Työvoimapolo

Nyt kun muutama iso asia alkaa olla elämässä kunnossa, huomio alkaa kiinnittyä niihin pieniin, jotka vielä kaipaisivat viilausta, jotta elämäni voisi olla täydellisen, autuaallisen keskinkertaista.

Esikoinen poti ankaria lihassärkyjä liikuntatunnin jälkeisenä päivänä, ja puuskahti ettei voi ymmärtää miten minä jaksan sellaisia kipuja joka päivä.

Tajusin, että niinhän asia on. Minuun sattuu, joka ikinen päivä. Yleensä alaselkään ja lapaluiden väliin, lonkkaan, polveen, kantapäähän ja ranteeseen. Joskus pienenä lisäyllätyksenä tulee kipua olkapäähän, kyynärvarteen, toiseenkin lonkkaan ja polveen ja peukaloon. Niskajumitus on onneksi jäänyt sentään historiaan, mutta sen korvaa tämä lonkkakipu joka loman jälkeen on noussut ihan uusiin sfääreihin. Jalka meinaa meinaa mennä alta useammankin kerran päivässä, eikä se johdu pelkästään Y-miehestä.

Kun menen kipujen takia työterveyshuoltoon, saan sairaslomaa. Siinäpä se. Töissä olisi kyllä fysioterapeutti, mutta hän ei tee hoitoja, hän tulostaa jumppaohjeita. Lääkäri kirjoittaa särkylääkereseptejä, ja lupaa ottaa ylimääräisiä annoksia jos vatsa kestää. Terveydenhoitaja on aidosti myötätuntoisen oloinen ja myöntää, että kipuja olisi tietysti hyvä tutkia, mutta kun reuma-arvot olivat kolme vuotta sitten kunnossa, ei juuri muuta voida tehdä.

Eli ainoa mitä voisin konkreettisesti tehdä kipujen vähentämiseksi, olisi työpaikan vaihto. Siihen taas on aika huima kynnys. Laitoin loka-joulukuun välisenä aikana joka perjantai 5-10 työhakemusta työviikon uuvuttamana, ja sain yhdestä paikasta vastauksen että kiitos mutta ei kiitos. Muista ei vastattu mitään. Koulutusta ei ole eikä tule olemaankaan, kiitos lisääntymisvietin ja nyt asuntolainan, vaikka päässä sinänsä ei sen kummempia vikovikovikoja taida olla. Nykyduunaria hirvittää myöskin niin kovin yleinen pätkätyö, johon en mitenkään uskalla ruveta, sillä lainaa on maksettava ja ruokaa syötävä ihan aina. Nykyaikana yleistynyt koeajan väärinkäyttö hirvittää myös, sillä vanhaan ei taatusti olisi paluuta sairaslomien takia, jos uuteen paikkaan lähtisin.

Ei tässä kirjoituksessa mitään pointtia ole.  Kunhan murehdin, kun kroppa tuntuu kaipaavan päivittäistä murheannostaan. Se polo.


5 responses to “Työvoimapolo

  • SusannaFin

    Äläpä hylkää sitä opiskeluajatusta ihan täysin vielä, jos se siis periaatteessa kiinnostaisi. Nykyään voi kouluttautua uuteen ammattiin niin että saa palkastaan olikos 70%. Tiedän tästä hävettävän vähän joten en sen enempiä hölise, mutta soitapa huvikses työkkäriin ja kysele miten se menee. On myös to-del-la paljon koulutuksia mitä voi hoitaa työn ohessa, etänä, verkossa, monimuotoisena jne.

    Eikö ne reuma-arvot voi muuttua? Mites nivelrikko?

    • 3xikuisuus

      En mä tiedä näistä terveysasioista mitään, kun mähän saan kato sairaslomaa ja särkylääkkeitä. Kyllä ne riittää.

      Pitää miettiä koulutusta. Nyt just tilanne on vähän kehno kun aamuisin pitää herätä 4.15 ja rahatilannekin on aika jännittävä, kun selvisi että Y-miehen entiseen asuntoon onkin teetettävä kylppäriremppa ennen myyntiä. Mutta mietin, kiitos kun muistutit.

  • Zepa

    ”Jalka meinaa meinaa mennä alta useammankin kerran päivässä” Mulla sama. Ekana hierojani sanoi ”iliopsoas” mikä oli ihan hyvä veikkaus, kato kuvat ja tekstit, Google auttaa. Kohdistettua venyttelyä siihen perkeleeseen, koska se ei oo helppo antamaan periksi. Voi viedä viikkoja, vaik venyttelis joka päivä (kuten minä).

    Multa otettiin vielä rtg-kuvat ja todettiin alkava nivelrikko lonkassa ja yliliikkuvat nivelet ja pyörähtelevä lantiokuppi ja mitä. Tarkoittaa lisää jumppaa ja venyttelyä.

    Kuulosti vaan niin samalta tuo sun juttu, että oli pakko kirjoittaa.

    Sun pitäis päästä fysiatrille, mahdollisesti myös ortopedille.

  • 3xikuisuus

    Kun voiskin vaan ottaa ja mennä. Ehkä sitten kun veronpalautuksessa alkaa tulla kulukorvauksia, voinkin! Tuntuu vaan niin tyhmältä pistää rahaa itseensä, kun kärsimälläkin pärjää. En edes muista milloin elämässä olisi ollut kivuton jakso.

    Yliliikkuvat nivelet mulla kyllä on, se on ihan selviö. Polvessa on toisinaan hohkaluuödeemaa, mutta vakuutusyhtön mukaan se ei tod. johdu työtapaturmasta jossa se vääntyi, vaan ikärappeumasta. Se todettiin ollessani 26-vuotias, että hiukan kyllä epäilen. Nivelrikkoon on niin paljon sukutaipumusta että en halua edes ajatella koko asiaa. Pistän mieluummin pään pussiin ja sanon lallallaa.

  • kupla

    Aiempaa kertomusta tuntematta kuvailusi kuullosti ihan minulta. Olen niin tottunut elämään näiden kipujen kanssa, että en edes huomaa niitä ihan heti. Minullakin yliliikkuvat nivelet ja kulumaa ja selkärankareuman oireita ja altistava geenikin siihen päälle niin ihmekös jos selkä prakaa, niin ja skolioosikin vielä löytyy 🙂

    Piti vaan sanoa että joskus on ihan hyvä kuitenkin muistaa ettei kipu kuulu _oikeesti_ elämään. Mulla oli vuosia vatsakipukohtauksia (he#vetillisen kovia) ja niitä ”ihmeteltiin” lääkäreiden kanssa, jotka kysyi kaikenlaista, mm onko mulla muina aikoina maha kipeä, siis niinkuin vähemmän. Ei tietenkään ollut mielestäni. Vaan ne tajun vievät kohtaukset. Kun sitten sain ekan kerran siihen lääkettä suoneen, niin tiesin miltä tuntuu elää hetken kun EI MIHINKÄÄN SATU. Tajusin, että olin ollut kuukausia jo ihan törkeän kipeä joka päivä. Nukuin kippurassa, silloin kun nyt edes nukuin. Aina johonkin sattui. Aamuisin olin kuin elävä kuollut, ihan kamala. Mutta päivän kiireissä sitä ei edes huomannut. Illalla sohvalta nouseminen kesti minuutteja.

    No, mahakivut poistettiin kun sappi lähti, mutta muut kivut on edelleen. Jos säästän jotain ruumiinosaa niin kaksi muuta ylikuormittuu ja kipuilee kahta kauheemmin. Elämää se sekin, vai…

    Sympatiat sulle, jaksamisia, Kupla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: