Myös mekon kanssa

Kävin lääkärissä, ja kuten etukäteen arvelin, sain sairaslomaa ja särkylääkereseptin. En minä varsinaisesti sitä sairaslomaa olisi tarvinnut, mutta enhän minä siitä kieltäytynytkään. Sekä luonne että työnkuva estivät.

Nämä uudet napit ovatkin aikamoisia. Ensinnäkin ne on pakko ottaa illalla, jotta suurin osa tajuntaan vaikuttavista sivuoireista jäisi kokematta. Toisekseen ne eivät varsinaisesti vie kipua pois, mutta siitä ei vain välitä. Kävin esimerkiksi lenkillä. Ihan sama että polvi paukkui ja nilkkaa poltti. Virkkaan ja kudon mielin määrin, ei vain kiinnosta että ranne rutisee ja olkapää paukkuu. Toisaalta meikkaaminen on aamulla työlästä, kun en oikein tiedä milloin kajal-kynä koskettaa luomea sopivasti, milloin kleopatrasti.

Ihan mukava sivuoire tuntuu olevan tämä henkinenkin tunnottomuus. Exän sekoilut ja uuden puolison ajoittaiset sopeutumisvaikeudet valuvat kuin vesi naapurin hanhen selästä. Eilen lapsi oksensi kesken lapsi-vanhempi  -kokkikerhon, ja hirmuisen häpeän sijasta totesin vain rauhallisesti että joskus tuo lapsi vain tekee noin tungettuaan suunsa liian täyteen ruokaa ja poistuin – selkä suorana.

Olen tainnut löytää aika hienon äidin pikku apulaisen.


5 responses to “Myös mekon kanssa

  • irkku

    Mitä ihme nappeja ne on sulle antanut! Noitahan tarvitsisi liki jokainen äiti!

  • termostaattorit

    Siis tohtori, uusi resepti, ei ottaa saa, montaa kerrallaan, oi kuinka pitkä on tää päivä…
    :hyräilee Tuula Amerlan ”kotiapulainen”-kappaletta:

  • kupla

    Jos samoja kuin mitä aikoinaan sain selkäkipuun, niin be happy että toimivat. Minua peloteltiin vaikka millä, että ei saa nukkua vauva vieressä (etten puolitajuttomana tukahduta sitä ) jne. Menin sitten kuin viimeistä kertaa sänkyyn makaamaan ja otin tabletin… se mitään auttanut! Valvoa kukuin melkein koko yön! Ei mitään vaikutusta, vaikka en ollut edes buranaa syönyt vuoskausiin (josko oikein ikinä).

    Tuttavani sai omaan vaivaansa samaa ja oli juuri kuin sinä. Autuaan olematta tässä maailmassa :))

    Kupla

  • Katja

    Aikamoiset napit sait ! Kivempi tietysti olisi se että olisit saanut oikeasti apua vaivaan :/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: