Märkänä päänä

Uudessa talossa ei ole vielä nettiä, mutta eipä olisi aikaa kirjoittaakaan, että siinä mielessä en tunne teitä laiminlyöväni.

En muuten voi suositella helteiden aikana muuttamista. En varsinkaan, jos samalla joutuu totuttelemaan aamuvuoroon ja heräämiseen puolta tuntia ennen kuin pitää mennä nukkumaan. Ai niin ja avoliitto, ei sekään mene mitenkään selkäytimestä. Tänäänkin olin turhautua kun menin kotiin tultuani laittamaan pyykkikonetta päälle, ja siellähän se jo iloisesti pyöri. Jouduin taivaltamaan tyhjin käsin koko matkan kodinhoitohuoneesta takaisin keittiöön.

Omituisinta talossa asumisessa on tosiaan tämä liikkumiseen menevä aika. Auta aramias jos avaimet ovat keittiön pöydällä kun olet menossa ulos; ei niitä haeta enää kolmella askeleella, kuten ennen. Takaisin ulko-ovelle päästessäsi lapset ovat jo kasvaneet isoiksi ja iso mänty ylennyt oven eteen.

Paljon muutakin olisi, mutta koska tämä kännykällä kirjoittaminen on työlästä, katson täyttäneeni velvollisuuteni, huijaan lapset tavallista aiemmin nukkumaan ja alan perehtyä lisää avoliiton iloihin. (Toinen on tosi kätevä olemassa, kun selän sääsken-, paarman ja punkin puremat vaativat teräväkyntistä huomiota.)


6 responses to “Märkänä päänä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: