Melkein valmis palapeli

Ette kyllä usko, mutta nyt täällä on netti. Eihän tässä mennytkään kuin seitsemän viikkoa.

Onneksi omakotiasumisessa on tässä ajassa ilmaantunut myös kosolti huolia, pulmia ja ongelmia, niin en ihan joudu teitä diabeteksen partaalle lepertelemään. Esimerkiksi pannuhuone haisee pahalta. Haju tulee lattiakaivosta, jonne tulee putkia yllättävistä paikoista, kuten esimerkiksi kylmäkellarista. Haju ei poistunut kun tämä kylmäkellariyhteys havaittiin ja puhdistettiin, mutta muuttui kyllä. Muut yhteydet voivat tulla melkein mistä vain, sillä sekin selvisi, että vaikka talon virallinen valmistumisvuosi on 2001, on se aloitettu ainakin kuusi vuotta aiemmin, ja meille päätyneet alkuperäiset rakennuspiirustukset ovat lähes tunnistamattomat kun tähän nykytönöön vertaa.

Lisäksi puutarhasuunnitelmani kokivat graniitinkovan kolauksen, kun selvisi että takapihalla on vaatiattomat puoli lapionlavallista multaa soran ja kallion päällä. Huoh. Tämä selvisi vasta, kun olin jo ostanut pari marjapensasta ja omenapuun, joten aikamoista päänraavintaa ja suunnitelmien uusiksi laittamista piti harrastaa, ennen kuin niille löytyi kelvolliset paikat. Sittemmin eräältä raunioretkeltä tarttui mukaan vielä yksi, villinä kasvanut viinimarjapuska, eikä sekään ole vielä kuollut. Voi olla että saamme sittenkin puutarhan! Kasvilavojen rakentamiseenkin on kaikki materiaali olemassa, mutta paikkaa pitää vielä vähän tuumata. Sellainen lammessa kelluva voisi olla aika villi idea, kun tuota pientä tasaista aluetta tuolla takapihalla tekisi mieli pitää tasaisena alustana, ainakin perheen akrobaatit ovat tykänneet siitä, että on kenttää missä temmeltää. Tai sitten pitää tehdä lavat rinteeseen. Tai pengertää rinnettä. Huoh.

Valokuvia on pyydetty, mutta enpä lupaa. Vaikka asummekin ihan metsän keskellä, on tällä talolla entiset omistajat ja kaikki heidän tuttavansa, sukulaisensa ja jopa pari naapuriakin. Kun paikkakunta vaihtui näinkin pieneen, yritän vielä vähän varjella anonymiteettiäni.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: