VIHDOINKIN!

Eiköhän jätetä aasinsillat ja mennä suoraan kuumimpiin uutisiin:

1) Y-mies kosi, ja me mennään NAIMISIIN!
2) Päätettiin pitkän harkinnan jälkeen ottaa kaksi kissanpentua, ja nyt meillä on KOLME KISSANPENTUA!
3) Taloa koskenut riitajuttu on saatu sovittua, ja korvaukset ovat jo tilillä!

Vähemmän kuumiin uutisiin kuulunevat kuopuksen ja keskimmäisen silmälasit, joista X-mies ei tietenkään maksanut penniäkään, koska hänen mielestään ne ovat ”normaalikulu ”, joka on laskettu elatusapuun, jota hän ei kylläkään tällä hetkellä voi maksaa, koska uusi perhe.

Pelkkä bubbling under -uutinen voisi olla huhu siitä, että nykyinen työharjoittelupaikkani joka teettää minulla ihan kohtuuttomasti töitä, olisi järjestämässä minulle rahatyötä. Sanotaanko että en ihan pidättele henkeäni odotellessani tiedon varmistumista.

Kesätyöpaikan etsiminen tulisi joka tapauksessa aloittaa nyt, ja pistää kädet kyynärpäitä myöten ristiin jotta saisin oman alan työpaikan. Se lyhentäisi opiskeluaikaani ja luonnollisesti kohentaisi talouttani, joka alkaa olla ikävän kuiva, ja tulee kuivumaan vielä entisestään.

Ja ne häät! Vielä en osaa milloin ja minkälaiset, mutta lupaan että kerron heti kun asiat alkavat loksahdella kohdilleen.

Lopuksi kuvia pikkukisseistä. Voikaa hyvin!

Advertisement

Kuurilla taas

Anteeksi taas rakas blogini, että olen sinua laiminlyönyt. Nimimerkki Eimi rupesi ihan kyselemään kuulumisia, joten taitaa olla selityksen paikka. Eli miksi ei tule enää blogattua – Kootut selitykset:

1. En halua pitää mitään ihqublogia jossa vaan taivastellaan omaa onnellisuutta ja hyväosaisuutta,  joten eipä ole tullut sitten kirjoitettua mitään. Ei ketään oikeasti kiinnosta että jeejee,  mä tykkään koulunkäynnistä ja jeejee, mulla on ihanat ja fiksut lapset ja jeejee, mulla on maailman paras ja taitavin mies eikä mun tarvitse ikinä laskea kaupassa, riittääkö rahat. Hyvät blogikirjoitukset syntyivät hauskuudestaan huolimatta köyhyydestä ja kurjuudesta ja siitä hirveästä aavistuksesta, että asiat eivät ehkä koskaan parane.

2. Anonyymiys oli vapauttavaa, mutta se on jo lievästi sanottuna mennyttä. Kesällä olin saada sydärin kun keskimmäisen kaveri siteerasi blogitekstiäni. Oli googlettanut kissojemme nimiä ja padam, päätynyt tänne. Äitini löysi tänne jo monta vuotta sitten hakusanalla ’työkaveri’, lisäksi X-mies etsii täältä siteerattavaa lastensuojeluviranomaisille ja lastenvalvojalle. Kovin montaa sutkausta ei jäljelle jää, jos jutut haluaa edellä mainitulle yleisölle siivota.

3. Nykyään pääsen ulos ja puhumaan ihan oikeille ihmisille. Kun lapset olivat vaipoissa ja minä autoton kotiäiti syrjäisessä lähiössä, se ei ollut niin itsestään selvää.

4. Tekniikan kehitys on vienyt siihen, etten avaa läppäriä edes joka kuukausi, eikä kännykällä jaksa tehdä kuin fb-päivityksiä.

5. Lapset kasvoivat isoksi. Neljävuotias on vähän eläväisempi ja materiaaliksi soveltuvampi otus kuin 12-vuotias.

Mutta jos nyt joku jaksaa silti kiinnostua mitä nykyisin puuhailen, niin opiskeluun kuuluva työharjoittelu vie ikävän paljon aikaa ja energiaa ottaen huomioon, että siitä maksetaan 3.5e päivässä. Työ on puuduttavaa ja konemaista, ja virheen tekeminen voi tehdä tyhjäksi tutkimusryhmän puolen vuoden työn.
Iltaisin katselen lasten kanssa Netflixiä ja komentelen tekemään kotitöitä. Tänään yksi teki ruoan, toinen laittoi tiskipöydän kuntoon ja kolmas viikkasi pyykit – minulle ei jäänyt mitään!

Öisin kihnutan Y-miehen mittavaa vartta vasten syvästi tyytyväisenä kaikkeen. Y-mies kihnuttaa takaisin, ja yhtä lailla syvän tyytyväisyyden vallassa.

Joskus suunnittelen kissanpennun hankkimista, joskus taas retkeä kauppaan jossa on iso valikoima Ben&Jerry-jäätelöitä. Sen suurempaa en tarvitse.

Kaikki mitä toivon on kissan kakka

Pitkän hiljaisen kauden jälkeen tapahtuu taas. Työt jatkuvat vielä yhden kierron, mutta kas, koulukin alkoi! Torstaina menin kiltisti kouluun, vaikka olin aamulla päässyt kuudelta töistä. Päässä pörisi ja vähän oksetti, muuten meni hyvin. Ensi viikolla koulu jää väliin, ja vähän kyllä nolottaa kun opettajat sanovat ettei se haittaa, kun työkokemus on kuitenkin niin tärkeää. Jjjust.

Sitten täällä sairastaa Saima. Perjantaina käytin sitä päivystyksessä kakistelun ja yökinnän takia, mutta mitään ei löytynyt, paitsi mahasta möykky. Saatiin se kotiin seurantaan, ja kakistelu jäikin pois ja reipas se on, mutta koska pissiä eikä kakkia ole tullut, mennään tänään uudestaan suolitukoksen pelossa.

Esikoinen on tässä sivussa asustellut Oulun rautatieasemalla isohko elin otsassaan odottelemassa kuusi tuntia myöhästynyttä junaa. Oho hups, sanoo VR.

Ja ihan siltä varalta ettei stressiä olisi tarpeeksi, kuopus meni eilen kaverille yöksi ja sitten sen kaverin äiti soitti mulle puolilta öin ihan kännissä et hei, lähettäiskö baariin. No, en lähtenyt.

Y-mies on äitinsä kanssa mökillä vielä viikon, ja kaiken taustalla jyskyttää ikävä ja puute. Aika näljää on taas kaikki.

Tittidii!

Oho, tuli juhannus!  Olkoon se itsekullekin yli kymmenasteinen ja vähäsateinen.

Meillä oli erikoinen tilanne tuossa toukokuun lopulla. Autoni mysteerinen merkkivalo johti jonkinlaisen tiivisteen vaihtoon, noin 450e. Sitten Y-miehen rengasrahina johti jonkin palan vaihtoon, n. 600e. Samalla huomattiin että joku anturikin oli hajonnut, noin 400e. Sitten pyykkikone sanoi että minä en enää pese jos ette korjaa nukkasuodatinta, ja sen korjaaminen olisi ollut kalliimpaa kuin uusi pesukone, joten uusi pesukone 400e. Samalla reissulla autoni sai slaagin ja jätti tienposkeen. Hinaus vakuutukseen, joku mäntä 400e.

Kylmä hiki otsalla yritettiin vitsailla että mikähän hajoaa seuraavaksi, ehhehe, ja kahden päivän päästä jo pitkään kiukutellut tiskikone välkytti koko valoarsenaalia eikä enää käynnistynyt. Uusi kone 500e. Ja samalla viikolla Y-miehen auton perushuollossa huomattiin 1000 e:n vika.

Nyt kun on mennyt jo kaksi viikkoa ilman uutta rahareikää, uskaltaa tästä jo kertoa. Ehkä se jotakuta naurattaakin. Olen paiskinut ällöttävän likaista ja hikistä kolmivuorokesätyötä oksennukseen asti (I shit you not, kun nukkuu kolmessa vuorokaudessa viisi tuntia, tulee oksennus työvuoron jälkeen!) ja haaveillut sellaisista ripsenpidennyksistä, mutta eka palkka meni luottokorttilaskuun. Toisaalta se oli vajaan kahden viikon palkka ja kattoi sen kokonaan, joten voi hyvin olla että tälle kesälle ne säihkysilmät tienaan, vaikka tarkoitus on pistää kaikki liikenevä jemmaan kolmatta opiskeluvuotta varten, jolloin saankin vain opintora-hahaa 250e/kk.

Ja jos muuta kuulumista olette vaille, niin Y-miehen tyttärenpoika lähti konttaamaan juuri 6kk täytettyään, nousee pystyyn ja kävelee puita pitkin, joka on IHME ja KÄSITTÄMÄTTÖMYYS. Kaveri ei myöskään vierasta ollenkaan, mikä on yhtä suuri IHME ja KÄSITTÄMÄTTÖMYYS. Täällä kun nämä kaksi nuorempaa ovat lötkötelleet miltei 9-kuisiksi, ja keskimmäinen pelkäsi vieraita vielä 5-vuotiaana.

Vaan eipä pelkää enää. Tälle kesälle ovat olleet leireillä ja sukulaisissa enemmän kuin kotona, että minä saan rauhassa yrittää toipumista työvuorojen välillä, ja hauskaa noilla on ollut.

Lopuksi vielä ultimate-haircuttia: Y-miehen pitkätukkahevaripäivät jäivät taa. Vein kampaajalle Rob Trujillon ja takaisin sain James Hetfieldin! Kyllähän minä tiesin että blondi se oikeasti on, mutta kyllä siinä piti uudelleen tutustua, niin iso ero entiseen oli. Mutta en valita, komea ja ihana tuo on, oli tukka millainen vain ♡

Jos minä saisin päättää niin –

Jos nyt sattumalta joltain blogeja seuraavalta on jäänyt huomaamatta että Wanha Blogistania nostaa päätään Facebookista alkaen, voin ilolla ja ylpeydellä sekä hyvällä omallatunnolla sanoa saaneeni kutsun mukaan. Wanha on tässä määritelty 2005 tai sitä ennen aloittaneeksi blogiksi, ja kappas kehvelettä, aloitin omani heinäkuussa 2005. En ole ihan ainoa joka on polkannut aktiivisesti siitä lähtien, mutta kovin moni hyvä tyyppä on lopettanut. Se on surullista, sillä uusia yhtä hyviä on kovin vaikea löytää.

Ja koska haastettiin polkkaamaan päivän asusta, niin voin helpotukseksenne kertoa että minulla on sellainen. Musta pitkähihainen trikoopaita, entiset vaaleanvihreät kotihousut (nykyisin väri on vaalean harmahtavan vihertävä) ja mustat, tosi pahanhajuiset sukat. Niiden alla olen alaston, kuten niin kovin moni teistäkin. Ai niin, päässä on musta panta, koska hikoilin töissä niin että päänahka kastui ja ponnari alkoi tuntua epämiellyttävän kuumalta. Kun huivi pitelee rastapötkylöitä pois naamalta, en tule hulluksi, kuten muuten tulisin, sillä en ole ikinä kestänyt sitä tunnetta kun tukka kutittaa kasvoja. Pötkylät osaavat sekä kutittaa sietämättömän hienovaraisesti että pistää neulamaisesti ja törkeän kipeästi.

Nyt lipsahtaa tukkapostukseksi, mutta paikallisella keskustelupalstalla tulin kysyneeksi olisikohan täällä kampaajaa, joka osaisi tukkaani huoltaa. No, ei liene yllätys että minun toivottiin harkitsevan ihmismäisempää kampausta ja muuttavan pois, sillä tämä on kuulemma rauhallinen keskiluokkaisten ihmisten kaupunki, johon minunlaisiani ei toivota.

Vähän kyllä jäin ihmettelemään että miten minä voisin enää rauhallisempi tai keskiluokkaisempi olla, mutta siihen joutunen etsimään vastaukset itse. Teen sitä kuunnellessani Skunk Anansien Skunk Songia.

Me tytöt emme leveile

Ihan täysin en sittenkään tiennyt mihin sitouduin, kun päätin laitattaa rastat tukkaani. Tukassahan on ollut jos jonkinlaista, on ollut vyötäröpituista luomutukkaa, kokokaljua, siilitukkaa, irokeesia. On ollut sinistä, on ollut violettia, on ollut mustaa ja on ollut vaaleaa.  Nyt kun normaalia naistentukkaa piti kolmisen vuotta, oli aika kokeilla taas Jotain Ihan Muuta.

Ihan ensimmäinen yllätys oli kipu. Patukat tehtiin tupeeraamalla ja huovutusneulalla pistelemällä, ja aluksi olin kirkua vain pistelyvaiheessa. Kun viimeisiä kolmeakymmentä aloitettiin, jo tupeeraaminenkin sattui niin että hengittäminenkin kävi silkasta työstä veden valuessa silmistä ja hartioiden pyrkiessä väkisinkin kohti korvia. Kampaajaraukka sattui omaamaan empaattisen luonteen, joten tuskaa se oli molemmille. Luuletteko että  valkohehkuinen kipu lakkasi kun suljin kampaamon oven takanani? Ehei. Se jatkui yli vuorokauden.

Toinen yllätys, sekin aika ikävä sellainen, tulikin sitten valmiin patukan pituudessa. Luulin että hiukset lyhenevät kolmanneksen, kun ne takutetaan, mutta ne lyhenivätkin kolmannekseen. Kyynel. Nyt nämä eivät yllä enää kiinni, ja näytän täsmälleen Sideshow Bobilta.

Kolmas yllätys, nukkumisen vaikeus, takaa että ilmekin muistuttaa, ainakin tuota ylläolevaa. Ensimmäinen yö oli niin tuskallinen päänahan huutaessa järkytystään ettei unta saanut senkään takia. Muutaman yön kokemuksella herään toistuvasti etsimään asentoa, jossa patukat eivät paina. Toistaiseksi toimivin asento on ollut puoliksi vatsallaan, jolloin työnnän tyynyä posken alle, niin että kuuppa roikkuu puoleksi ilmassa. Mutta lempiasentoni sängyssä tuskin kuuluu lukijankuntani kiihkeimmän mielenkiinnon kohteisiin, joten siirrytään eteenpäin.

Paljastui myös, että tukka on loistava kollegattaren pahanpuhumiskampanjan paljastaja. Ne, jotka eivät ole uskoneet kollegan juttuja tai joutuneet kampanjan uhreiksi, kommentoivat tukkaani kyllä. Yllättävän iso osa tutuista, sellaisista, joilta kommenttia odotti, ei sanonut mitään.

Pah, pitäkööt tunkkinsa. Minä en mielestäni ole tehnyt mitään väärää. Tottakai on karua kun joku nimittää juoppoa naistenhakkaajaa juopoksi naistenhakkaajaksi jos itse on siivonnut ajatuksen silloin tällöin maistissa muksijaksi. Toki silloin tekee mieli moittia todenpuhujaa. Tilanteen arkuuden allekirjoitan kuitenkin sillä, etten pidä järkevänä lähteä vastakampanjaan kertomaan miksi kollegatar kääntää ihmisiä minua vastaan. Olemme aikuisia kaikki 900. Enköhän minä kestä, tämänkin.

Krunts, krunts, rysk

Kun kaikki menee päin mäntyä, uusi kampaus piristää paremmin ja pysyvämmin kuin kilo suklaata, joka toki piristää myös, mutta ikävin sivuvaikutuksin. Näin perustelin esimiehelleni tarpeeni saada torstai vapaaksi kampaajalla käyntiä varten. Varmemmaksi vakuudeksi vuodatin valikoidut palat viimeaikojen vastoinkäymisistä siskon sairautta, tulipaloa ja kenkkua lääkäriä myöten, unohtamatta kalsaa tilannetta ystävyyssuhteissani, pahoinpidelty kollega kun on ryhtynyt vimmalla kääntämään yhteisiä kavereita kuiskuttelulla minua vastaan.

Ja kas, lupa heltisi!

Ja vaikka kampaaja on vasta huomenna (dramaattisen mallinmuutoksen ennustetaan kestävän neljä tuntia, siksi piti pyytää koko päivä) on olo ollut pari päivää jo ihan tralalaa. Olen tosissani. Maailma on hyvä ja pus pus muisk muisk teille kaikille!