I nestle into pain

Vasta nyt tajuan miten nautinnollista oli, kun  parin viikon ajan kalenteri oli semityhjä. Nyt on kouluunilmoittamista, leirikouluinfoa, kehruukurssia, nimiäisiä, luistinten, uikkareiden ja vanhempainvarttien muistamista niin, että älkää ihmetelkö, jos en päivitä (tosin aina kun olen näin varoittanut, olenkin päivittänyt kahta ahkerammin).

Sitä minä kyllä oikeastaan halusin tällä kertaa kertoa, että minua kehuttiin eilen! Kehuja oli miespuolinen vanha tuttava He-man, jota miesten tuttavuusasteikolla voisi ehkä nimittää ystäväksi. (Naisten asteikolla se ei siihen yltäne molemminpuolisen laiskan yhteydenpidon vuoksi. Älkää innostuko, He-man on edelleen naimisissa ja pienten lasten isä!)  Ah! Kyllä voi ihmisen olo olla pienestä kiinni. Kehu koski sekä ulkonäköä että jaksamistani, molemmat osa-alueita, joilla en viime aikoina ole oikein pärjännyt.

Nyt on kyllä muutama muukin mukava asia tullut vastaan, raportoidaanpa tässä samalla nekin, ihan vain ettei elostani välity turhan ankea kuva: minua pyydettiin kummitädiksi ensimmäistä kertaa eläissäni! Okei, kukaan ei kuulu kirkkoon joten nimikkeeni lienee ennemminkin kumma tai kummitus, ja kummilapsenikin jo puolivuotias ja niin huono nukkuja että vanhempansa pystyvät järjestämään juhlat vasta nyt, mutta olen innoissani. Oma vauvakuume, johon harkitsen silloin tällöin ihan klinikka-inseminaatiota, välillä kaverilta kysymistä, saattaa jopa talttua tällä konstilla! Ihanaa saada elämään pieni poikanen, jota saan käydä moikkaamassa ja jota ilahduttaa pikkuisilla bändipaidoilla!

Tämän lisäksi sain uuden sisarentyttären, eikä talvilomaan ja kotopuolen kyläilyyn ole enää kuin muutama viikko. Lisää vauvantuoksua!

Äp äp, älkää nyt luulko että koko elämäni on nyt ihan mullistunut iloisempaan suuntaan. Kuopus on ruvennut hikoilemaan ja valittelemaan kipuja eri puolilla kroppaa, eikä sairaalasta kuulu vieläkään tutkimusaikaa. Tämän lisäksi X-mies lähetti niin paskamaisen tekstiviestin, että yllätyin miten olinkin saattanut unohtaa hänet murhelistaltani. Mutta näköjään pelon ja ahdistuksenkin kanssa oppii elämään niin, että ilon aiheetkin huomaa. Tähän on varmaankin auttanut myös se, että olen ottanut iltaohjelmaan rutiininomaisen itsesäälituokion, joka vapauttaa minut murehtimasta ihan pitkin päivää. Tällä hetkellä kyynelkanavien avaamisessa on suurena apuna Björkin Play dead.


3 responses to “I nestle into pain

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: