Ai että tuo viikon lepoloma oli mukava pieni hengähdystauko. Nyt nimittäin mennään taas ja lujaa.
Kerroin Y-miehellekin episodista kollegattaren ja miesystävänsä luona, ja Y-mies oli vakaasti sitä mieltä että tästä on pakko kertoa työpaikalla ainakin luottamusmiehelle sekä vuoropäällikölle, sillä riehunut niljake on työpaikallani esimiehenä. Esimiehiä on kyllä muitakin pitkälle toista kymmentä, että ihan kamalan suuria mahdollisuuksia hepulla ei minun elämäni vaikeuttamiseen ole. Ähhhh, miksi tämän pitää olla näin hankalaa? Voi kun olisin älynnyt käydä juttelemassa mainittujen tahojen kanssa jo tänäaamuna, sillä niljake oli tullut kuudeksi töihin vaikka oli edellisenä iltana kahdeksalta kaatokännissä. Kymmenessä tunnissa vesiselväksi? Ihan pikkuisen epäilen, semminkin kun kollegatar raportoi että mies kävi illalla muutamaan otteeseen oven takana, ilmeisesti naapurikuppilasta vauhtia ponnistaen.
Huoh.
Jotenkin olisi helpottuneempi olo jos minulta olisi edes pyydetty anteeksi ja vedetty tappouhkaus takaisin.
Kolme kertaa ikuisuus 
1 maaliskuun, 2011 at 07:28
No voi huoh. Ymmärrän että pikkuisen pistää miettimään, tuossahan on mahdollisuus vaikka mihin työpaikkakiusaamiseen jatkossa. Jaksamisia ja toivottavasti homma kääntyy parhain päin!
1 maaliskuun, 2011 at 15:06
Tappouhkauksesta ja koko tyypistä pitäisi tehdä rikosilmoitus. Mun mielestä tätä ei kannata yritäkään hoitaa omin voimin. Been there, done that. Väkivallakot viis veisaa järkipuheesta.
1 maaliskuun, 2011 at 19:26
Eikä sellaisten anteeksipyynnöt tai tappouhkausten poisvedot paina mitään seuraavan väkivaltakohtauksen sattuessa päälle.
1 maaliskuun, 2011 at 20:59
Työpaikkakiusaamista ennaltaehkäistäkseni yritin tänään käydä mainitsemassa tämmöisestä uhasta omalle esimiehelleni, joka on onneksi sekä ihqu että absolutisti. Arvatkaa oliko ovi poistettu remonttia varten? Kertomatta jäi, kun seinilläkin on korvat ja tarkoitus ei olisi kuitenkaan ihan koko taloa tähän jupakkaan vetää.