Koska elämässä menee pitkästä aikaa silleen kevyemmin, tiedättehän, aurinko paistaa, hymyilyttää, on tulevaisuutta edessä ja lämmintä ihoa jota silitellä, olen alkanut hakeutua ihmisten ilmoille. Kävin tutustumassa paikalliseen neulekahvilaan, ja aion käydä siellä jatkossakin, vaikka olin ainoa alle 55-vuotias osallistuja. Paikallistuntemusta tästä uudesta paikkakunnasta alkaa olla jo aika tavalla. ( Ah, siitä tulikin mieleeni, että arvatkaa huutorepesinkö, kun siistihköä pääkaupunkiseudun yleiskieltä aiemmin puhunut esikoinen päästi entisen ”mitä”:n tai ”no”:n sijaan ”kui?” No, huuterepesinhän minä.)
Pääsin myös käymään Menitan tapaamisessa viime lauantaina, ja koska keskimmäinen niin kovasti halusi, otin hänet mukaan. Itseasiassa esikoisenkin piti tulla mukaan, mutta kun selvisi että poikakaveri (joka on nykyään kaveripoika) oli lähistöllä isänsä luona käymässä, liukeni hän paikalta ennen liikkeeseen astumistamme.
Minua on myös kovasti houkuteltu paikalliseen kotiseututaloon kutomaan kangaspuilla. Eläkeläisjärjestö hoitaa loimet, ja aina on paikalla opastamisesta pitäviä ihmisiä. Eikä tarvitse varata aikaakaan. Arvatkaa kuumottaako? Pelkään vain että jos nyt opettelen kutomaan ja hurahdan siihen täysillä, joudun ennen pitkää hankkimaan omat kangaspuut, kun tilaakin oikeastaan olisi. Eikä se suinkaan tulisi halvaksi.
Elämä on valintoja, ja tämän tuskittelu taitaa olla kuitenkin sieltä kevyimmästä päästä. Huh. Vaihteeksi tämmöistäkin.
Päätin myös ruveta vihdoin keräilemään gargoileja. Jos ihan tarkkoja ollaan, taidan itse asiassa kerätä khimairoja. Niissä ei taida olla varsinaisesti muuta eroa kuin se, että gargoilin tarkoitus on olla rakennuksessa vesiränninä ja khimaira poloinen on pelkkä koriste. Kokoelmassani on vasta Seppo ja Olavi, mutta ne ovatkin nättejä söpöläisiä, joita katsellen jaksan kyllä odotella kokoelmani karttumista. Voisi oikeastaan sanoa että ajatus tähän lähti Y-miehen ex-vaimolta, joka kerää kaikkea lumiukkoihin liittyvää. Minä taas olen aika pitänyt gargoileista, ja nyt kun on takka jonka päälle vartijoita asettaa ja kalliota pihalla, jonne tehdä asetelmia ..miksipäs ei?
Seppo Ja Olavi hihittelevät takan päällä
Kolme kertaa ikuisuus 
26 maaliskuun, 2012 at 19:09
Mene ihmeessä kurssille, voin myydä sulle erittäin edullisesti toiset nurkissa pyörivät kangaspuut. Ainoastaan vaan joudut hakemaan ne Savon mailta ja se ei kyllä taida tulla erityisen halvaksi 😉
27 maaliskuun, 2012 at 00:21
Vieläkin himottaa pelkkä kangaspuiden ajatteleminenkin, vaikka ainokaisesta kokemuksestani on runsaasti yli kaksikymmentä vuotta. Asuimme sellaisessa taloyhtiössä, jossa oli kangaspuut kerhohuoneella. Kudoin mattoja ja tykkäsin.
Seppo ja Olavi ovat niin hirveitä, että ovat suorastaan söpöjä 😉
28 maaliskuun, 2012 at 15:14
No niinpä! Te tiedätte miten vaarallinen harrastus voi olla! Siksi emminkin vielä.
27 maaliskuun, 2012 at 07:35
Päivän murrevalistuspläjäys
täällä meidän leveyksillä, oletettavasti lännemmässä kuin teillä:
kui = miksi, vrt. äiti-ihminen: ”nyt siivoamaan!” lapsi: ”kui? onks pakko?”
kuinas = miten, kuinka, vrt. äiti: ”kuinas sä ny noi menit tekemän?”
tä /täh = mitä
kummottis /mimmottis = kuinka, miten (myös muodot kummottos /mimmottos tunnetaan), vrt. lapsi: ”kummottos kirjotetan hiano?”
Ja kun mennään pari sukupolvea taaksepäin: ”tulkas ny hlika syömän! Ottaka voikakko kans! Tykkäks seksist?”
28 maaliskuun, 2012 at 15:15
Joo, ei me noin lännessä olla! Tosin neulekahvilassa oli vanhempi nainen naapurikunnasta ja minun piti ihan keskittyä kuuntelemaan, mitä sieltä oikein tulee.