Kaksipiippuinen miekka

Rakas blogini,

pahoittelen laiminlyömistäsi. Kun oli tätä joulutohinaa, maan halki autoilua, lasten sairastamista ja iltavuoroja, se olit sinä joka pullahti arjesta ulos.

Mutta jos yhtään lohduttaa, niin ei minulla olisi mitään erityistä asiaakaan ollut. Ei olisi ollut syytä nurista lapsista, vanhemmista eikä muistakaan sukulaisista. Automatka kipeiden lasten kanssa sujui kohtalaisesti, ja sama matka toiseen suuntaan yksin ajettuna myös, lopun hurjasta lumipyrystä huolimatta.

Nämä muutamat arkipäivät ilman lapsia, ensimmäiset ikinä, menevät niin nopeasti, ettei aihetta kirjoittamiseen ehdi syntyä. Vasta nyt, kun vietän yötä unettoman seurana, tuli päivittäminen mieleen. Uneton parka. Ei minusta taida juurikaan seuraa olla.

Olisi niin hienoa, jos voisin parantaa toisen vaivastaan. Sipaisisin selkää, saisin hengityksen tasaantumaan, päättäväisesti painaisin toisen unen alle. Nykyisin olen vain häiriötekijä. Hengitän, liikehdin, yskin. Tekisi mieli esittää anteeksipyyntö olemassaolon johdosta. Tekisi mieli laskea leikkiä siitä miten onnekkaita olemme, kun emme yleensä ehdi tavata niin, että unettomuus saa minutkin kärsimään. Tekisi mieli olla vähän ilkeäkin ettei näkyisi niin selvästi miten loukkaavaa on, kun rakas ihminen vierastaa läsnäoloani.

Onneksi saan lapset kotiin jo torstaina ja jalkojen alle jämäkkää arkea.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: