Ketä minä oikein huijaan?
Mihinkään ei pääse parisuhdeasioissa apua hakemaan ennen joulua, sillä tapauksemme ei ole akuutti alkoholin käytön vähyyden sekä väkivallan ynnä pettämisen puuttumisen takia. Yritän pysyä kartalla omien voimavarojeni määrästä, enkä pidä siitä miten suuri osa niistä valuu toisen hyväksi ilman että takaisin tulee kovinkaan paljoa.
Kuinka paljon loppujen lopuksi kannattaa yrittää?
Kolme kertaa ikuisuus 
13 marraskuun, 2011 at 17:38
Lämpimästi suosittelen tutustumaan Kataja ry:n tarjontaan http://katajary.fi/ Parisuhde on asia, jota kannattaa vaalia ja se jo helpottaa kun molemmat ensinkin puhuvat samaa kieltä.
13 marraskuun, 2011 at 17:45
Oi!
Mikä hiertää? On syntynyt sellainen kuva, että ainakin Sinä olet yrittänyt tosissasi! Olen samaa mieltä, että jossain vaiheessa sillekin on asetettava rajat. Parisuhde, kuten muutkin hyvät ihmissuhteet, perustuu vastavuoroisuuteen.
Voimia!
13 marraskuun, 2011 at 18:56
No voi nenä.
Puhuminen auttaisi varmaan ensihätään, mutta se tietysti edellytäisi sitä molemminpuoleista sitoutumista asioiden selvittämiseen. Ja miehet taas on joskus niin kovapäisiä. Mutta jos sitoutumista löytyy, niin lainaa vaikka jotain selfhelp-kirjoja parisuhteen hoidosta.
13 marraskuun, 2011 at 22:14
Me olimme miehen kanssa Kataja ry:n kautta parisuhdeviikonloppua viettämässä. Kurkkasin tuonne Katajan sivuille ja siellä oli muutama ihan edullinen tilaisuus tulossa lähiaikoina pk-seudulle.
Töitähän parisuhde vaatii ja molempien sitoutumista siihen…
13 marraskuun, 2011 at 23:54
Voi itku, joskus on vaikea sopeutua toisen elintapoihin (itse olen paljon tata miettinyt ja tullut siihen tulokseen etta ikani puolesta aion jattaa kokeilematta enaa) ja teilla on ollut isoja muutoksia, eikos se esikoinenkin ole murkkuikainen (jos oikein ymmarran). Tosi paljon voimia sulle ja jaksamisia, parisuhteen yllapitaminen on yllattavan voimia vaativaa ajoittain.
14 marraskuun, 2011 at 07:07
Tuossa teidän muuttuneessa ja uudessa elämäntilanteessa, ehdottomasti kannattaa yrittää vaikka ja kuin. Molemmat tulee suhteeseen kera odotusten ja vanhojen tapojen. Lapset lisää oman mausteensa. Se voi olla helvetin rankkaa!
Puhukaa, puhukaa, vaikka kirjoittakaa! Meillä ajauduttiin vastaavanlaisessa tilanteessa hirveeseen kriisiin koska hää ei puhu ja mua ahdisti kun ei puhunu ni sit mäkään en puhunu. Lopulta kun sain sanottua, tositosi nätisti, että kun musta tuntuu ettei hän edes tiedä mitä kaikkea mä teen täällä kotona, ja että musta tuntuu että teen aika paljon enemmän kuin hän. Siitä aukes portti, pikkuhiljaa….
mut ehdottomasti taistelkaa.tsemppiä!
14 marraskuun, 2011 at 17:26
Joojoo, kiitos kiitos. Kyllä tässä pärjäillään. Se on kumma miten kevyesti sitä yhteen muuttaessa totesi että tulee muuten varmaan olemaan aika rankkaakin ajoittain. No niin tuli.
16 marraskuun, 2011 at 09:50
Niin kauan on toivoa, kun tahtoa riittää. Vaikka se välillä lopahtaisikin toiselta kesken matkan, niin tärkeintä on, ettei lopu molemmilta yhtä aikaa ja kumpikin löytää sen tahdon elää ja olla yhdessä aina uudestaan.
Vetäkää happea välillä, ottakaa aikaa itsellenne, sekä yhdessä että erikseen.
Ethän vaan tee samaa virhettä kuin minä aikoinaan, estät sen toisen aikusen tasavertaisen roolin perheessä lasten kanssa. Mä seisoin miehen ja lasten välissä aikani, nää on mun, älä puutu!
Toivottavasti tätä kirjoittaessani asia on ollut ohimenevä tussahdus.
HannaHoo