Jeesuksen verta

Voi rakas pieni blogini, olen niin pahoillani että en ole sinua viitsinyt päivittää.

Näköjään tänne on tullut kaadettua kaikki ahdistukset ja harmitukset, ja nyt kun kaikki ahdistukset ja harmitukset loistavat poissaolollaan, en muista kirjoittaa mitään. Se ei taida olla lukijoille ihan reilua. Myönnetään että vähän myös hävettää se, miten hyvin nyt menee. Blogi alkoi reilusti köyhyysrajan alapuolella reikäisissä vaatteissa harvoin kotipihalta poispääsevän nääntyneen kotiäidin hätähuutona, ja nyt on iso talo, uimalampi pihalla, koko ajan kaunistuva puutarha, toimeliaat ja älykkäät ja ennenkaikkea ISOT lapset, kaksi autoa, painepesuri, betonimylly, upouusia ja hyvännäköisiä vaatteita, kompressori, liukujiirisirkkeli, moottorisaha, raivaussaha, pylväsporakone, sorvi ja smirgeli ja näistäkin huolimatta aina vähän rahaa tallessa. Eilen kävin elokuvissa ihan tuosta noin vain, ilman että piti ensin säästää rahaa lippuun tai hankkia lapsenvahtia, ja tänään ostin Karamaloosta ältsin hienon mekon joka maksoi entisen viikon ruokarahan verran, ja mielestäni oli aika edullinen. Myyjä oli muuten oudosti tutun näköinen.

Ja parisuhde! Parisuhde on mahtava! Parisuhde on ihana! Parisuhde on juuri sellainen, josta aina haaveilin! Näköjään aika pohjalla piti käydä ennen kuin pääsi ponnahtamaan ylöspäin, mutta olen iloinen että kestin sen talvisen synkkyyden. Y-mieskin on löytänyt itsestään puutarhurin, ja yhdessä me ihastelemme jokaista mullasta nousevaa perunanvartta ja salaatinlehteä, kurjenmiekkaa ja hämykuunliljaa. Puhumattakaan neidonkämmeköistä ja valkolehdokeista ja kaikista muista ihanista harvinaisuuksista, joita tontilla kasvaa ihan itsestään!

Sen lisäksi että taloudellisesti menee mukavasti ja parisuhteessa on kukkeaa, ovat lapsetkin mahtavassa iässä ja mainioita pakkauksia. Kaikki saivat hyvät todistukset, jopa kuopus, joka sai vähän noottia käytöksestä kevättalvella. Esikoinen päätti peruskoulun ja pudotti oppivelvollisuuden taakan hennoilta harteiltaan saaden todistuksen keskiarvoksi 8,5, ja jossa matematiikka, kemia ja fysiikka olivat kaikki yhdeksikköjä. Huomenna 16 vuotta täyttävä sai meiltä ja koko suvulta lahjaksi pitkään ja hartaasti haaveilemansa järjestelmäkameran, ja kuopuksen ennustus ”Se varmaan kyl pillahtaa itkuun kun se saa tän” osoittautui paikkansapitäväksi.

Jopa X-mies, joka ryhtyi taas vetkuttamaan lasten kesäloma-ajan kanssa (”Se, otanko lapsia viikoksi riippuu ihan siitä, annatko rahaa. Ei ole reilua että maksan lasten elatuksen kahteen kertaan siltä viikolta!”) on tuottanut minulle vain lievän säälin sekaista hupia. Herne ei vain suostu junttaantumaan nenääni, eikä X-mies ei enää tunnu arvaamattomalta ja huolestuttavalta käänteissään. Luulin että sääli olisi ilkeämpi tunne, mutta jollain tavalla hellä ja leppeä tämä on. Tapaamissopimusta tehdessä alunperin kahdeksi viikoksi aiottu lasten loma-aika isänsä luona kutistui yhteen, koska en suostunut maksamaan elatusmaksuja takaisin siltä kuulta. Yhdestä viikosta X-mies siis katsoi vuosi sitten selviävänsä, mutta tänä vuonna kun sama vääntö käytiin taas, kutistui loma yhdeksi yöksi, ja sekin viikonloppuna jolloin olisin muutoinkin ollut kotona, joten varsinaista hyötyä ei kesää yksin kotona viettäville lapsille tästä isän kesäajan kädenojennuksesta ollut. Kuitenkin tosi hienoa X-mieheltä myöntää ettei hän selviä taloudellisesti lasten kanssa, joten heidän on parempi olla kotona. Käytännössähän siitä on vasta viikkoja, kun hän oli sitä mieltä että lasten on kotona tosi paha olla enkä minä pysty heitä hoitamaan, ja suositteli sosiaaliviranomaisille lasten huostaamista!

Eli sama postaus lyhyesti: Paistaa se päivä risukasaankin. Kiitos ja hyvyyttä tiellenne.

Advertisement

Sivupolulla

Nyt tämä puutarhainnostus on mennyt niin pitkälle, että menin ja avasin sille oman blogin. Turha etsiä, se on tarkoitettu lähinnä oman muistin tueksi. On muuten hankalaa kirjoittaa kun yleisöksi on ajateltu vain Y-mies, lapset ja ehkä äiti ja anoppi. Tähän ympäripyöreyteen, nimien ja tarkkojen paikkojen välttelyyn on vuosien aikana todella urautunut.

Tässä teillekin kuvapari, josta näkee että täällä tapahtuu muutakin kuin vuohenputken kitkemistä.

Kuvat ovat suurin piirtein samasta paikasta. Koko alue kasvoi vattua ja vuohenputkea kun talo ostettiin, ja nyt siinä on keittiöpuutarha. Y-mies, ihana rakas Y-mies on kanssahurahtaja, joka on hieno apu visioinnissa ja ihan korvaamaton lihaksineen.

Muuta kuin puutarhaa täällä ei juurikaan tapahdu. Kuopus vetäisi kyllä sahalla käteen haavan ja vaipui hetken elvistelyn jälkeen vähäksi aikaa ihka oikeaan shokkiin, mutta vain kaksi päivää turvapassikoulutuksessa oloni jälkeen, joten tilanne oli täysin hallinnassa.

Miehen kokoinen kuu

Täytyy myöntää että blogin pitämiseen tuo ihan oman sivumausteensa se, että tätä lukee myös X-mies joka etsii täältä sopivia lainauksia vakuuttaa sosiaalityöntekijät kykenemättömyydestäni vanhemmuuteen. Harmi etten voi nyt jakaa mehukkaimpia suunnitelmiani niistä asioista jotka aion ottaa esille kun ensi viikolla kohtaamme loppupalaverin merkeissä, mutta en halua pilata X-mieheltä yöunia. Palaamme siis asiaan sitten myöhemmin.

Huomasin myös, että vaikka en nyt aio tarkemmin selittää mustan silmäni syntyä on varmaankin paikoillaan huomauttaa, etten ole viaton uhri, joka olisi polvillaan mieli murrettuna anellut yllä häämöttävää uhkaavaa hahmoa lopettamaan. Olin kännissä, toinen oli kännissä, ja kaikki vitutti suunnattomasti. Muistakaa myös, että olen viidestä lapsesta keskimmäinen, joten lähitaistelutaitoni ovat keskivertoa paremmat. Onko tämä asia nyt loppuun käsitelty?

Tänään oli muuten ensimmäinen aamu, kun työmatkalla taivas alkoi vaaleta. Kevään pilkahduksia on täällä maalla asuvana saanut seurata jo pitkään, kun linnut aloittivat kiimaisen rähinänsä pihapuissa ja niiden innostamana kissat, jopa pakkasta ja lunta inhoava Saimakin, ovat ryhtyneet jälleen ulkoilemaan. Enkä äsken tuntenut yhtään huonoa omaatuntoa siitä, että patistin villiintyneet ninjaa leikkivät juniorit ulos, kun siellä on kerran ihan valoisaakin! Sydäntalvella ei tähän aikaan raaski pakottaa ketään pihalle pilkkopimeään. Paitsi ehkä hakemaan polttopuita silloin, kun itse on työpäivän jälkeen ihan raahki. (Eli väsymystä, pakottamista ja pakkotyön teettämistä ainakin, ihan vain helpotukseksi X-miehelle, jolla on usein vaikeuksia löytää tekstistä ydinkohtia.)

Koska sähköäkin taas saa, ajattelin kyllä kerätä muutaman Hyvä Äiti -pisteenkin ja lämmittää kaakaot lämmitykseksi sisällepalaajille. Eilisillasta alkaen sähkönsaanti on nuorisokielellä laginut, koskapa haja-asutusalue ja kova tuuli. Sen voin sanoa, että ainakin viikon verran jatkunut ninjaleikki (johon kuuluu kahdella putkihuivilla sommiteltu naamio ja mustat vaatteet ja mahdollinen astalo) ei suinkaan laantunut mahdollisuudesta hiipiä varjoissa ja hypätä kamalasti rääkäisten ninjaa-aavistamattomien uhrien eteen.

Ehkä ainoa esitys tässä

Sain yhtäkkisen sisustusidean ja töks, kaadoin kuopuksen ja keskimmäisen jakaman huoneen korkeat hyllyt kyljelleen. Nyt niihin mahtuu enemmän tavaraa, kun pitkä sivu on käytettävissä tavaroiden asetteluun. Lapset jopa yltävät niihin itse! Tähän asti hyllyn päällinen oli vain harvoin käytettyjen lelujen pölyyntymispaikka, ja ai että taputtelen täällä itseäni selkään. Samalla vaivalla heitin lasten sängyt takaisin päällekäin ja pim! tuli tilaa oikealle koulupöydälle. Parempi kai myöhään kuin ei ollenkaan, johan kuopuskin on jo tokaluokkalainen. Tähän asti läksyt on tehty milloin missäkin, keittiön pöydällä, sohvalla, eteisen lattialla tai omassa sängyssä.

Oho, nyt minä purskautin tänne sisustusta. Yöks! Mikä minua oikein vaivaa! Taitaisi olla kaikille onni jos piilottaisin kirjoitukset oikeasti kaikilta. Mutta äh, ei niitä salasanoja enää tule. Jos minun tekee mieleni kitistä parisuhdeasioista tietäen, että tulen niitä katumaan parin päivän päästä, kirjoitan päiväkirjaan. Tai avaan toisen blogin. Pyörittelin jo mielessäni nimeä X-fileet, koska taivas tietää, että avatumisen aihetta on tämän nykyisen lisäksi myös entisissä, mutta se vihjaisi liian synkästi siihen, että tästä nyksästäkin olisi tulossa eksä. Ei ole.

Mutta nyt tahdon jakaa ilon aiheen kanssanne. Näyttää siltä, että pääsen oikeasti Tampereen blogipikkujouluihin! Tiina on ystävällisesti kertonut vinkkejä, joilla yritän itseäni tsempata vieraassa kaupungissa ventovieraiden bloggaajien keskellä. Vähän on ehkä lapsen-, kissan- ja talonvahti haussa, mutta periaatepäätös on tehty. Sitten vain kädet kyynärpäitä myöten ristiin, ette mitään kauhean yllättävää tapahdu.

Liennytyksen hengessä

Täältä tulee nyt tämmöinen säläpostaus, koska mulla on kerrankin aikaa kirjoittaa koska en päässyt mukaan rautakauppaan, mutta ei sen kummemmin aikaa jäsennellä ajatuksia ja rakentaa aasinsiltoja.

Aaseista ja rakentamisesta ensiksi. Saimme pankista lainan, jonka piti kattaa jatkuvasti venyneen remontin kaksi viimeistä viikkoa tilanteessa, jossa meille sanottiin että nyt ei tule enää yllätyksiä, loppu menee nopeasti. Sen jälkeen on tullut kaksi tosi ikävää yllätystä. Ensimmäinen oli se, että huomattiin että talo on rakennettu kallioaltaaseen, koska louhintaa ei ole aikoinaan viitsitty tehdä ihan loppuun asti. Aikaa ja sitäkautta myös rahaa palaa ihan käsittämättömiä määriä, kun odotellaan tontille setää, joka osaa louhia kalliota talon vierestä rikkomatta taloa. Louhinta on kuitenkin pakko tehdä, ettei vesi nouse taas seinistä sisään. Toinen ylläri olikin sitten se, että toinen puoli talosta on perustettu oikeaoppisesti, toinen taas valettu suoraan nurmikon päälle. En ole ihan varma, kumpi oli se yllätys. Nyt näyttää siltä, että että alakerran lattia pitää avata, että maa-aines päästään vaihtamaan talon myös talon alle.

Nyt on jo ihan luvallista sanoa, että reisillehän tämä kiinteistökauppa meni. Ei paljoa lohduta, ettei tämmöisiä virheitä olisi voinut kukaan tietää. Tiedän kyllä että tulemme saamaan myyjältä korvauksia, ja on ihan myyjän asia tapella asiasta sitten rakentajan kanssa. Avoliittokin on ollut huteralla pohjalla alusta asti, enkä voi autuaasti hymyillen sanoa että vaikeudet ovat lähentäneet meitä kuin ehkä kerran tai kaksi kuukaudessa.

Se on kuitenkin paljon enemmän kuin ei koskaan.

Esikoinen, peruskoulun viimeisellä luokalla, on kovasti pohdiskellut tulevaa yhteishakua. Yritin suositella lukio–>lääkis -ideaa, mutta tyttö ei lämmennyt, ei kuulema oikein jaksa opiskella. Haluaa vain nopeasti työelämään, että pääsee omilleen, ja opiskelee sitten aikanaan jotain, kun joku ajatus tulevasta työurasta alkaa orastaa. Nyt on kuulema ihan sama mitä tekee, kunhan siitä saa rahaa. Joten tyttärestäni tulee ilmeisesti lvi-asentaja, kotoisasti putkimies! Peruskoulun päättötodistuksesta on tulossa niin hyvä, että sisään pitäisi päästä ongelmitta. Eräänä aamuna olin aika ihmeissäni, kun radiossa kertoivat että nykyään nuoret hakeutuvat ammattikouluun, ja menevät lukioon odottelemaan seuraavaa yhteishakua, jos ei heti tärpännyt. Ja lvi-asentajaksi saattaa tosiaan olla hankalampi päästä kuin lukioon! Käy järkeen kyllä, mitään en ole eläissäni niin harmitellut kuin lukioon menoa (<- ISO VALE! KYLLÄ OLEN!). Siinä kolmessa vuodessa olisi hyvin ehtinyt opiskella ammattiin, ja nyt olisi sitten ammatti. Toisin kuin nyt. Tämänikäisenä työnhaussa pelkästä valkolakista ei hirveästi hyötyä ole, ja tällä velkataakalla ei todellakaan ryhdytä aikuisopiskelijaksi. Tälläkin hetkellä tilillä on noin 39,76 euroa.

Haluatteko muuten kuulla yleiskunnostani? Ei se mitään, kerron siitä silti! Se on parantunut! Se on käsittämätöntä! En tajua mitä olen tehnyt toisin, paitsi etten ole katsonut telkkaria kuin kerran viikossa, ja notkunut työpäivän jälkeen vielä toisen työpäivän tuossa pihalla ja tehnyt yksin kaikki kotityöt ja nukkunut vähän liian vähän, ja polttanut ihan järkyttäviä määriä tupakkaa. Nyt sitten jaksan töissä paremmin kuin moniin vuosiin, olen tehnyt enemmän hommia, mikä tarkoittaa enemmän rahaa, ja enkös jäänyt vielä ylitöihinkin viime viikolla kolmena päivänä. Selkä ei valita, ei polvet, ei olkapää, no, vasen lonkka vähän narisee mutta olen yrittänyt varoa sitä. Kesälomalla tullut kolmekiloinenkin suli loppujen lopuksi pois, niin että tässä sitä taas ollaan, kilon päässä tavoitteesta. Joka on siis edelleen tuhdin puolella, mutta tavoite silti.

Joskus olen nähnyt painajaisia siitä, että vahingossa kirjoitan blogiin lapsista heidän oikeilla nimillään. Tiedän että tässä mennään monissakin asioissa aika liukkailla pinnoilla nyt kun lapset eivät ole enää mitään parivuotiaita tölleröitä, ja köh köh, tiedän kyllä että olen kirjoittanut myös miehistä asioita, joita he eivät varmasti haluaisi julkisuuteen omilla nimillään. Siksi blogini siis on ja tulee varmasti myös pysymään anonyyminä, ja vaikka olenkin toki tutustunut omana itsenäni blogin kautta moniin mukaviin ihmisiin, en ole kenellekään oikean elämäni ihmisistä kertonut tänne kirjoittavani. Eräänä kauniina päivänä huomasin sitten puhuvani töissä tupakkatauolla Y-miehestä. Siis Y-miehenä, ei oikealla etunimellään! Voi luoja, olin kuolla kauhusta! No, tuskinpa sitä kukaan huomasi, semminkin kun silloin läsnäolleista hepuista tuskin kukaan on oletettu lukijakuntaani.

Huomaako kukaan, jos jätän loppuyhteenvedon tekemättä, ja lopetan vaan tähän?

Tullaan tullaan

Olen pahoillani, rakas blogini, että olet jäänyt niin vähälle huomiolle, mutkun mutkun tuo tosielämä on ollut niin kamalan kivaa ja ihanaa pitkästä aikaa, joten en sitten ole tullut oikein edes ajatelleeksi koko sinua!

Sitten viime kirjoittaman olen tehnyt niin paljon kivoja juttuja ja kokenut niin paljon hauskoja asioita, etten oikein edes kehtaa kertoa. Parisuhderintamallakin kukoistaa ja kujerruttaa niin että melkein pahaa tekee, käytiin nimittäin niin kivalla kaupunkilomasella ihan tuossa Helsingissä että oikeasti hävettää. Muistelen vaan säälien sitä kolmen lapsen avioäitiä joka tämän blogin aloitti, joka kulki reikäisissä vaatteissa ja ajoittain nälkäisenä, ja joka vuoroin joko läkähtyi kesäbusseissa tai jäätyi räntäsateessa bussipysäkillä odottaen bussia, johon ei ikinä rattaiden kanssa tulisi mahtumaan. Nyt tää jättää nuoremmat lapset isälleen viikoksi, isomman lapsen vie poikakaverilleen ja käy itse hotellissa ja saaristoristelyllä ja siemailee viiniä keskellä päivää ja saa niin hyvää keksiä, että tukka lähtis, jos ei olis niin tiukoilla takuilla.

No okei, jotta ei vaikuttaisi liian söpöisältä, on viimeinkin alkanut tulla korjausarvioita talon marraskuisen vesivahingon jäljiltä. Jos kenelläkään on ylimääräistä 50 000 euroa, voisin lainata. Täällä pitää uusia hela koko sadevesi- ja salaojajärjestelmä, sillä entiset oli rakennettu ihan päin Brinkalaa. Tontilla on kaunis ja kalaisa uimalampi, täysin itsenäinen ja kukoistava ekosysteemi, joka pitää tyhjentää remontin ajaksi ja jota käytetään soranläjitykseen sekä korkea kallio, johon pitää rakentaa ramppi kaivuria varten. Meinaa vähän ahistaa.

Sisätilat tulevat sitten omana aikanaan, sentään lattian kuivatuksen lupasi entinen omistaja maksaa. Meille jää vain kylpyhuoneen purku ja uudelleen rakentaminen, sekä kipsilevyjen ja laminaattien asennus sekä muut pinnoitustyöt yhteen huoneeseen. Lupasin itselleni ajatella että tämä on vain maallista, mutta silti ajatus siitä, että remontin kokonaissummalla saisi todennäköisesti kolme upouutta henkilöautoa, on aivan sietämättömän kuristava. Itse kun ajan vanhalla romulla sormet ristissä ja toivon, että se pysyy kasassa.

 

 

13.30 brm brm

Sain haasteen Enkunalmalta, ja koska ihan vielä ei tarvitse viedä nuorempia leirille, niin vastaan. Nyt.

1.      Jos et olisi sinä, kuka haluaisit olla?

Enhän minä aina edes tiedä, kuka minä olen. Silloin saattaa käydä niin, että toivoisi olevansa joku muu, mutta olisikin tietämättään salaa parempi kuin se, joka haluaisi olla. Se olisi kamalaa! Minusta on ihan mukavaa olla perheenäiti. Ehkä haluaisin olla joku, joka olisi hankkinut ammatillisen koulutuksen, jotta voisin olla nyt paremmassa työpaikassa.

2.      Uskotko etta vankila parantaa rikollisen?

Hain opiskelemaan vanginvartijaksi muutama vuosi sitten, ja olisin lopulta päässytkin varasijoilta mukaan, mutta olin jo ehtinyt saada nykyisen työpaikkani. Pelkkä poislukitseminen ei varmasti auta, mutta vankilassaoloaikana tarjottu päihdehoito ja muu psykiatrinen kuntoutus saattavat hyvinkin auttaa.

3.      Jos tekisit jotain ihmiskunnan hyväksi, mitä se olisi?

Kasvattaisin lapsia paremmin. Noin niinkuin ylipäänsä.

4.      Lempivärisi?

Pitkään se oli violetti, ja sitten se oli musta ja sitten punainen. Nykyään vastaan vain, etteivät aikuiset ajattele asiaa ihan noin. Jos on ihan ihan pakko vastata, niin uusin kynsilakkani väittää värinsä olevan Cactus flower, ja se on aika herkku.

5.      Lempikirjasi?

Luen paljon, joten suosikkejakin on paljon. Eve Hietamiehen Teräsmiehen morsian pitää mainita, samoin Mike Pohjolan Ihmisen poika. En koe olevani niin kultivoitunut lukija, etten myöskään kehtaisi mainita että ostan kaikki Marian Keyesit heti kun niitä näen. Niistä Kuuleeko kukaan on suosikkini.

6.      Harrastatko? Mitä ja miksi?

En mitään ohjattua, josta pitäisi maksaa. Luen, katson elokuvia aina kun ehdin, kirjoittelen, teen kaikenlaisia käsitöitä, puuhaan lasten kanssa sisällä ja ulkona, käyn kävelyillä ja soutamassa. Eli en juuri mitään, ja kaikenlaista.

7.      Mitä kaipaat lapsuudestasi?

Aikaa! Silloin yksi päivä saattoi kestää kuukausia. Nyt kokonainen ilta tuntuu tunnilta, kun sen aikana pitää ehtiä niin paljon.

8.      Vieläkö haaveilet siitä mitä teet ”isona”?

Tottahan toki! Välillä niitä haaveita on vain vaikea erottaa niistä haaveista, että mitä teen kun saan lottovoiton. Opiskelu ammattiin on ykkössijalla molemmissa listoissa.

9.      Jos tarvitset hermolepoa, mistä tai missä sitä saat?

Pikalevon saa tupakalla käydessä, vähän parempilaatuista taas sohvannurkassa elokuvan ja käsityön kanssa. Oma rentoutuslajinsa on tietysti se, mitä aikuiset tekevät kun lapset eivät näe eivätkä kuule, mutta pelkästään sen varaan ei voi laskea, sillä lapset yleensä näkevät ja kuulevat aina jotain, varsinkin näin kesällä, kun tuntuu että välillä menee muutama vuorokausi niin, että talossa joku on koko ajan hereillä.

10.   Voiko lasta rakastaa vitsaa säästämällä?

Rakastaisitko ja kunnioittaisitko sinä esimiestäsi, jos hänellä olisi ojennusmielessä tapana lyödä?

11.   Jos menisit naimisiin/uusiin naimisiin, mika olisi ehdottomasti tärkein tulevan puolison ominaisuus? Miksi?

Aika kiemurtelevaan laittava kysymys. Oma avoliitto, joka alkaa olla vuoden vanha, on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Kauhean mukavaa olisi laittaa tähän pitkä listä ominaisuuksia, joita haluaisin Y-miehessä olevan, mutta sitten olisi pakko miettiä sitäkin että miksi koen niiden Y-miehestä puuttuvan, ja miksi minä niitä kaipaan. Sellainen tietynlainen hyväntahtoisuus maailmaa kohtaan on kyllä ominaisuus, jota arvostan kaikissa.

Jätän tämän haasteen vapaasti vastaanotettavaksi ihan kaikille, myös blogittomille lukijoille, vastatkaa vaikka kommenttilaatikkoon alle. Kysymykseni teille tulevat tässä:

1. Korkokengät – hot or not?
2. Teini-ikäiset – omalle autiolle saarelle vai pakkotyöhön?
3. Missä iässä kävit ensimmäisen kerran yksin kaupassa?
4. Muistatko ikinä tilaan saapuessasi katsoa ylöspäin?
5. Oliko äiti sittenkin oikeassa?
6. Minkälaisista ihmisistä pidät?
7. Osaatko erottaa himon ja rakkauden?
8. Kuvitteletko ikinä että kaupan kassa on puolisisaruksesi, mutta ei tiedä sitä?
9. Keksitkö ylipäätään tarinoita satunnaisesti tavatuille ihmisille?
10. Milloin häpesit julkisella paikalla?
11. Mitä yritit korjata, mutta teitkin siitä vain huonomman?

Sinä saat peukkuni

Minä en oikein tiedä miten tässä näin kävi, mutta vieroitin itseni vahingossa Facebookista. En ole päivittänyt tilaani herran aikoihin, mutta pistäydyn siellä kyllä aina kun minulla on hirveästi ylimääräistä aikaa, eli ehkä kerran viikossa.

Se alkoi siitä että latasin kännykkään uuden, muka paremman version fb-sovelluksesta. Sehän oli ihan huono, ja pian olisikin pitänyt päivittää taas uusi versio. Tulin kuitenkin lukeneeksi mitä kaikkea sovellus saisi luvan puhelimessani tehdä, ja niinhän siinä kävi että epäluulo ja varovaisuus pistivät poistamaan koko Facebookin niin pitkälle kun sen Android-puhelimesta saa, ja tietokoneellahan en joka päivä enää istu. Alussa oli ikävä, nykyään pelaan tauoillani raivokkaasti pasianssia. (Klondiken läpimenoprosentti noin 15, Pyramidin 36 ja Golfin ahdistavat 2,5.)

Välillä tekisi mieli näin läppärillä ollessa kirjoittaakin feseen jotain, mutta sitten iskee ihme kainous, eikä minulla olekaan mitään asiaa. Epäilen että kuulumiseni saattavat kiinnostaa juuri niitä ihmisiä joille en välttämättä haluaisi niitä jakaa, sillä tunnistin itsessänikin aika kenkun piirteen; ryhdyin seuraamaan vähän alle parikymppisen kahden lapsen äidin elämää vähän muu kuin rakkaus ja hyväksyntä rinnassani.

Sitten oli vielä se ristiriita, että kirjoitanko normaalisti kirjakielellä vai muokkaanko kirjoitustyyliäni toisen kommenttilaatikossa sen toisen kirjoittamaan tyyliin. Eli jos vaikka Janzuuuuu kirjoittaa että ”Vittuxtaatana kun mul menee hremo kun se äijä ei viel oo tuonu vaippoi, varmaan se on menny taas panemaan entistä emäntääsä! saat  ripe turpaan ko tuut! soitan polliisit jos kehtaat ennää naamas täälä näyttää !!”, niin eikö se olisi loukkaavaa toisaalta vastata normaalisti omaan tyyliin kielioppia käyttäen, mutta vielä loukkaavampaa yrittää leikkiä lukihäiriöistä nuorisokielen taitajaa?

Ei ole helppoa ihmisen elämä, ei.

Syötä kädestä ja paijaa

Toisaalla netissä mainittiin kirjoitusaiheiden puuttuessa olevan täysin sopivaa kirjoittaa hakusanoista, joilla blogiin on päädytty. Kokeillaan, vaikka luulen että saatatte yllättyä.

Blogin nimi 32 osumaa. Tuota noin, olisko kirjanmerkki tai sivumuisti jotain?

Tilkkupeitto kutomalla 2 osumaa. Helppoa! Valitsee hienot langat ja kutoo ainaoikealla ruudunmallisia paloja. Jos haluaa päästä helpolla, voi kutoa myös pitkiä usean ruudun kaistaleita. Sopii ensimmäiseksi isoksi käsityöksi tai aivojen tyhjennykseksi.

Miksi otsalohko kirvelee? No niin, aletaanko tässä päästä elämän suurten kysymysten äärelle? Jos kylmien juomien vähentäminen ei auta, pitää vain laittaa elämä kuntoon niin että mikään ei ressaa eikä ahista.

Everything went better than ..expected? Kyse on tästä meemiöstä. 

Minulla ei täysin pitävää ja aukotonta tietoa ole näiden synnystä, mutta veikkaisin että rage guy oli ennen sitä. Tarpeeksi monta kertaa kun pieni sarjakuva loppui että ffffffuuuuuuu, oli virkistävä ja huvittavaa todeta että välillä tosiaan menee vähän paremmin.

Rage guy -sarjikset ylipäänsä puhuttelevat minua kovasti. Kuka tahansa voi tehdä niitä, ja olen itsekin tehnyt muutaman. Niissä voi kuvata ongelman, yleensä vähäpätöisemmän kuin suuremman, ja tehdä siitä hauskan. Itseasiassa kuulostaa aikalailla tältä blogilta.

Jalan pituus kengän koko Mikäli on tarkoituksena esimerkiksi kutoa villasukat henkilölle jonka jalkaa ei pääse mittaamaan mutta jonka kengänkoko on tiedossa, saadaan jalkaterän pituus selville kertomalla koko kahdella, jakamalla sen kolmella ja sitten vähentämällä 1,5. Heleppoa! (Ja kärkikavennusten aloituskohta selviää, kun vähennät 1,5 sijasta 3.) En tiedä miksi se näin menee, mutta näin se menee. Testaa vaikka itseesi.

Kikkeli jäykistyy Niin, toisinaan sille käy niin. Kuulin kaverilta.

Kun mies on jatkuvasti pahantuulinen Tämä onkin visainen pulma. Silloin voi tietysti tarkistaa ruokintaa. Väheneekö kitinä, jos tarjotun oluen lämpötilaa lasketaan? Muista tarkistaa se ranteesi sisäpinnalle ennen pullon antamista! Jotkut myös haluavat pullonsa yksin, mutta toisille on tärkeää, että olet näkösällä. Pahantuulisuutta ja kiukuttelua voi myös lisätä se, jos mies pelkää hänelle kuuluvan kiintymyksen valuvan toisaalle. Muista vakuuttaa miehelle, että hän on sinulle hyvin tärkeä, vaikka elämääsi kuuluu muitakin ihmisiä. Muista tarjota tarpeeksi läheisyyttä ja syliä.

Mistä vetoa että saan sinut sanomaan violetti? Haha, tiedän tämän jutun.

-Lyödäänkö vetoa että saan sinut sanomaan violetti?

-Okei.

-Toista siis perässä: Punainen.

-Punainen.

-Sitten sano vihreä.

-Vihreä.

-Sitten sano oranssi.

-Oranssi.

-Hahaha! Sanoinhan että saan sut sanomaan oranssi!

-Ai miten niin, munhan piti sanoa violetti?!

 

 

 

 

(Varoitus: Tällä konstilla voi saada kavereista entisiä kavereita.)

 

 

Kun seksi loppuu muutetaanko eri huoneeseen No jos jaksaa muuttaa eri huoneeseen monta kertaa viikossa tai jopa tykkää siitä, niin mikäs siinä sitten! Aikuisia ihmisiähän tässä ollaan.

Hakusanoilla tultiin blogiin Kappas vain, niin tehtiin.

 

30 000 orpoa ääntä

Terveiset teille kaikille, joita kiinnostaa että uhkarohkea lääkekokeiluni toimi ja pystyin olemaan töissä. Töitten jälkeen pystyin vielä tekemään ruoan, tiskaamaan astiat, ripustamaan pyykit ja pesemään uudet, käymään tapettikaupassa (turhaan – oli kiinni), eläinkaupassa ja autopesussa. Päätän päiväni päivittämällä blogia.

Ihan kuin minulla ei olisi tarpeeksi työtä kaappien siivouksessa ja turkisperkeleiden häätämisessä, päätin remontoida esikoisen huoneen. Yhdelle seinälle tulee isokuvioinen mustavalkoinen tapetti, vastapäiselle ”joku väri”. Turkoosi on tällä hetkellä johdossa, voi siitä tulla punainen tai violettikin. Kaikki esikoisen huonekalut ovat valkoisia, joten seinän väriä vaihtamalla sisustuksen tyyliä on helppo muut… Kirjoitanko minä sisustuksesta? Anteeksi, mutta mitä helvettiä?

Vedän takaisin väitteeni lääkecocktailin haitattomuudesta.