Koska ajattelin aamulla että onpa se vaan niin hienoa että elämä alkaa tässä helpottamaan, kun rakkausrintamalla on niin kukkeaa ja pääsen taas tällä viikolla koulutukseen kahdeksi päiväksi ja perjantaina on vielä lasten aika mennä X-miehen luo yökyläilemään, kääri elämä märän pyyhkeen tottuneesti kouransa ympärille ja antoi tulla oikein isän kädestä.
Kyllä se niin vain on, että yksi vatsatauti voi saada kaiken iloisesti vituralleen. Koulutus olisi ollut todella tärkeä käydä loppuun tämän saman porukan kanssa jonka kanssa sen aloitinkin, mutta mitäs helvettiä minä tässä teen? Kukaan ei halua oksentavaa lasta, saatika sen mahdollisesti tartunnan saaneita sisaruksia luokseen kahdeksi päiväksi ja yöksi. Koska lapsi aloitti oksentamisen kello 16.35, oli jo liian myöhäistä soittaa kunnallekaan ja ruinata kodinhoitoapua. Ei sitä olisi kyllä saanut, mutta ainahan sitä ruinata saa. Periaatteessahan kyse on lakisääteisestä palvelusta, mikä naurattaisi, jos ei itkettäisi.
Sen lisäksi että tämä koulutus peruuntuu, peruuntuu toki X-miehen viikonloppukin. Kuten jo aiemmin totesin, kukaan ei halua oksentavaa lasta luokseen. Ei vaikka taudista olisi jo muutama päivä, voihan se tulla vaikka uudestaan.
Eli yhdessä purskauksessa lepolomaan verrattava viikko vaihtuikin lattian luutuamiseen, wc-istuimen desinfiointiin ja pyykinpesuun. Ihan ollaan edelleen tämän blogin ytimessä.
Kolme kertaa ikuisuus 
15 helmikuun, 2011 at 20:32
Voi vttu. Mitä tähän sitten muutakaan sanoo 😦
15 helmikuun, 2011 at 23:22
YÄK?
(I feel for you…)
16 helmikuun, 2011 at 06:47
Ja pelkän lukemisen välityksellä se mahatauti laskeutui nyt meillekin; onneksi tosin tuohon liki 19v malliin, muut on vielä oksennusvapaita. Mutta eiköhän tilanne muutu suht pian, kyllähän täällä oksentajia löytyy…
17 helmikuun, 2011 at 09:52
Mä olen tosi, tosi pahoillani.