Seal of approval

Ähäskutti. X-mies otti pitkällisen harkinnan jälkeen lapset sittenkin luokseen, ehkä luullen että pitkä harkinta-aika ahdistaa, ehkä ei. Illalla näytti pitkään siltä että yksin minun on flunssani kärsittävä, sillä Y-mies oli ilmoittanut kuulumisiaan vain sen verran että kovin väsyttää, ja esikoinenkin oli kirmannut kaverille yökylään. Pari surkeuttani julistavaa ja heti välittömästi poistettua facebook-statuspäivitystä myöhemmin minut kuitenkin pyydettiin Y-miehelle yökylään, ja sain sekä säälistä että myötätuntoa niin, että aamulla oli jo huomattavasti tervehtyneempi olo.

Sitten täytyy kertoa ensin muisto, sitten mainos. Kun kuopus oli se sama suloinen pallerovauva jona häntä useimmiten ajattelen, olin kovin uupunut ja ahdistunut ja kaipasin kovasti jotain tekemistä. Kerran ehdotin X-miehelle, joka silloin oli pelkkä mies, että mitäs jos tehtäisiin päiväretki vaikka Kirkkonummelle. Ostettaisiin se vyöhykelippu ja käveltäisiin hetki juna-aseman ympäristössä. Että tulisi käytyä edes jossain, nähtäisiin edes joku uusi paikka. Arvatkaa mitä X-mies vastasi? No tietysti että ”Mitä ihmettä me siellä muka tehtäisiin?” Niin totta, mutta niin väärin. Ikinä en hänen aikanaan käynyt siellä, mutta sittemmin paikkakunta on kyllä tullut tutuksi ihan muista syistä.

Ja sitten mainos. Kävin tänään Kirkkonummen Maatilapuodissa, jossa myydään vähän kaikkea lähiseudulta; hunajaa, juureksia, leipää, kalaa, lihaa ja käsitöitä nyt ainakin. Tulin kysyneeksi että saisikohan heiltä villaa; pelkkää raakaa ja käsittelemätöntä, suoraan lampaasta leikattua villaa, jota kehruuharrastukseeni tarvitsen. Huono myyjä olisi sanonut että eipä saa, keskihyvä myyjä olisi sanonut saman ja samalla pahoitellut, mutta tämä otti kännykän ja soitti läheiselle lammastilalle että mites ois. Sitten, hunajapurkin maksettuani, hyppäsinkin autoon koko konkkaronkan kanssa (konkkaronkka koostui sillä hetkellä Y-miehestä, Y-miehen lapsista ja Y-miehen äidistä) ja hetkisen kuluttua painelin poskeani viikon vanhaa karitsaa vasten samalla kun se imeksi sormeani ja lampaiden omistaja saksi oransseilla Fiskarseilla sen sukulaisesta villaa. Rupattelutuokion ja kyläilykutsun päätteeksi sain vielä kaksi juuri munittua kananmunaa, jotka illalla esittelin aarteina keskimmäiselle, joka haaveilee perustavansa isona kanalan.

Ihan vielä en päässyt sitä villaa kehräämään, kun omistan vain yhden kunnollisen värttinän jolla on koirankarvaa jota riittää vielä, mutta ah että olen tyytyväinen. Kyseinen lampaanpitäjä on kuulema aiemmin aina heittänyt villat roskiin, kun pitää elukoitaan lihan takia. Minä taas olen kaivannut kovasti juurikin tämmöistä kontaktia, joka sekä pitäisi minut villoissa että mahdollistaisi lapsille kanojen ja lampaiden lääppimisen. Ah. Sanoinko jo että olen tyytyväinen? Olen!


One response to “Seal of approval

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: