Syötä otsikko tähän

Muistatteko helmikuisen ystävänpäiväyllätyksen, kun suhde Y-mieheen meni isosti katkolle jatkuakseen toki taas muutaman päivän päästä? Ne muutamat välipäivät olin täysin ruokahaluton. Niiden jälkeen huomasin yllätyksekseni, että olin laihtunut muutaman kilon. Päätin jatkaa samalla, syömättömällä linjalla. Vaikka ruokahalu palasi, pyrin parhaani mukaan tukahduttamaan sen kahvilla ja tupakalla, syöden vain työpaikkalounaan ja kotona iltaruoan lasten kanssa. Tuolloin en jättänyt ottamatta sitä mitä teki mieli syödä enkä jättänyt itseäni nälkäiseksi. Perjantaisin ja lauantaisin karkkia söin karkkia ja muuta mitä mieli teki, hyvällä ruokahalulla ja puhtaalla omallatunnolla.

Näin meni kaksi kuukautta ja seitsemän kiloa ilman nälkää ja hyvävointisena. Sitten ei painon saralla oikein tapahtunut enää mitään, vaikka jatkoin samoilla syömisillä. Nälän tunne oli kuitenkin kadonnut, joten en katsonut tarpeelliseksi alkaa tuhlata aikaa ja rahaa ”tavalliseen” syömiseen. Paino tuntui asettuneen ikävästi yhtä ainoaa kiloa korkeampaan lukemaan, jota olin ajatellut mahdollisena tavoitteena, joten viikkojen mentyä päätin yrittää vähän vielä nipistää syömisestä korvaten joka toisen työpaikkalounaan jonkinsorttisella jauhemaisella ravintopölyllä, jonka pitäisi sisältää kaiken, mitä elimistöni tarvitsee. Ja omenalla! Ei unohdeta omenaa! PAM! Paino putosi samantien kaksi kiloa, ja olen nyt kiloa kevyempi, kuin olin ajatellut olevan edes mahdollista! Ikävä kyllä nyt sitten huimaa ja pyörryttää ja on kovin kehno olo.

Sitten niitä disclaimereita. Toki tiedän että kahdeksan kilon jälkeenkin olen edelleen painoindeksilläni 30 merkittävästi lihava. Yritän lohduttautua ajateuksella, että helmikuussa lievän lihavuuden rajaan oli kymmenen kiloa, nyt vain kaksi. Kaksi kiloa pystyy ihminen laihtumaan, eikö vain? Kymmenen kilon pudottaminen alkaa taas olla aika abstrakti ja vaikea ajatus.

Tiedän myös että tämäntyyppinen syöminen ei ole minkään virallisen tahon suosittelema, vaan päinvastoin, pahexuma. Se kuitenkin toimii minulla, joten en taida alkaa sitä kamalasti säätelemään. Minulla viisi pientä, kevyttä ateriaa ei todellakaan toimi koska a) en ehdi nysvätä niitä b) en ehdi syödä niitä ja c) pienistä aterioista tulee pahalle päälle. Ai niin ja d) pekonia pitää ihmisen silloin tällöin saada.

Liikunnan lisääminen olisi tietysti tosi kiva homma, mutta kun työ on mitä on ja nivelet samoin, niin jätetään kuitenkin vielä väliin, varsinkin kun soutuvene on nyt vesillä ja pihanhoitoon kuuluu viikate ja kirves.

Olin samassa painossa pari vuotta, enkä oikein tiedä miksi nyt sitten innostuin pudottamaan painoa, kun eivät kilot minua ikinä oikeastaan häirinneet. Raadollinen selitys voisi tottakai olla sen helmikuinen välirikko ja ajatus markkinoille paluusta: täytyyhän tytön jälleenmyyntiarvoaan ajatella. Jollekin sanoin mukahuolettomasti että halusin vain kokeilla, vieläkö liha tottelee kuria. Itseasiassa siinä saattaakin piillä totuus; elo talvella ja kevään korvalla oli niin rankkaa itsestä riippumattomista syistä, että ruokailurytmin ja oman painon säätäminen ihan itse on vapauttavaa.

Olenko nyt sitten onnellisempi ja terveempi, ja onko olo kevyempi? Kahdeksan kiloa on kuitenkin aika paljon. No, nivelvaivat ovat kovat edelleen, mutta en ajatellutkaan niiden johtuvan painostani. Muutoin eron huomaa vain siitä, että vaatteet lököttävät ja roikkuvat. Uusia en todellakaan aio ostaa, sillä tiedän kyllä, miten todennäköistä on, että lihon taas.

Puh, olen avautunut.


2 responses to “Syötä otsikko tähän

  • Tiina

    Jahas, tätä on liikkeellä näköjään. 🙂 Itse siis avauduin vähän saman tyyppisesti aiheesta juurikin.

    Pekoni ♥

  • HannaHoo

    Onnea pudotetuista kiloista, tuohan on ihan loistavaa! Mä en tiedä, saako karppaamisesta puhua edes ääneen, mutta mulla toimii sokerien ja hiilihydraattien karttaminen, ja sitä pekoniakin saisi syödä. Minä en, kun uskonto kieltää. Tuosta tulee äkkiä tapa, ja se makeanhimo katoaa kun itsestään ja tässä on nyt reilun vuoden aikana -40 kg, joten….Into liikkua löytyi myös, kun ne ekat parikymmentä kiloa tipahti, ja verenpainelääkityskin lopetettiin hiljalleen. Kun ei edes ajattele laihduttavansa, vähän vaan rukkaa ruokailuita, niin kaikki sujuu liki itsestään. Aivan ihanaa oli se uusien vaatteitten ostelu. 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: