Elossa!

Heipä hei hävettävän pitkästä aikaa. Koska kukaan ei tätä enää lue eikä ketään muutenkaan kiinnostaisi, kerrotaan isoimmat asiat ensin: minusta tuli muutama viikko sitten mummo! Eikä enää mikään puolimummo  Y-miehen kautta, vaan oikea, ehta lihajaverimummo! Esikoinen ja avomiehensä ovat onnesta pökkyrällä ja syystäkin; syntynyt poika on kaunis, tyyni ja rauhallinen, aivan ihanteellinen tapaus aloitteleville vanhemmille. Vaikka sillä on mun nenä.

Y-miehen kanssa ehdimme vihdoin vihille viime syksynä, kauneimman ruskan aikaan. Avioliitossa elo on parasta ikinä! 

Opiskelut taputeltiin pakettiin jo vuosi sitten, ammattipätevyyden myötä palkka nousi ja työtilanne on kunnossa kesän loppuun asti. Hankin uuden auton ja remontoin taloa pikkuhiljaa jaksutilanteen mukaan, kun jäljellä on oikeasti vain kosmeettisia juttuja. Olen kehittänyt viikkosiivousrutiinin jota rrrrakastan ja jonka avulla koti oikeasti pysyy siistinä, näin ainakin uskottelen itselleni, vaikka enemmän taitaa asiaan vaikuttaa se että loputkin lapset ovat isoja eivätkä enää kanna roinaa ympäriinsä. Aamuruuhkassa kuuntelen Y-miehen minulle tekemältä muistitikkumixtapelta hyvää musiikkia ja hymyilen niin,että hampaat heijastuvat rapaisesta tuulilasista.

Elämä on aika helevetin jees just nyt.

Advertisement

2 responses to “Elossa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: