Olisi ihanaa ehtiä päivittämään blogia vähän useammin, sillä totisesti teiltä jää nyt mehukkaimmat jutut väliin.
Viime maanantaina olin takuuvarma siitä, että tämä avoliitto se sitten oli tässä, kiitos ja hei. Tiistai oli ihan tavallinen päivä. Keskiviikkona X-mies ilmoitti tekstarilla, että hän ei sitten lapsiaan ota tulevana tapaamisviikonloppuna, koska on yksin juniorin kanssa koko viikonlopun. Kihisin, mutta vain itsekseni. Torstaina loukkasin toisen ranteeni ja kävin katsomassa Y-miehen asunnon remontoitua kylppäriä sekä avasin oven kiinteistövälittäjälle, joka oli paljon miehekkäämpi kuin olin kiinteistövälittäjistä kuvitellut. Perjantaina kävin Y-miehen kanssa anoppilassa ja hakemassa lapsivahvistusta viikonlopuksi. Viikonloppuna olin onnellisempi kuin ikinä. (Paitsi perjantai-iltana, kun esikoinen katosi. Likkaa haettiin ympäri kyliä yömyöhään ja juuri kun oltiin ajamassa takaisin kotiin kahvinkeittoa ja poliisille soittoa varten, nähtiinkin saatanan kakara kävelemässä tienpientareella samaan suuntaan. Ja juuri kun luulin saaneeni penikan ymmärtämään että ei noin vain häivytä ilmoittamatta mihin menee, kenen kanssa ja milloin tulee takaisin! Olin niin raivoissani että laitoin lapsen poistamaan Facebook-tilinsä.)
Sunnuntaina Y-mies ymmärsi vihdoin miksi lemmikkieläimiä pidetään, kun kiipesi takapihan kallioille valokuvaamaan. Ankero lähti mukaan ja poseeraili ja pelleili ja kivaili. Helpotuin.
Tänä maanantaina olen lumilingon omistaja ja jääkaapissa on hurja määrä graavattua lohta. Ja Y-mies paljasti että vie minut Tavastialle katsomaan Von Hertzen Brothersia syntymäpäiväni kunniaksi sitten joulukuussa.
Ehkä palataan asiaan ennen ensi kuuta.
Kolme kertaa ikuisuus 
31 lokakuun, 2011 at 18:46
Aika riskaabelia luvata kuun viimeisenä päivänä, että kuullaan susta (ehkä) vielä ennen ensi kuuta! 😉
Pääsääntöisesti vaikutti hyvältä kuitenkin kuulumiset, enemmän kuin huonolta.
31 lokakuun, 2011 at 19:04
Mä luulin niin autuaasti että oltiin jo marraskuussa. Höh. Koko loppu meni ihan reisille.
31 lokakuun, 2011 at 20:28
Aika vauhdikasta elämää sinulla vaihteeksi. Ajatteles, jos olisit lopettanutkin bloggaamisesi… mihin olisit tämänkin syytänyt ellet meidän iloksemme…? 😉
… sitä vain ihmettelen, mitä pahaa lapsukaisesi Facebook-tili oli tehnyt, kun käskit hänen poistaa sen. Oliko Facebookilla jokin osuus tyttären katoamiseen?
1 marraskuun, 2011 at 19:39
No johan mulla hetken aikaa ehtikin olla tylsää, nyt sitten tapahtuu senkin edestä.
Rangaistuspolitiikka tässä perheessä on että se mikä kirpaisee, on käytössä. Ja mikään ei tule yllättäen. Ja kaikesta voi neuvotella. Esimerkiksi kynttilänsydämen tökkiminen loppui siihen, kun ilmoitin että jos joku tätä vielä tökkii, saa ostaa kaupasta pussillisen lempikarkkejaan ja katsella kun minä syön ne.
Esikoinen sai jo profiilin takaisin, ja tietää että seuraavalla kerralla jos tämmöistä tekee, lähtee se sekä tietokoneen käyttäjätunnus. Sitten lähtee huoneen ovi, lopuksi alan takavarikoimaan vaatteita.
Ja kas kummaa, on nyt muistanut ilmoittaa iltajuoksuistaan.
1 marraskuun, 2011 at 06:00
No johan on ollut menoa ja meininkiä vaikkas naapurustolle jakaa!
Silti totean että jotenkin tässä postauksessa oli kauhian positiivinen pohjavire. Kuvittelenko vaan? Sitäkään kun en näillä kana-aivoillani enää ihmettelisi 😀
1 marraskuun, 2011 at 19:40
Apua, ei nyt kuulutella ihan kaikille, mutta taidat olla oikeassa 😀