Yskistä ryskistä influenssalasta päivää!
Jos selviän tästä keväästä elossa, vaadin saada superleppoisan ja tylsähkön kesän. Tiedättekös, ihmisellä on rajansa, ja minun rajani saattavat hyvinkin olla jo näköpiirissä. Ei siihen tarvittukaan loppujen lopuksi muuta kuin terveyden menetys sekä itseltä että lapsilta, kaksi kiukuttelevaa ja minulle kiukkunsa purkavaa miestä ja kaiken sosiaalisen elämän alasajo.
Viheliäisiä nivelkipujani on nyt tutkittu niin pitkälle kuin tavallista työläistä raaskitaan tutkia, ja tuloksena on että voi olla nivelreumaa, mutta jos on, niin ei lääkityksestä olisi hyötyä, joten ei aloiteta. Kuulema tämmöisiä epäselviä nivelvaivoja on paljon, ja se on vähän voivoi. Työterveyshuollon “ota buranaa ja kaksi päivää saikkua” -linja, jota olen kritisoinut kovasti, on kuulema ihan käypä hoito.
Jotain kivaakin on seurannut tästä totaalilamasta, kun kaikki menee huonosti ja elämä on paskaa: ruokahalu on kadonnut! Sen seurauksena olen nyt melkein viisi kiloa kevyempi kuin silloin, kun elämässä meni vähän paremmin. Ne farkut, jotka kaivoin joulun jälkeen neljän päivän sähkökatkon aiheuttaman puhtaan pyykin puutteen takia kaapin takaosasta olivat silloin supertiukat ja vähän sillä rajalla että voiko niitä ylipäätään käyttää, ovat nyt oikein sopivat.
Käytän viikonloppuna joululahjaksi saadun risteilylahjakortin lasten kanssa, ja todennäköisesti tax free -namut tuhoavat tämänkin ilon pilkahduksen.
Mitä, mikä ihmeen kevätväsymys?
