien kohtaa joka ei pitäisi paikkaansa.

(Kohdat 2, 5, 15 ja 18 kirpaisevat erityisesti.)

Tämän lisäksi lääkärit ovat nuorempia vuosi vuodelta ja entiset komeat alokkaat ovat muuttuneet räkänokiksi pikkupojiksi. Niin, ja tunnen Euroviisujen esikarsintaehdokkaan.

Kenen paikka?

Olisi ihanaa ehtiä päivittämään blogia vähän useammin, sillä totisesti teiltä jää nyt mehukkaimmat jutut väliin.

Viime maanantaina olin takuuvarma siitä, että tämä avoliitto se sitten oli tässä, kiitos ja hei. Tiistai oli ihan tavallinen päivä. Keskiviikkona X-mies ilmoitti tekstarilla, että hän ei sitten lapsiaan ota tulevana tapaamisviikonloppuna, koska on yksin juniorin kanssa koko viikonlopun. Kihisin, mutta vain itsekseni. Torstaina loukkasin toisen ranteeni ja  kävin katsomassa Y-miehen asunnon remontoitua kylppäriä sekä avasin oven kiinteistövälittäjälle, joka oli paljon miehekkäämpi kuin olin kiinteistövälittäjistä kuvitellut. Perjantaina kävin Y-miehen kanssa anoppilassa ja hakemassa lapsivahvistusta viikonlopuksi. Viikonloppuna olin onnellisempi kuin ikinä. (Paitsi perjantai-iltana, kun esikoinen katosi. Likkaa haettiin ympäri kyliä yömyöhään ja juuri kun oltiin ajamassa takaisin kotiin kahvinkeittoa ja poliisille soittoa varten, nähtiinkin saatanan kakara kävelemässä tienpientareella samaan suuntaan. Ja juuri kun luulin saaneeni penikan ymmärtämään että ei noin vain häivytä ilmoittamatta mihin menee, kenen kanssa ja milloin tulee takaisin! Olin niin raivoissani että laitoin lapsen poistamaan Facebook-tilinsä.)

Sunnuntaina Y-mies ymmärsi vihdoin miksi lemmikkieläimiä pidetään, kun kiipesi takapihan kallioille valokuvaamaan. Ankero lähti mukaan ja poseeraili ja pelleili ja kivaili. Helpotuin.

Tänä maanantaina olen lumilingon omistaja ja jääkaapissa on hurja määrä graavattua lohta. Ja Y-mies paljasti että vie minut Tavastialle katsomaan Von Hertzen Brothersia syntymäpäiväni kunniaksi sitten joulukuussa.

Ehkä palataan asiaan ennen ensi kuuta.

Muni mulle käpy

Ihmeellisen energianpuuskan riuhtaisemana lähdin vielä työpäivän jälkeen käymään takapihan metsässä lasten kanssa. Kannatti mennä, sain nimittäin pari hyvää kuvaa. Kas tässä yksi. Siis OMFG, en ole ikinä onnistunut saamaan kaikkia kissoja samaan kuvaan ja nyt sitten näin kuvauksellisessa paikassa.

 

 

Tämä on mielestäni ihan fantsu kuva Ankerosta, saa toki olla eri mieltä, mutta ottaos huomioon että työskentelen hallissa ja taiteentekovälineenä oli naarmuinen kännykkäkamera, niin aion olla ihan tyytyväinen. Alla lisää taidetusta.

 

Energiapuuskalla saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että pääsin viikonloppuna käymään Sydän, sydämen keikalla. Ah, se oli ihanaa! Keikkaseurana oli Y-mies ja yövyntäpaikkana tosi kiva hotelli, joten kyseessä oli käytännössä vuorokauden miniloma, eikä pelkkä keikallakäynti.

Tunsin sen täysin ansainneeni.

 

Vankilapako

Vaikea keksiä mitä kirjoittaisin eilisestä Sydän, sydämen paluukeikasta Wäiskissä. Iltaan mahtui sekä hienoja asioita että  pettymyksiä, joista suurimman tuotti oma selkä, joka ei sitten vaan kestänyt vaan pakotti istumaan kesken keikan ja aikaiselle kotimatkalle. Bändin linja tuntuu poikenneen vähän seesteisempään suuntaan, joka kyllä sopii selkävammaiselle tädille mainiosti. Tulevat keikat on jo merkitty kalenteriin.

Välirikko työkaverin kanssa vaikuttaa lastenhoitojärjestelyihin ikävällä tavalla. Melkoista arpomista ja palapelittelyä tämä tuntuu nykyään olevan; tällä kertaa esikoinen, joka kotiutui harrastuksesta vasta iltayhdeksältä, halusi jäädä kotiin ja saikin tahtonsa läpi (ollen kuitenkin naapurin valvonnassa), keskimmäinen meni kaverilleen (jonka kanssa on nyt sitten verisissä riidoissa) ja kuopus mahtui kaverille, jolla oli kyllä aamulla kiire kyläilemään. Että tämän rumban jaksaa suorittaa vapaaillan takia, ei viihteellä käymistä voi ottaa tavaksi. Mikä on tavallaan ihan hyväkin asia.