Tänään oli jännää perjantaisten blogipikkujoulujen johdosta.
Aluksi olin ajatellut että naapuri, jonka kanssa lapsia on useinkin vaihdeltu, voisi ottaa katraani jotta allekirjoittanut pääsee ryyppkeskustelemaan henkeviä vanhojen ja uusien tuttavien kanssa. Paljastui kuitenkin että naapuri on poissa koko viikonlopun.
Voihkaisin tästä Y-miehelle, joka sanoi että voi toki tulla lapsia vahtimaan – paitsi että pääsee töistä vasta kymmeneltä illalla. Periaatteessahan esikoinen kyllä varmasti pärjäisi nuorempien kanssa siihen asti – mutkun en vaan uskalla. Keksin vähän liikaakin kauheuksia mitä parissa tunnissa saattaa tapahtua, eikä X-miehen harjoittama kiusa ole suinkaan saanut minua luottavaisemmaksi.
Sitten voihkaisin tästä tilanteesta kollegalle, joka sanoi että eipä kuule hätää, hän ottaa omat lapsensa mukaan ja tulee meille yöksi. Juuri kun olin päässyt kiittelemästä, valahtikin kollega kalpeaksi ja tokaisi ne niin inhottavat sanat: Ai niin. Ai niin merkitsi nyt tällä kertaa sitä, että kollegalla oli aamuvuoro lauantaina ja äiti tulossa sen takia vähän kauempaa yökylään vahtiakseen kollegan lapsia sitten lauantaina. Äidillä oli tänne muutakin asiaa, joten minun tarjoukseni vahtia kyllä lapsia työvuoron ajan ei oikein sopinut.
Hetkisen tuumailun jälkeen nämä kaksi ylläolevaa vaihtoehtoa saatiin limittymään niin että kollegatar hakee äitinsä, vie hänet vahtimaan omia lapsiaan, tulee meille päästämään minut matkaan ja laittamaan minun lapseni nukkumaan, ja kymmenen jälkeen Y-mies vapauttaa hänet oman perheensä pariin ja jää itse meille yöksi.
Eläköön yksinhuoltajien ystävyys, yhteistoiminta ja keskinäinen avunanto!
30 marraskuun, 2010 at 11:03
Se voipi sitten olla, että pääsen tarjoamaan teille virkistävän juoman. Sen jonka lupasin. ;-D Jos nyt vaan itse pääsen paikalle, koska aina kun yritän tulla, jotain tapahtuu…
30 marraskuun, 2010 at 19:42
Ai niiden säärystimien takiako? Sehän oli palkinto, hupsu. Mukava olisi kyllä tavata!
30 marraskuun, 2010 at 18:54
Eläköön tosiaan!!!!
Mulle on tässä ihan lyhyen ajan sisällä tapahtunut hankalia asioita ja niistä olen oppinut seuraavaa: En niinkään enää marise tapahtunutta kurjaa vaan iloitsen siitä, että on ihmisiä, jotka auttavat.
Esimerkkinä aamu, kun omasta autosta tyhjeni akku. Yksi kaveri tuli hakemaan mun lapsen ja vei se kouluun, yksi kaveri haki junnun karhosta ja yksi toi lapsen koulusta. Lisäksi naapuri lainasi riisiä kun en kauppaan päässyt.
Kannattavia nämä yya:t!!!!
30 marraskuun, 2010 at 19:43
Tästä on pakko tykätä.
1 joulukuun, 2010 at 08:46
Yhteistyössä on voimaa! 😀