Aika vistoa että kirjoittaa liikenneonnettomuuksista ja seuraavana päivänä todistaa sellaista. Tai no, liikennettä jo ohjattiin ja ensimmäiset ammattilaiset olivat paikalla. Palokunta leikkasi autoa auki ja ambulanssin miehistö hyssytteli kallioleikkauksen edessä seisovaa hysteerisesti huutavaa ehkä kolmivuotiasta pikkutyttöä. Kun sanon ”hysteerinen”, tarkoitan siis sillä tavalla järjen tuolla puolen olevaa, sellaista joka saa ohiajavan äitiautoilijan kaikki äidinvaistot räjähtämään läpi katon niin että pelkkä ohiajaminen oli todella työlästä, kun teki mieli siepata järkyttynyt pikkuinen syliin ja viedä se kotiin ja olla sille kiltti koko loppuelämän.
En voi sanoin kuvata miten toivon, että sillä pikkuisella on vielä äiti, joka sen voi tehdä, että onnettomuus lopulta kutistuu pelkäksi hataraksi muistoksi eikä elämänkäänteeksi, jonka jälkeen kaikki on toisin.
Toistan ehkä itseäni, mutta olkaa nyt saatana soikoon varovaisia siellä ulkona.
Kolme kertaa ikuisuus 
8 syyskuun, 2011 at 21:11
Itku pääsi. Ollaan varovaisia kaikki?
9 syyskuun, 2011 at 19:25
Amen! Mikä helketti siinä on että siellä liikenteessä on PAKKO koheltaa??? Ja jos itse ei kohella niin joku toinen koheltaa! Prkl! Pidän peukkuja että pienellä on tosiaan edelleen se äiti.