Jos sitä toivot, on se turhaa

Voi voi, minä niin mielelläni jo kirjoittaisin jostain muusta kuin X-miehestä, mutta kuten sanotaan: ”Kun elämä tarjoilee sitruunoita, tee niistä kitkeriä päivityksiä blogiisi.”

Olen muutaman viikon ajan kysellyt X-mieheltä ottaako lapsia jouluna, kun se sattuu hänen viikonlopulleen ja voimassa oleva tapaamissopimuskin määrittää sen hänen joulukseen. Tässä uudessa ehdotuksessa, jota siis ei ole kukaan vielä allekirjoittanut, X-mies toivoo lasten pysyvän juhlapyhät kotonaan. En ole vielä saanut selkeää vastausta herralta itseltään, vaikka esitin toiveenani saada tämä tieto jo isänpäivään mennessä. Joulunvieton suunnittelu on lapsiperheissä sekä kivaa että vakavaa puuhaa, sitä ei oikein voi jättää edelliselle illalle. Lapset kuitenkin tiesivät kertoa isän luota palatessaan, ettei isä ota heitä luokseen tänä jouluna, koska uusi vauva saa silloin hampaita ja on niin kovin kärttyinen.

Selvä.

Samalla selvisi syykin siihen miksi lapset saivat olla siellä yhden ylimääräisen yön. Yleensä palautus on ollut sunnuntai-iltana (kesän jälkeen jo lauantaisin), mutta nyt kun kuopuksen ja X-miehen perheneuvola-aika osui tapaamisviikonlopun jälkeiselle maanantaille, suureksi yllätyksekseni X-mies ehdotti lasten palautusta vasta maanantaina. Tottakai osa saattoi olla silkkaa käytännöllisyyttä, osa fuulaa perheneuvolan työntekijää kohtaan, mutta kun kuulin lapsilta että X-miehen vaimo oli lähtenyt vauvan kanssa käymään kotopuolessaan, ymmärsin. En minä tämän kummempaa rautalankakieppiä taida tarvita ymmärtääkseni, kuka ne tapaamisten pituudet tuossa perheessä sanelee.

Sitä suuremmalla syyllä nostan nyt käteni pystyyn. Kiehukoot liemissään. Minä en jaksa enää selittää ja yrittää ja silittää ja lohduttaa. Jos lapsia ei enää hotsita mennä, en ihmette. Enkä pakota.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: