Ehkä se loppuu

Talon etsintä on rankkaa hommaa. Varsinkin kun etsii taloa kaukaa.

Ensin sitä surffaa netissä yökaudet etsien tutustumisen arvoisia kohteita, nytkin kello on yli puolenyön ja aamulla on herätys heti kuuden jälkeen. Sitten kun lähtee näytölle, ajaa olosuhteiden pakosta liki tunnin, pasteerailee kaksikymmentä minuuttia ja sitten suraa takaisin kotiin. Jossain vaiheessa pitäisi sitten laittaa ruoat ja pestä pyykit ja siivotakin. Ja miettiä kahden yhdistyvän huushollin tuplamikroja, tuplavedenkeittimiä, tuplasohvia, tuplakaikkea!

Luulisi että kaiken tämän rankkuuden takia olisi ihan kanttuvei ja kärttyinen, mutta ei! Onneksi on korvat tiellä, ettei hymy ihan takaraivolle asti leviä. Sitä vain hihittelee itsekseen ja tuumii  että ei sitä joka päivä elämän mittaiset haaveet toteudu. Lapsetkin ovat unohtaneet tapella keskenään kun suunnittelevat kasvimaan kasvatteja ja kanojen nimiä (yksi ainakin on Bella, toiset ehkä Alice ja Rosalie) . Ja kuopus on jo vannottanut että puutyötilaan ei minulla sitten syntymäpäiväni alla ole asiaa, sillä hän aikoo tehdä minulle (tämä on sitten salaisuus ja kerrottiin minulle vain koska syntymäpäivääni on niin pitkä aika että ehdin varmaankin unohtaa) oranssin puurasian, jossa on kirahvin kuvia ja sisällä energiajuomia!

Ja minä kun jo melkein luovutin Y-miehen suhteen.