Milloinkahan sitä oppii että vanhemmillakin on seksielämä eikä hiivi kylään ikkunoista kurkistellen? Itse en luojan kiitos ole asiaa joutunut pohtimaan, mutta Y-miehen esikoinen melkein. Ristus sentään, oli ehkä viidestä minuutista kiinni, ettemme joutuneet elämämme kiusallisimman hetken eteen.
Muuten kuuluu vieläkin kivaa. Lääkitystä puretaan ja ranne rikkoutui sillä tavalla sopivasti, että kesäloma alkoi jo! Tällä kertaa rannetta myös tutkitaan, tähän asti on vaan todettu että voi voi, pidä tukea ja tule kolmen päivän päästä takaisin töihin. Mielenkiinnolla odotan mitä ultrassa ja röntgenissä selviää, sillä jos se on tarpeeksi rikki ja voidaan osoittaa että se johtuu työstä, tulee opiskelusta paljon helpompaa uudelleenkoulutustuen takia.
Opiskeluhaave elää edelleen vahvana. Olen jopa kaivanut lukion kemiankirjan esille ja alkanut lueskella sitä iltaisin, piittaamatta siitä että pulskan perheenäidin kiinnostus kemiaa kohtaan saattaa olla hassua. Nyt pitäisi oikeastaan vain päättää, että haluanko opiskella kolme iltaa viikossa aikuisten kesken kaukana kotoa ja käydä kahtena päivänä viikossa töissä, vai opiskella koko viikot päivisin suhteellisen lähellä, mutta aaargh, teinien seassa.
Kolme kertaa ikuisuus 
9 heinäkuun, 2013 at 14:49
Todellakin, aaargh..voin sanoa kokemuksen äänellä, että tuo teinien kanssa opiskelu ei ainakaan ole mitään herkkua..ja luulen, että opetuksen tasokin kärsii, kun ei opettajia motivoi se, että teinit huutelevat, eivät keskity mihinkään ja vinkuvat jatkuvasti tupakkataukoja..tämä siis minun kokemukseni..Onnea valinnan tekemiseen!
9 heinäkuun, 2013 at 18:06
Opiskelu kannattaa aina. Ei kai se nyt niin haittaa, vaikka ympärilä olisi teinejäkin? Siinähän voi itsekin ihan nuortua. Meidänkin isä menee jatkamaan opintojaan noin 40 vuoden tauon jälkeen, tosin yliopistoon, mutta yhtä kaikki yliopisto-opiskelijat ovat varmaan faijan näkökulmasta ihan kakaroita. Sekaan vaan!
12 heinäkuun, 2013 at 13:33
Opiskeluhaaveet eivät ole minkään ikäiselle hassuja! Itse aloitan juuri toisen korkeakoulututkinnon tekemisen, ja olen siitä niin onnellinen ja kiitollinen, että tenttikirjaa tänään lukiessani alkoi tänään itkettää. Ensimmäinen tutkinoni oli ns. järkitutkinto, kun en nuorena vielä ollut varma, mitä haluan tehdä. Nykyinen on unelmieni täyttymys.
Ammatinvalintapsykologi työvoimatoimistossa totesi, että nykyisessä maailmanlaajuisessa huonossa työllisyysytilanteessa opiskelu on järkevintä mitä voi tehdä.
Itse en jaksa pitkiä matkoja, joten yrittäisin nuorten parissa. Nekin voivat yllättää. Eivät aikuisetkaan aina niin motivoituneita ja innostavia ole. Riippuu niin paljon henkilöistä. Mutta seuraa sydän, sydän, sydäntä! 🙂